??

Hei, olen Mikko.

Inhoan itsestäni puhumista, mutta itsestäni kirjoittaminen ei tuota minkäänlaisia vaikeuksia. Outoa.

Blogien kirjoittamisen aloitin vuonna 2013 ( P.Ohatta ). En vieläkään osaa yhdys sanoja. Olen introvertti. En tykkää puhumisesta “small talk”, mutta esiintyminen luonnistuu. Olen utelias, tutkin ja analysoin. Ajattelen hitaasti ja ajattelen kirjoittamalla. Parhaat ajatukseni tulevat vasta palaverin jälkeen.

Olen usein väärässä ja päivitän mielipiteitäni tiheästi. Pidän tutuista ihmisistä, mutta en vieraista. Kynäni sauhuaa paremmin, kuin suuni vaahtoaa. Olen livenä paljon tekstejäni tylsempi. Arvostan vapautta ja rakastan muiden auttamista. Lempijuomani on jääkylmä Pepsi jäillä. En lue fiktiota. Saan suurta tyydytystä siisteydestä ja siitä, että jokaisella asialla on oma paikkansa. Tämä pätee myös kännykkäni sisällön organisointiin sekä kirjoittamaani koodiin.

Ison osan elämästäni olen suorittanut tai ylisuorittanut. Olen tavoitellut aina jotain enemmän. Kuvittelin jopa, että enemmän rahaa tekisi minut onnelliseksi.

Poltin itseni loppuun.

Nyt opettelen uudelleen elämään ja toivon, että myös sinä löydät itsellesi tuoreita näkökulmia tarinoistani.

Kysymyksiä tai kommentteja?

Laita meiliä tai pyydä LinkedIn kaveriksi (viittaa blogiin yms.).