Egon vankina
Osa ihmisistä pystyy juoksemaan itseään ikuisesti pakoon. Tai ainakin lähes tappiin asti. Harmitus saattaa iskeä vasta kuolinvuoteella. Minä taidan olla onnekas, koska harmitus iski jo nyt.
Olen yrittänyt juosta itseäni pakoon parhaani mukaan, mutta vähitellen on alkanut tuntumaan siltä, että egoni on häviämässä sisäistä valtataistelua. Pelkkä kiire ei enää riitä pakokeinoksi. Se mikä on toiminut tähän asti, ei toimi enää eikä varsinkaan jatkossa.
Vaikka olen yksi onnekkaista, en silti pääse helpolla. Olen egoni vanki.
Minä ja ego
Ego on osa identiteettiä. Egon olemassaolo perustuu pitkälti ulkoisiin tekijöihin, kuten sosiaalisiin odotuksiin ja rooleihin. Ego kaipaa ulkoista hyväksyntää ja kuulostaa usein "järjen" ääneltä käyttäen sanaa pitäisi. Ego tavoittelee menestystä, statusta, turvaa, kontrollia ja rikkauksia.
Minä on myös osa identiteettiä, mutta se perustuu enemmän sisäiseen autenttisuuteen ja sen sanotaan olevan psyyken syvempi osa. Minä ei kaipaa ulkoista hyväksyntää ja pyrkii toteuttamaan syvempää tarkoitusta ja merkityksellistä elämää. Minän taipumusten mukaan eläminen tuo syvän ilon ja sisäisen rauhan. Tai niin ainakin väitetään. Itse en ole vielä siinä pisteessä.
Ihana egoni
Egoni on elämäni ensimmäisellä puoliskolla pitänyt erittäin hyvää huolta siitä, että minä olen pärjännyt. Minun ei ole tarvinnut pelätä, koska egoni on aina pakottanut valitsemaan turvallisen reitin.
Egoni on pitänyt hyvin huolta, että mukavuudenhaluni tulee täytetyksi. Töissä saan arvostusta ja palkkakin lämmittää mieltäni. On ihanaa tuntea itsensä päteväksi ja tärkeäksi. Kuka voisi vastustaa kehuja tai rahaa?
On vain yksi ongelma. En ole oikeastaan koskaan tuntenut olevani elossa.
Tai ehkä koskaan on liioittelua, mutta pääsääntöisesti olen ollut tilassa sitten kun enkä nyt. Olen aina tehnyt sitä, mitä "pitäisi" tehdä. Saavutukseni ovat onttoja. Ajatus siitä, että jatkaisin samoilla raiteilla hautaan saakka, tuntuu vastenmieliseltä.
Silti olen erittäin kiintynyt egooni ja sen saavutuksiin. En pysty päästämään niistä irti.
Eläke
Minän mukaan eläminen tuo mieleeni synonyymin, jota olen käyttänyt tähän asti. Eläke. Kuvittelin aina, että suurin haaste eläkkeelle jäämisessä on raha. Raha on jopa jossain määrin yksinkertainen asia ratkaistavaksi, mutta se ei yksinään riitä.
Turvaudun vieläkin vaikeina aikoina usein Exceliin, jossa elämä on ihanan yksinkertaista. Simulaatio sinne ja simulaatio tänne. Tähän vähän lisää euroja ja tästä pois. Antaa vaan juosta korkoa korolle.
Yksi suunnitelma vielä ja taas on ego vähäksi aikaa ruokittu. Valitettavasti se ei vain auta ratkaisemaan ongelmaani. Olen jumissa.
Jokin tuntuu olevan pielessä, mutta en osaa täysin kuvailla, että mikä.
Pelot
Egoni on ohjannut keskittymiseni usein rahaan ja samalla se on onnistunut pitämään pelkoni loitolla. Kesti aikansa, ennen kuin löysin ja sain listattua pelkojani. Moni peloistani pakottaa pitämään työelämästä kiinni kynsin ja hampain.
- Pelkään, että raha loppuu kesken. Enemmän tuntuu hyvältä. En voi kuvitellakaan, että käyttäisin säästöjäni
- Pelkään, että en löydä uutta yhtä hyvää työtä tai projektia, jos päästän nykyisestä irti
- Pelkään, että en keksi mitään merkityksellisempää tekemistä, kuin mitä egoni on tähän saakka tarjonnut
- Pelkään, että kaikki tekemisen intoni kuolee ja jään sohvalle makaamaan
- Pelkään, että sairastun ja kidun puoliksi hengissä sairaalanvuoteessa vuosikausia
Vapaus ilman merkitystä on pahempaa, kuin itsensä pakeneminen kiireeseen tai muuhun viihteeseen. Ja viihdettä (sekä muita häiriötekijöitä) nykyisessä yhteiskunnassa riittää, vaikka useammaksi ihmiselämäksi.
Vaihtokauppa
Olen aina pitänyt sanonnasta, että voit saada mitä tahansa, mutta et kaikkea. Kuten elämässä niin usein, nytkin on kyse vaihtokaupasta. Jos kumarrat toiseen suuntaan, toiseen näytät pyllyä.
Aidan toisella puolella voisi odottaa elämä ja merkitys, mutta hintana on turvallisuus, hyväksyntä, status ja arvostus. Ajatus siitä, että tekisin vaihtokaupan ja eläisin täysin minäni mukaan, on suorastaan karmiva.
Jos tekisin vaihtokaupan, joutuisin elämään kaikkien piilotettujen pelkojen ja epävarmuuksien kanssa. Ei kiitos. Ehkä sitten myöhemmin.
Lopuksi
Egoni on tehnyt työnsä. Se voisi jo päästää irti. Olisi aika luottaa enemmän intuitioon.
Pelot ja epävarmuudet eivät poistu koskaan, mutta niiden kanssa voi oppia elämään. Tai niin olen lukenut.
Välillä luulin, että minäni on lopullisesti kuollut. Näin ei ole. Pystyin vielä juuri ja juuri tuntemaan, mitä minäni haluaisi tehdä. Ja nyt ajatus siitä, että päästäisin sen valloilleen on varsin kiehtova. Enää yksi haaste.
Miten egon saisi tapettua?
Suosituksia
Sivusto ei tallenna sinusta mitään tietoja tai käytä evästeitä, kun luet artikkeleita. Toiveita, kommentteja ja kysymyksiä voi laittaa tulemaan myös meilillä.
Huom! Kommentointi käyttää evästeitä. Nimi, sähköposti ja verkkosivusi tallennetaan selaimeesi, jotta voit jatkossa kommentoida helpommin samoilla tiedoilla. Kentät vapaaehtoisia ja voit jättää ne halutessasi tyhjiksi.