Kotitalouden menot - kuka maksaa?

Kuka maksaa? Mikä osuus kotitalouden menoista kuuluu kenellekin? Mikä on oikeudenmukaisin menojen jakotapa?

Pidin kysymystä kotitalouden menojen jakamisesta ja sen vastausta varsin yksinkertaisina elämäni ensimmäiset 38 vuotta. Tänä vuonna olen ensimmäistä kertaa elämäni aikana riidellyt puolisoni kanssa raha-asioista. Sen myötä olen oppinut katsomaan menojen jakamista uudella tavalla.

Mikä on paras tapa jakaa kakku? Se, että toinen leikkaa ja toinen saa valita ensimmäisenä palan.

Valitettavasti rahan kanssa ei ole ihan yhtä yksinkertaista ratkaisua.

Taustaksi

Taustatutkimusta tehdessäni lueskelin kaikenlaista aiheeseen liittyvää selvittäessäni omia ajatuksiani teemasta. Yhden lukemani artikkelin kommenteissa oli todennäköisesti tahaton vitsi, mutta koska tästä tarinasta tuli pitkä päätin aloittaa sen alkukevennyksellä.

Kommentti kuuluu näin:

Mielestäni rahasta ei kannata tehdä ongelmaa parisuhteessa, koska negatiivinen energia tuhoaa suhdetta. Yleisimmät riidan aiheet parisuhteessa lienevät raha, seksi ja kotityöt. Mielelläni blokkaan kaksi näistä tyystin, mikäli se lompakkoa levittämällä on mahdollista.

Toisaalta kommentti myös tiivistää kauniisti koko menojen jaon problematiikan. Se mikä yhden mielestä on oikein, voi toisen mielestä olla täysin väärin.

Säännöt ja seuraukset

Lähtökohtaisesti ajattelen, että ihmistä ei voi syyttää, jos hän laadittuja sääntöjä noudattamalla ajaa omaa etuaan. Vika on säännöissä eikä pelaajassa.

Olympialaisissa nähtiin kerran sulkapallo-ottelu, jossa kumpikin puoli yritti parhaansa mukaan hävitä ottelun. Tämä johtui siitä, että molemmat olivat pääsemässä jatkopeleihin, mutta häviäjälle oli tiedossa helpompi vastustaja seuraavalla kierroksella.

Intialaisen kylän päällikkö julisti palkkion jokaisesta pyydetystä myrkkykäärmeestä tavoitteenaan vähentää käärmeiden määrää ja niiden aiheuttamia haittoja. Ihmiset alkoivat kasvattamaan käärmeitä, jotta saisivat lunastettua enemmän palkkioita.

Nimeltä mainitsemattomassa valtiossa työttömät saivat enemmän rahaa, kuin matalapalkkaisia töitä tekevät. Ihmiset lopettivat työt ja elivät tyytyväisenä työttömyyskorvausten varassa.

Ja juuri vastaavien esimerkkien takia on äärimmäisen tärkeä luoda kotitalouden menojen jakamiseen sellaiset säännöt, että niiden välittömät ja epäsuorat seuraukset kannustavat käyttäytymään kaikkien osapuolten kannalta reilusti.

Ennen sääntöjen luomista on hyvä aloittaa menojen jakamisen periaatteista.

Kotitalouden menojen jakamisen periaatteet

1. Oikeudenmukaisuus
2. Läpinäkyvyys
3. Helppous
4. Joustavuus
5. Yhteinen hyöty

Oikeudenmukaisuus tarkoittaa, että jokainen osapuoli kokee valitut menojen jakamisen säännöt reiluiksi. Se voi tarkoittaa jakoa tulojen, kulutuksen tai tarpeiden mukaan. Ei ole itsestään selvää, että esimerkiksi suurempi tuloinen maksaa isomman osuuden kuluista tai että kaikki maksavat yhtä paljon.

Läpinäkyvyys tarkoittaa, että kaikkien pitää tuntea oma, toisten ja yhteinen taloudellinen tilanne. Tämä koskee kaikkea varallisuutta sekä tuloja ja menoja. Sopiva läpinäkyvyyden taso riippuu kotitalouden tyypistä. Kimppakämpässä riittää, kun tietää toisilla olevan varaa maksaa osuutensa vuokrasta. Isompia yhteisiä hankintoja tehdessä toimivin on täydellinen läpinäkyvyys.

Helppous tarkoittaa, että sääntöjen sopimisen jälkeen asiaan ei tarvitse uhrata energiaa tai aivokapasiteettia. Paras, jos menojen jakaminen on täysin automaattista. Sen sijaan säännöistä sopiminen ei aina ole helppoa, mutta aina vaivan arvoista.

Joustavuus tarkoittaa, että elämäntilanteet muuttuvat ja valittujen menojen jakosääntöjen täytyy joustaa mukana. Joskus iskee työttömyys, joskus joku pamahtaa paksuksi tai elämä heittää jonkun muun kierrepallon.

Yhteinen hyöty tarkoittaa, että molempien pitää tuntea hyötyvänsä menojen jaosta. Joskus se voi tarkoittaa kuluissa säästämistä, joskus korkeampaa elintasoa ja joskus hyvän mielen saamista toisen auttamisesta.

Sääntöjen seisova pöytä

Yhteiset menot voi jakaa:

• Suhteessa nettotuloihin
• Suhteessa kulutukseen
• Suhteessa hankinnan tärkeyteen ja maksuvalmiuteen
• Suhteessa henkilömäärään

Tuloista voi siirtää yhteiseen hyvään:

• Yhtä suuren prosenttiosuuden
• Progressiivisesti
• Kaiken

Näistä ei tietenkään tarvitse ottaa vain yhtä, vaan seisovasta pöydästä voi nauttia sen mukaan mikä maistuu. Jos ei ole valmisruuan ystävä, voi luonnollisesti luoda kokonaan uuden menetelmän.

Menojen jakaminen tulojen suhteen

On oikeudenmukaisinta jakaa menot suhteessa nettotuloihin.

Verojen myötä Suomessa on totuttu siihen, että enemmän tienaavat tukevat yhteiskuntaa enemmän. Yhteiskunnan normien mukaan on siis reilua sakottaa enemmän paremmin tienaavaa.

Toisaalta voi olla merkitsevä asia, että miten tuloero on syntynyt. On paljon eroa siinä, että johtuuko tuloero keskinäisestä sopimuksesta, laiskuudesta, onnesta vai omista valinnoista.

Toisaalta, jos toisella on täysi karkkipussi ja toisella ei mitään, on jakamisen jälkeen kaikilla yleensä parempi mieli.

Menojen jakaminen kulutuksen suhteen

On oikeudenmukaisinta jakaa menot suhteessa kulutukseen.

Jos yksi henkilö taloudessa ajaa autolla ja muut taloudessa eivät sitä käytä, on reilua, että käyttäjä maksaa auton kulut.

Jos parisuhteessa toinen syö kuin porsas ja toinen hieman maistelee, on oikeudenmukaista, että enemmän syövä maksaa porsaan osuuden ruokamenoista. Ravintolassa molemmat maksavat sen minkä tilaavat.

Kotona molemmat tekevät omat kauppatilauksensa, vesilasku voidaan jakaa suihkussa vietettyjen minuuttien mukaan ja vuokra käytetyn tilan mukaan.

Menojen jakaminen tasan

On oikeudenmukaisinta jakaa menot tasan.

Jos henkilö vie puolet sängystä, kuuluu hänen maksaa puolet sängystä. Lähtökohtaisesti etu syntyy jo siinä, kun kokonaisen sängyn sijasta tarvitsee ostaa vain puolikas.

Vuokra maksetaan puoliksi, koska lasku on yhteinen, vaikka toinen olisi vienyt suuren osan kaappitilasta.

Menojen jakaminen asian tärkeyden mukaan

On oikeudenmukaisinta jakaa menot suhteessa henkilön maksuvalmiuteen ja asian tärkeyteen.

Jos parisuhteessa toinen ei voi elää ilman jotain asiaa ja toinen ei halua olla sen kanssa missään tekemisissä, on reilua, että asian halunnut myös sen maksaa. Jos molemmat haluavat asiaa yhtä paljon, kulut pistetään puoliksi.

Menot voidaan jakaa käyttäen hyödyksi parisuhteen menojen jakamisen kultaista sääntöä. Tästä lisää myöhemmin artikkelissa, kun kerron meidän omasta kotitaloudestamme ja miksi päädyimme tähän menetelmään.

En ole törmännyt menetelmään aikaisemmin ja se valkeni itselleni vasta artikkelin kirjoittamisen myötä.

Tuloista menoihin samalla prosentilla

On oikeudenmukaisinta, että kaikki laittavat yhtä suuren prosentin tuloista yhteisiä menoja varten.

Toisen tulot ovat 100K vuodessa ja toisen 50K. Molemmat laittavat 20 % tuloista yhteisiä menoja varten. On ihanaa, kun ei tarvitse laskea menoja niin tarkkaan. Jos yhteisessä kassassa on rahaa, niin kotitalousvero on säädetty sopivalle tasolle.

Tällä menetelmällä lopputulos on sama kuin menojen jakaminen nettotulojen suhteessa olettaen, että yhteiseen kassaan laitetaan vain menojen verran rahaa.

Tuloista progressiivisella prosentilla

On oikeudenmukaisinta, että enemmän tienaava käyttää suuremman prosenttiosuuden tuloistaan yhteisiin menoihin. Verottaja on mainio esikuva ja erehtymätön, joten samoja periaatteita kannattaa soveltaa myös kotitaloudessa.

Kaikki raha on yhteistä

On oikeudenmukaisinta, että kaikki raha mikä ansaitaan menee yhteiseen kassaan.

Me olemme joukkue ja yhteisen potin kartuttaminen on paras motivaattori maan päällä. Meitä eivät kiinnosta erotilastot tai riskit liittyen yhteiseen omaisuuteen.

Mikä lopulta on oikeudenmukaisinta?

Todennäköisesti sait juonesta kiinni. Se mikä on oikeudenmukaista, riippuu lähinnä neuvottelun osapuolista, heidän suhteensa laadusta ja heidän persoonallisuuksistaan.

Se mikä on yhden mielestä reilua, voi toisen mielestä olla siipeilyä. Se mikä on yhden mielestä hyväntekeväisyyttä, on toisen mielestä reilua.

Menojen jakamisesta sopiminen onnistuu yleensä hyvin, jos

• Enemmän tienaava haluaa maksaa suuremman osan menoista
• Vähemmän tienaava haluaa maksaa vähintään puolet
• Menojen määrä suhteessa tuloihin on pieni
• Osapuolet ovat yhtä mieltä halutusta elintasosta ja kulutuksesta
• Osapuolilla on samankaltaisen motivaation lähteet
• Yhteisten menojen jälkeen jokainen päättää omista rahoistaan

Menojen jakamisesta sopiminen on haastavampaa, jos

• Vähemmän tienaava vaatii enemmän tienaavaa maksamaan suuremman osan
• Enemmän tienaava haluaa maksaa korkeintaan puolet
• Yhteiset menot vievät suurimman osan tuloista
• Osapuolet ovat eri mieltä halutusta elintasosta ja kulutuksesta
• Osapuolilla on eriävät motivaation lähteet
• Puututaan toisen omien rahojen käyttöön, jos sellaisia on

Tylsä totuus on se, että keskusteleminen on ainoa tapa selvittää, että mikä on kenellekin sopivin menojen jakotapa. Toisaalta ennen kuin voi keskustella toisten kanssa, pitää selvittää, että mikä on itsestä oikeudenmukainen tapa jakaa menot. Osalle tämä on itsestään selvää, minä jouduin käyttämään päiväkausia asian pohtimiseen.

Miten menojen jakamisen voi toteuttaa?

Jos menojen jakosäännöissä päästään sopuun, on tekninen toteutus yleensä varsin helppoa. Ainakin, jos kotitalouden tulot ja menot ovat tiedossa.

Jos talouspuoli ei ole hallussa, lue oman talouden seurannasta ja valitse sopivin työkalu.

Käytännön tekniikat:

1. Siirretään yhteiselle tilille joka kuukausi rahat yhteisiä menoja varten
2. Sovitaan kuka maksaa minkäkin laskun

Näin meillä - esimerkki elävästä elämästä

Meidän taloudessamme on kaksi aikuista. Siirrämme molemmat kuukausittain tai viikoittain yhteisille tileille rahaa. Tilejä on ollut käytössä kolme eli ruoka, laskut ja matkailu.

Päädyimme yhteisiin tileihin, koska tilisiirtojen summia on helpompi muokata, kuin arpoa laskuille maksajia muutosten yhteydessä. Lisäksi summat on helpompi laskea kuin yrittää ynnäillä laskuista sopivia määriä yhteen.

Menojen määrä

Pidämme yhteiset menot kurissa sillä, että yhteisiltä tileiltä käytetään vain sinne sovittuna päivänä siirrettyä rahaa ja ylimääräisiä tilisiirtoja ei tehdä. Matkoihin säästämme ensin ja reissamme, kun rahat ovat kasassa.

Omia rahoja saa meillä puhaltaa taivaalle niin kuin lystää. Minulla on tapana ostella proteiinijauheita ja puolisolla lankoja.

Säästäminen

Meidän perheessämme säästäminen on hyvä asia, joten siitä ei rankaista. Toisin sanoen omaisuutta tai pääomatuloja ei ole huomioitu mitenkään menojen jaossa. Toisille tämä voi tuntua epäreilulta, jos varallisuuserot ovat suuret.

Me säästämme itsellemme. Meillä on myös omat tulot ja omat sijoitukset. Yhdessä ostetut omistusasunnot olemme omistaneet puoliksi. Molemmilla on ollut oma laina ja asuntojen kulut sekä kunnossapito on maksettu puoliksi.

Ymmärrän, että toisille voi olla motivoivaa kerryttää yhteistä pottia. Minulle ei. Jos yksikin osapuoli kotitaloudessa on sitä mieltä, että yhteinen potti ei maistu, on parempi jättää se välistä.

Jos kotitalous veisi sen mikä verottajalta jää, masentuisin, menettäisin kaiken motivaation ja heittäytyisin puolisoni elätettäväksi.

Lähtökohtaisesti uskon, että ihmiset pitävät parempaa huolta omista kuin yhteisistä asioista. Tosin joitakin poikkeuksia on (pojalle terveisiä).

Tilanteet muuttuvat

Ennen vanhaan kaikki oli meillä niin helppoa. Asuimme puolisoni kanssa kaksin, kävimme molemmat töissä ja tienasimme suunnilleen yhtä paljon. Molemmilla jäi rahaa säästöön ja menot oli helppo jakaa 50–50.

Sitten yhtenä kauniina päivänä kävi niin, että minulta tipahti loinen puolisoni sisälle. Ensin kaikki jatkui normaalisti, mutta lopulta keskivartalosta turvonnut puolisoni joutui jäämään tilapäisesti pois työelämästä. Koska tilanne oli minun syytäni, maksoin aluksi kaikki kotitalouden menot.

Noin 9 kuukautta myöhemmin kävimme sairaalassa ja kaksin alkanut matka on siitä lähtien jatkunut kolmen hengen perheenä.

Ensimmäiset kaksi kuukautta poikani elämästä olimme kodittomia, mutta onneksi vanhempani olivat niin ystävällisiä, että saimme asua heidän luonaan. Meillä oli tulossa suuria rahaan liittyviä haasteita, mutta niiden tarkka määrä ei ollut tiedossa.

Tässä vaiheessa sovimme puolisoni kanssa, että nyt minulla on hyvä tilaisuus ottaa riski ja alkaa työllistää itseni oman yritykseni kautta. Jos homma ei alkaisi rokkaamaan puolessa vuodessa, voisin yrittää palata takaisin palkkatöihin. Jos paluu töihin ei olisi onnistunut, puolisoni olisi voinut tukea kotitalouttamme taloudellisesti.

Kaikki sujui onneksi paremmin kuin hyvin ja haasteet ratkesivat odotettua paremmin.

Elämä jatkui ja vähitellen siirryimme nettotulopohjaiseen yhteisten menojen jakoon. Koska puolisoni oli yhä äitiyslomalla, jäi hänen osuudekseen noin 10 %. Sovimme, että hän voi olla lapsen kanssa kotona niin kauan kuin haluaa.

Puolisoni palasi ensin osa-aikaisesti töihin, jolloin hänen osuutensa yhteisistä menoista oli noin 13 %. Tällä hetkellä hän on täysipäiväisesti töissä ja hänen osuutensa yhteisistä menoista on ollut 33 %.

Onko tämä oikeudenmukaista?

On osaksi puolisoni ansiota, että tienaan tällä hetkellä enemmän kuin hän. Kun hän ei ollut täysipäiväisesti töissä, tuntui oikeudenmukaiselta, että maksan enemmän menoista. Nyt molemmilla on yhtä paljon aikaa käydä töissä.

Toisaalta haluan tukea puolisoni säästämistä. Toisaalta en ymmärrä miksi tulojen määrä olisi oikeudenmukainen menojen jakamisen peruste.

Pitäisikö puolisoni maksaa kaikki yhteiset kulut, jos lopettaisin ansaitsemisen?

Rahariita

Rahariitamme alkoi siitä, että puolisoni siirtyi tilaamaan ruokansa palvelusta, jossa voi valita aterioiden päivittäisen kalorimäärän. Tällainen palvelu on tyyriimpi kuin syöminen muuten ja täysin puolisolleni kohdistuvaa menoa ei oikein voi pitää enää yhteisenä.

Tuntui hullulta, että minä osallistuisin puolisoni erikoisruokavalion kustannuksiin, joten sovimme, että emme enää siirrä rahaa yhteiselle ruokatilille. Minä voisin maksaa omat ja poikamme ruuat, jolloin puolisoni maksaisi vain omansa.

Haasteeksi muodostui se, että erikoisruokavalio oli voimassa vain maanantaista perjantaihin. Minun mielestäni olisi ollut helpointa, jos molemmilla on täysin omat ruuat. Puolisoni taas oli sitä mieltä, että hän voisi osallistua yhteisiin ruokamenoihin käyttöön perustuvalla summalla.

Näin riidan ainekset olivat kasassa ja täysi mylly päällä.

Nyt jälkikäteen kyllä naurattaa, että kuinka pienestä asiasta sitä voi saada riidan aikaiseksi. Se ei vaikuta omaan talouteeni millään tavalla, jos puolisoni syö viikonloppuisin ostamiani ruokia. Ei vaikka hän ei osallistuisi kustannuksiin ollenkaan.

Rahaa suurempi asia konfliktissa minulle taisi olla se, että hetken aikaa minulla oli asia, mistä ei tarvinnut sopia kenenkään kanssa mitään. Oli ihanaa, kun sain hetken olla oman jääkaappihyllyni kuningas.

Tulojen määrä ei ole reilu menojen jakoperuste

Leikitellään vielä ajatuksella, että se kuka ansaitsee enemmän myös maksaa enemmän, mutta vaihdetaan rahan tilalle aika. Lähtökohtaisesti aikaa on jokaisella vuorokaudessa yhtä paljon, mutta vapaa-aikaa ei.

Meillä kotityöt on jaettu hyvin lähelle tasan. Jos siirtyisin osa-aikatöihin eli minulla olisi enemmän ylimääräistä aikaa, pitäisi minun ottaa suurempi vastuu kotitöistä? Tai jos alkaisinkin tekemään pidempää työviikkoa, voisinko jättää kotityöt kokonaan väliin?

Kuvitellaan seuraavaksi pariskunta. Toinen tienaa moninkertaisesti enemmän kuin toinen. Pitäisikö enemmän ansaitsevan maksaa enemmän kotitalouden menoista?

Jatketaan ajatusleikkiä.

Kuvitellaan, että pariskunnasta vähemmän tienaava tekee unelmaduuniaan ja toteuttaa intohimojaan, mutta enemmän ansaitseva inhoaa työtään ja on valinnut priorisoida rahan ennen muita asioita. Onko silloin oikeudenmukaista, että enemmän ansaitseva maksaa suuremman osuuden?

Ihmisen ansainta ei ole vain omasta tahtotilasta kiinni. Vaikuttavia tekijöitä on paljon ja onni on yksi merkittävimmistä. Toisaalta ennen kuin ihminen alkaa ansaitsemaan, on hän tehnyt monta hyvää tai vähemmän hyvää valintaa.

Mitä enemmän asiaa mietin, sitä vahvemmaksi mielipiteeni muuttuu. Tulojen määrä on paskin kotitalouden menojen jakamisen peruste ikinä.

Ajatusten jalostamista

En pidä tulojen määrää reiluna menojen jakamisen perusteena, joten päätin keksiä vaihtoehtoisen tavan.

Aloitin listaamalla kotitaloutemme yhteiset menot ja omat ajatukseni niistä:

• Viikonloppujen ruuat
• Asuminen
• Jälkikasvun kulut
• Matkailu

En tietenkään tule sitä ikinä myöntämään, mutta puolisoni taisi olla oikeassa jäljelle jääneistä yhteisistä ruokamenoista. On helpointa, jos hän osallistuu viikonloppujen aamupaloihin valitsemallaan osuudella.

Suurin asumiskulumme on vuokra. Rakastan vuokrakuluja, joten maksan mielelläni suurimman osan niistä. Puolisoni taas kannattaa omistusasumista. Koska asumme tällä hetkellä niin kuin minä haluan, on oikeudenmukaista, että maksan suuremman osan asumisen kustannuksista.

Todennäköisesti muutamme ennemmin tai myöhemmin omistusasuntoon. En ole siitä erityisen innoissani, mutta voin elää sen kanssa enkä odota puolisoni maksavan kaikkia kustannuksia.

Jälkikasvun hankkiminen oli minulle tärkeämpi asia kuin puolisolleni, joten maksan mielelläni suurimman osan kuluista.

Matkailu on meille yhtä tärkeä asia, mutta koska jälkikasvu aiheuttaa lähes kolmasosan kustannuksista, on oikeudenmukaista, että maksan suuremman osan.

Parisuhteen kultainen menojen jakosääntö

Reiluin menojen jako tapa riippuu kahdesta asiasta:

1. Kuinka paljon osapuoli haluaa kyseistä asiaa
2. Kuinka paljon osapuoli on valmis maksamaan siitä

Tästä ajatuksesta syntyi neliportainen asteikko ja numeraalinen arvo vaihtoehdolle:

• A: 100% - Minun on pakko saada tämä ja olen valmis maksamaan sen
• B: 75 % - Mielestäni paras vaihtoehto ja mielelläni maksan siitä
• C: 25 % - Voin osallistua kustannuksiin, mutta oma valintani olisi toinen
• D: 0 % - En halua tätä enkä maksa siitä penniäkään

Asteikosta voidaan johtaa parisuhteen menojen jaon kultainen sääntö:

henkilön valinta / valinnat yhteensä = henkilön osuus

Jos valinnat yhteensä jäävät alle 100 %, tarkoittaa se, että asia kannattaa jättää hankkimatta.

Kultaisella säännöllä voidaan yhteensovittaa hyvin erilaiset kulutustottumukset. Kysymystä voi tarkentaa tarpeen mukaan ja sillä voidaan ratkoa pienempienkin hankintojen kohtalo. Esimerkiksi lomamatka ja viiden tähden hotelli voidaan erottaa omiksi kysymyksiksi.

Jos tuntuu, että menetelmä ei ihan toimi, voi B ja C vastausten prosentteja viilata tarpeen mukaan. A ja D vaihtoehtojen prosentit jättäisin koskemattomiksi.

Kultainen sääntö on vain lähtökohta ja aina voi halutessaan maksaa suuremman osuuden kuin mikä säännön mukaan olisi oikeudenmukaista. Tällainen tilanne voi tulla eteen esimerkiksi, jos toinen haluaa kovasti jotain asiaa, mutta ei pysty sitä maksamaan.

Menojen jakaminen meillä

Koska kultaista sääntöä ei ollut aikaisemmin olemassa, pääsi puolisoni intoa puhkuen täyttämään kyselylomakkeen.

Yleisellä tasolla suosittelen täytättämään lomakkeen jo ennen kuin päätät hankkia yhteisiä kuluja toisen ihmisen kanssa. Ei ehkä ensimmäisillä treffeillä, mutta kolmansilla tämä on varmasti kovaa valuuttaa.

Alla ensimmäisenä on oma vastaukseni, toinen puolisoni ja niistä on johdettu minun osuuteni menosta.

• B | C = 75 % (vuokra) ( kaava: 75 % / (75 % + 25 %) )
• B | B = 50 % (muut asuinkulut)
• A | B = 57 % (jälkikasvu)
• A | B = 57 % (matkailu)

Voilà!

Euroissa laskettuna lopputulos on käytännössä identtinen aikaisempaan nähden. Olisi helppoa ajatella, että kaikki tämä pohdinta meni hukkaan. Oma mielipiteeni on täysin päinvastainen.

On todella iso ero aikaisempaan, että nyt taloutemme menojen jako tuntuu minusta oikeudenmukaiselta.

Ehkä myös sinä sait pohdinnoistani rakennuspalikoita neuvottelupöytään.

Samalla logiikalla minun pitäisi ottaa suurempi hoitovastuu pojasta myös muuten, mutta toistaiseksi resurssini eivät siihen riitä.

Puolet totuudesta

Rehellisyyden nimissä tunnustan, että kyselylomake sai jopa tavanomaista nyrpeämmän vastaanoton puolisoltani. Arvasin, että hän ei asiasta innostu. Ensin ajattelin sen johtuvan muutosvastarinnasta, mutta vähitellen totuus selvisi.

Luulin, että puolisoni käytti tuloihin perustuvaa menojen jakoperustetta, mutta todellisuudessa hän olikin tehnyt paljon monimutkaisemman diilin kertomatta minulle.

Sanoin aikaisemmin, että kotityöt on jaettu hyvin lähelle tasan. Kun näytin tämän tarinan puolisolleni, hän esitti muutaman tarkkaan harkitun kysymyksen.

"Kultaseni, oletko koskaan ihmetellyt minne kaikki poikamme tuottavat muruset häviävät keittiöstä?"

"Entä oletko koskaan miettinyt, että miten pojan vaatteet päätyvät aina viikattuina hänen laatikkoonsa?"

"Tiedätkö, missä lattianpesuvälineet sijaitsevat?"

"Oletko koskaan miettinyt, että kaikki kertomani lastenkasvatukseen liittyvä tieto ei välttämättä ilmesty explisiittisesti päähäni?"

"Oletko laskenut, että kuinka paljon olemme säästäneet rahaa, kun olen etsinyt pojalle käytettyjä tavaroita?"

Myönsin, että en ollut koskaan miettinyt. Silloin tällöin olen nähnyt Roope nimisen pienen purkin pyörivän lattialla, mutta silloinkin olen enimmäkseen huolehtinut siitä, että purkki ei ole päällä, kun olen kotona.

Olen myös tarkoituksella vältellyt imurointia. Hankimme tähän tarkoitukseen kerran ylihintaisen Dysonin, joka on mielestäni yhtä hyödyllinen kuin harja. Aina, kun näen Dysonin, muistelen satoja turhaan kuolleita euroja ja sen myötä imuroinnista on tullut vielä normaaliakin kivuliaampi kokemus.

Ja älkää ymmärtäkö väärin. Puolisoni ei suinkaan ollut tyytymätön jakoon. Hän oli tietämättäni tehnyt oikeudenmukaisen diilin, jossa minä maksan enemmän kuluja ja hän hoitaa vastaavasti isomman osan kotitöistä.

Keskustelu ei suinkaan loppunut tähän, vaan pöydälle nousi teeman ulkopuolelta lisää komponentteja. Ennen pitkään artikkelista seurasi meillä kivulias, mutta hyvin antoisa juttu tuokio.

Kaikelle ei voi laskea rahallista arvoa ja toisaalta sopimukset on hyvä tehdä läpinäkyvästi yhdessä toisen ihmisen kanssa. Ei kannata olettaa toisen olevan samalla viivalla.

Ei ole ihme, että raha-asiat menevät tunteisiin, koska niihin sisältyy yleensä myös paljon muuta.

Onneksi kirjoitin tämän tarinan ja onneksi puolisoni luki sen.

Lopuksi

Menojen jakamisen pitää olla: oikeudenmukaista, läpinäkyvää, helppoa, joustavaa ja yhteistä hyvää aikaansaavaa.

Se mikä toimii meillä, ei välttämättä toimi teillä. Se mikä tuntuu minusta oikeudenmukaiselta, ei välttämättä tunnu sinusta samalta.

Riippumatta mihin tapaan päädyt, kannattaa olla tarkkana, että menetelmä kannustaa tekemään hyviä päätöksiä pitkällä aikavälillä. Välttäisin kaikki mahdolliset riskit liittyen yhteiseen omaisuuteen ja valitsisin säännöt, jotka kannustavat ansaitsemiseen ja säästämiseen ennemmin kuin siivellä elämiseen.

Onneksi olen yhä jääkaappihyllyni kiistaton yksinvaltias.

Näin meillä, entä teillä?