Egon vankina

Viides päivä putkeen täyttä tykitystä toimistolla. Kaikki on annettu, mutta tavoitteet täyttyivät ja vielä vähän päälle. Kyllä tuntuu hyvältä. Vähitellen viikon viimeinen päivä on vaihtumassa illaksi. Vielä ennen lähtöä kohtaan kollegani käytävällä.

Kehuin sua just tiimin vetäjälle ja isolle pomolle. Oli muuten kova suoritus!

Tunnen, miten mielihyvä ryöppyää pääkoppaani. Ehkä sinne livahtaa myös kusitippa, mutta väliäkö sillä. Koko kehon valtaa hyvänolontunne ja suoranainen euforia. Taputan itseäni olkapäälle. Hyvä Mikko.

Jokin silti vaivaa. Oliko tässä kaikki? Oloni on tyytyväinen, mutta silti kovin tyhjä. No hui hai, väliäkö sillä. Piilotan tunteen äkkiä takaisin sinne mistä se tuli.

Jatkan matkaani. Hyppään bussin kyytiin ja istahdan tyhjälle penkille. Mieleeni tulee ajatus, että tienasin juuri viikossa enemmän, kuin moni bussissa oleva kuukaudessa. Tiedän, että raha ei tee minusta muita parempaa ihmistä. Silti se tuntuu siltä.

Ei liene epäselvää, että kelluuko korvieni väli keltaisessa nesteessä vai ei. Tosin luulen, että aika moni pitää itseään toista parempana, mutta ymmärtää olla sanomatta sen ääneen. Käsi pystyyn, kuka täällä ei ole keskimääräistä parempi kuski?

Miksi edes tulin bussiin? Olisinpa tullut uudella autollani. Pidän autosta kovasti ja se saa hymyn huulilleni. Haluan esitellä sitä ja toivon, että ihmiset näkisivät minut sen ratissa.

Bussi ajaa töyssyyn ja havahdun. Tarkistan pörssikurssit. Silmiin osuu Nio. Se osake, joka minun piti myydä vasta pitkän ajan päästä. En pysynyt suunnitelmassani, vaan myin sen puoleen hintaan nykykurssiin nähden. Palkattomalla vapaalla pelot ja taloudellinen epävarmuus saivat yliotteen. Vituttaa. Päätän, että en enää koskaan ostaa yhtään yksittäistä osaketta.

Mistä nämä ajatukset tulevat päähäni? En se ole minä, joka puhun.

Kyseessä on psyykeni osa nimeltä ego. Ego on osa identiteettiä. Egon olemassaolo perustuu pitkälti ulkoisiin tekijöihin, kuten sosiaalisiin odotuksiin ja rooleihin. Ego kaipaa ulkoista hyväksyntää ja kuulostaa usein "järjen" ääneltä käyttäen sanaa pitäisi. Ego tavoittelee menestystä, statusta, turvaa, kontrollia ja rikkauksia.

Yksi parhaista määritelmistä egolle löytyi Jare Tiihosen kirjasta Missio vai mielenrauha. Sen mukaan ego on illuusio omasta itsestä.

Lukiessani kirjaa tajusin, että myös minä kärsin mega-egosta. Aina pitää olla hyvä kaikessa ja vähintään parempi kuin muut. Aina pitää voittaa ja jos näin ei tapahdu, niin maailmani järkkyy. Jos en pysty kuvittelemaani omaan parhaaseeni, on lopputulos pelkkää paskaa. Binääristä.

Ihana egoni

Egoni on elämäni ensimmäisellä puoliskolla pitänyt erittäin hyvää huolta siitä, että minä olen pärjännyt. Minun ei ole tarvinnut pelätä, koska egoni on aina pakottanut valitsemaan turvallisen reitin.

Egoni on pitänyt hyvin huolta, että mukavuudenhaluni tulee täytetyksi. Töissä saan arvostusta ja palkkakin lämmittää mieltäni. On ihanaa tuntea itsensä päteväksi ja tärkeäksi. Kuka voisi vastustaa kehuja tai rahaa?

On vain yksi ongelma. En ole oikeastaan koskaan tuntenut olevani elossa.

Tai ehkä koskaan on liioittelua, mutta pääsääntöisesti olen ollut tilassa sitten kun enkä nyt. Olen aina tehnyt sitä, mitä "pitäisi" tehdä. Ajatus siitä, että jatkaisin samoilla raiteilla hautaan saakka, tuntuu vastenmieliseltä.

Silti olen erittäin kiintynyt egooni ja sen saavutuksiin. En pysty päästämään niistä irti. Olen egoni vanki.

Pelot

Missio vai mielenrauha kirjan egoa käsittelevästä kappaleesta muistin oman heikon hetkeni, joka sattui myös armeijassa ja kummittelee vielä usein mielessäni.

Meidät laitettiin telttaan kaasunaamarit päässä ja kaasupanos laukaistiin teltan keskellä. Pääni petti ja juoksin pakoon ensimmäisten joukossa. Hävisin. Egoni takana olen pelkkä pelkuri. En ole koskaan antanut tapahtunutta anteeksi itselleni.

Usein egoni on ohjannut keskittymiseni rahaan ja näin onnistunut pitämään pelkoni loitolla. Kesti aikansa, ennen kuin löysin ja sain listattua pelkojani.

• Pelkään, että raha loppuu kesken. Enemmän tuntuu hyvältä.
• Pelkään, että en löydä seuraavaa yhtä hyvää työtä tai projektia.
• Pelkään, että ei ole merkityksellisempää tekemistä, kuin egoni tähän asti tarjoilema.
• Pelkään, että kaikki tekemisen intoni kuolee ja jään sohvalle makaamaan.
• Pelkään, että sairastun ja kidun puoliksi hengissä sairaalanvuoteessa vuosikausia.

Vapaus ilman merkitystä on pahempaa, kuin itsensä pakeneminen kiireeseen tai muuhun viihteeseen. Ja viihdettä (sekä muita häiriötekijöitä) nykyisessä yhteiskunnassa riittää, vaikka useammaksi ihmiselämäksi.

Egoni on juurtunut niin syvälle, että ilman sitä en tunne olevani mitään. Mitä jää jäljelle, jos en enää ole mielestäni muita parempi?

Ei liene ihme, että takerrun egooni niin lujasti kiinni. Pelkään, että ilman egoani en ole yhtään mitään. Itken. En tiedä miksi. Taisin löytää jotain kauan kauan sitten haudattua.

Etsimässä minäni ääntä

Minä on toinen osa identiteettiäni. Toisin kuin ego, se perustuu enemmän sisäiseen autenttisuuteen ja sen sanotaan olevan psyyken syvempi osa. Minä ei kaipaa ulkoista hyväksyntää ja pyrkii toteuttamaan syvempää tarkoitusta ja merkityksellistä elämää. Minän taipumusten mukaan eläminen tuo syvän ilon ja sisäisen rauhan. Tai niin olen lukenut.

Palataan ajassa muutama kuukausi taakse päin. Olen juuri saanut poikani nukkumaan. Myös nyt kaikki on annettu, mutta onneksi loma on juuri alkamassa. Olen aivan puhki, vaikka en sitä itse huomaa. Kaikki ottaa päähän ja pystyn keskustelemaan lähinnä tiuskimalla.

Yritin paeta pahaa oloani mökille. Ei auttanut. En saa keloja poikki. En halua pysähtyä, kiireeseen voi paeta. Millä olo helpottuisi? Tekisi vain mieli käydä töissä ja ansaita rahaa. Sitten voisi pitää lomaa ja tuhlata rahaa. Ehkä elämä on siinä.

Osa ihmisistä pystyy juoksemaan itseään ikuisesti pakoon. Tai ainakin lähes tappiin asti ja harmitus saattaa iskeä vasta kuolinvuoteella. Minä taidan olla onnekas, koska kamppailen näiden asioiden kanssa jo nyt.

Olen yrittänyt juosta itseäni pakoon parhaani mukaan, mutta vähitellen on alkanut tuntumaan siltä, että egoni on häviämässä sisäistä valtataistelua. Pelkkä kiire ei enää riitä pakokeinoksi. Se mikä on toiminut tähän asti, ei toimi enää.

Kirjoitan päiväkirjaani, että suoriutumisesta ja selviytymisestä pitää päästä tähän hetkeen. Pitää keksiä, mitä haluan tehdä. Kysyn jopa vaimoltani, että mitä voisin tehdä seuraavaksi. Hän vastaa.

Oletko koskaan miettinyt, että ongelma ei ole se mitä teet, vaan miten?

Hän on oikeassa. En sitä tietenkään koskaan tule hänelle myöntämään. Ongelma ei ole mitä teen, vaan se miten teen. Koen valaistumisen. Ihan oikeasti sillä ei ole väliä, että mitä teen. Voin olla yhtä onnellinen tekemällä mitä vain. Tarvitsee vain muuttaa tapaani tehdä asioita. On aika lopettaa suorittaminen (taas).

Yksi mieleeni tuleva ajatus on se, että voisi tehdä vähemmän mittauksia ja seurantaa. Niiden sijaan voisin luottaa enemmän omiin tunteisiini ja intuitioon. Toinen on se, että ehkä voisin päästä irti omista projekteistani. En ole aikoihin tehnyt niiden eteen mitään muuta, kuin potenut huonoa omatuntoa tekemättömyydestä.

Lopulta saan ajatuksen taottua paksuun kallooni. En tiedä onko kyse hyväksymisestä vai luovuttamisesta, mutta ymmärrän motivaationi kuolleen lopullisesti. Anna kuolleen levätä rauhassa. On turha odottaa sen tulevan takaisin.

Ja juuri, kun olen päästänyt irti. Tapahtuu jotain maagista. Yhtäkkiä tunnen valtavaa tarvetta palata yhden haudatun projektin pariin. Kadotan kaiken ajantajun ja se vie minut täysin mukanaan. Seuraava merkintä päiväkirjastani löytyy kuukauden päästä, kun projekti on valmis.

En voi sanoa löytäneeni pysyvää sisäistä rauhaa tai syvää iloa, mutta ainakin sain pienen maistiaisen ja janoan lisää. Olen myös iloinen, että seurasin minäni antamaa hentoa signaalia.

Eläke

Minän mukaan eläminen tuo mieleeni synonyymin, jota olen käyttänyt tähän asti. Eläke. Kuvittelin aina, että suurin haaste eläkkeelle jäämisessä on raha. Raha on jopa jossain määrin yksinkertainen asia ratkaistavaksi, mutta se ei yksinään riitä.

Turvaudun vieläkin vaikeina aikoina usein Exceliin, jossa elämä on ihanan yksinkertaista. Simulaatio sinne ja simulaatio tänne. Tähän vähän lisää euroja ja tästä pois. Antaa vaan juosta korkoa korolle.

Yksi suunnitelma vielä ja taas on ego vähäksi aikaa ruokittu. Valitettavasti se ei vain auta ratkaisemaan ongelmaani. Olen jumissa.

Jokin tuntuu olevan pielessä, mutta en osaa täysin kuvailla, että mikä. En tiedä kuka olen, mutta tunnen tarpeen etsiä itseäni.

Egoni vs minäni

Egoni puhuu paljon. Minäni varsin vähän. Lukemani perusteella minäni vahvistuu ajan kanssa ja egoni antaa periksi (keski-iän kriisi). Tosin tuskin ilman työtä ja taistelua.

Olen aina pitänyt sanonnasta, että voit saada mitä tahansa, mutta et kaikkea. Kuten elämässä niin usein, nytkin on kyse vaihtokaupasta. Jos kumarrat toiseen suuntaan, toiseen näytät pyllyä.

Aidan toisella puolella voisi odottaa elämä ja merkitys, mutta hintana on turvallisuus, hyväksyntä, status ja arvostus. Ajatus siitä, että tekisin vaihtokaupan ja eläisin täysin minäni mukaan, on suorastaan karmiva.

Jos tekisin vaihtokaupan, joutuisin elämään kaikkien piilotettujen pelkojen ja epävarmuuksien kanssa. Ei kiitos. Ehkä sitten myöhemmin.

Lopuksi

Samalla hetkellä, kun ajattelin olevani mitätön ilman egoani, sain merkin universumilta. Kuulin poikani juoksuaskeleet käytävästä. "Iskäää, iltahali!", sitten hän tarttui kaulaani ja piti pitkään kiinni. Ehkä olen sittenkin jollekin jotain.

Egoni on tehnyt työnsä. Se voisi jo päästää irti. Olisi aika luottaa enemmän minääni ja sen tuottamiin tunteisiin. Alunperin halusin tappaa egoni, mutta ehkä voisin vain hyväksyä sen olemassaolon. Ehkä riittää, että tunnistan egoni tuottamat ajatukset, vastaan kiitoksella, mutta siirrän ne samalla roskapostikansioon. Toisaalta Jare tappoi Cheekin ja vapautui vankeudesta.

Pelot ja epävarmuudet eivät poistu koskaan, mutta niiden kanssa voi oppia elämään. Tai niin olen lukenut.

Luulin minäni kuolleen lopullisesti. Ei ollut totta. Pystyin juuri ja juuri kuulemaan sen. Nyt ajatus siitä, että päästäisin minäni valloilleen on kaikessa pelottavuudessaan varsin kiehtova.

Suosituksia

Hyödyllinen (mutta varsin kuiva), parempi, paras.

• Amazon: Finding Meaning in the Second Half of Life
• Amazon: The Second Mountain
• Amazon: The Pathless Path

Timantti.

• JHT - Missio vai mielenrauha

Intuitio käski hakea tämän heti, kun sain vinkin kommenteissa. Ehdottomasti wörttiä. Oli kyllä jännä huomata, että ajatukset ja johtopäätökset olivat suurelta osin identtisiä omieni kanssa. Monesta olen jopa kirjoittanut postauksen. Jaren tarina ajatusten ympärillä on luonnollisesti exponentiaalisesti suurempi kuin omani. Jostain syystä mieleeni jäi myös ajatus, että ehkä Jare on nyt kahden vuoren välissä. Jos arvaukseni osuu oikeaan, on mielenkiintoista nähdä mitä toiselta vuorelta löytyy.

Löysin vielä pätkän vanhoista kirjoituksistani, jossa olen tylyttänyt itseäni jo etukäteen. "Asema johtaa usein siihen, että ihminen kokee olevansa oikeutettu. Palkalla on joskus sama vaikutus ja mielipide muuttuu faktaksi. Sinä et vieläkään tiedä mitään, jos luulet toisin, olet mulkku. Samoin olen minä. Statuksesta ja ylimääräisestä hömpötyksestä sen ympärillä kannattaa luopua, vaikka ura olisikin tärkeä asia ja titteli jäisi voimaan."