tilannekatsaus

3 Articles

2022

Olen ollut hetken hiljaa. Valitettavasti en voi kirjoittaa kaikesta menneestä tarkemmin, mutta hyviä tarinoita on silti luvassa jollain aikataululla.

2021

Kirjoitin jo kerran kuluneesta vuodesta, mutta loppuvuodesta tapahtui vielä aika isoja muutoksia. Toisaalta unohdin artikkelista sen tärkeimmän - mitä oppeja viime vuodesta jäi oikeasti käteen. Tiivistetysti vuodesta voisi sanoa, että yhdeksän askelta eteenpäin ja kahdeksan taaksepäin.

Aluksi

Seison starttiviivalla valmiina lähtöön. En tiedä onko alku oikein. En oikeastaan ole alussa, enkä lopussa. Edellisen kerran olen kirjoittanut ensimmäisen postauksen omaan blogiini P.Ohatta yli 8 vuotta sitten. Se on pitkä aika.