Tee sijoitussuunnitelma - ja heitä se roskiin

Olen toistaiseksi onnistunut tulojen hankkimisessa, menojen kurissa pitämisessa ja näin ollen myös säästämisessä. Sijoitustoimintani ei sen sijaan kestä päivänvaloa, ei sitten millään.

Yksi tunnetuimmista sijoittamissäännöistä on se, että tee sijoitussuunnitelma ja pitäydy siinä. Mutta mitä sitten, jos toteat myöhemmin että suunnitelma on täysi romu? Oikea ratkaisu selviää vasta jälkikäteen, mutta luotan siihen, että omaan suunnitelmaani kannattaa tehdä muutoksia, koska sijoittamisaikaa on toivon mukaan vielä reilusti jäljellä.

Sijoitussuunnitelmani uusiminen koostui neljästä vaiheessa:

1. Omien lähtökohtien kartoittaminen ja riskinsietokyvyn määrittäminen
2. Painoarvojen valinta omaisuuslajeittain eli omaisuuslaji-allokaatio
3. Maantieteellinen hajauttaminen
4. Toteuttaminen

Merkittävin päätös sijoittamisessa on perusallokaation valinta. Tällä tarkoitetaan sitä mikä painoarvo salkussa annetaan jokaiselle omaisuuslajille. Joidenkin tutkimusten mukaan esimerkiksi rahastoja tarkasteltaessa omaisuuslajiallokaation on todettu määrittävän jopa yli 90 % tuottojen vaihteluista. Aivan näin korkea luku ei ehkä todellisuudessa ole, mutta kyse on silti todella merkittävästä päätöksestä. Ikivihreitä vihjeitä oikean osakepainoarvon valintaan ovat esimerkiksi seuraavat:

“Sijoita osakkeisiin 100 % miinus oma ikäsi”

tai

“Sijoita osakkeisiin 4 % jokaista suunnittelemaasi sijoitusvuotta kohden”

Perusallokaatiopäätökseen vaikuttavat suuresti oma riskinsietokyky ja sijoitushorisontti. Osakkeiden määrä salkussa määrittelee merkittävän osan tuotoista, mutta yhtälailla myös riskistä. Osaa riskistä voi hallita hajauttamalla, mutta kaikesta ei ole mahdollista päästä eroon. Oman riskinsietokyvyn määrittäminen ei olekaan sitten niin yksinkertainen asia. Tällä hetkellä kun osakkeiden arvostus on korkealla ja ollut nousujohteista tuntuu siltä, että ei mitään riskiä olekaan.

Päädyin uudessa suunnitelmassani nostamaan osakkeiden painoarvon 90 %:iin, mutta todellinen riskinsietokyky selviää vasta kuplan poksahtaessa.

Rehellisesti tarkasteltuna oman salkkuni omaisuuslaji-allokaatio eroaa merkittävästi siitä mitä toivoisin sen olevan. Onneksi se on sentään vähemmän pielessä kuin maantieteellinen hajauttamiseni.

Allokaationi nyt ja mitä haluan sen olevan jatkossa:

Oma sijoitushorisonttini on ikuinen ja sen perusteella haluan pitää suurimman osan sijoituksistani osakkeissa. Tarkoitus on muuttaa osakkeiden paino 90 %:iin ja pitää siitä kiinni. Lopun 10 % aion jakaa asuntojen ja korkorahastojen välillä. Tällä hetkellä osakkeiden painoarvo on aivan liian pieni ja asuntojen osuus puolestaan aivan liian suuri. Toivottavasti saan ainakin toisen sijoitusasunnoista myytyä, vaikka huonolta on näyttänyt. Näin siinä käy, kun ei oikeasti ajattele, vaan tekee heräteostoksia.

Perusallokaation jälkeen päästään käsiksi seuraavaksi tärkeimpään eli maantieteelliseen hajauttamiseen. Viime aikoina on ollut paljon puhetta, että globalisaation kiihtyessä maantieteellinen hajauttaminen olisi menettänyt merkitystään. Ehkä sen asema ei ole sama kuin joskus aikojen alussa, mutta erittäin merkittävästä asiasta on silti kysymys. Tutkimusten mukaan hajauttaminen maantieteellisesti esimerkiki osakkeisiin ei välttämättä suojaa kriisin koittaessa, mutta sen merkitys korostuu pitkällä aikavälillä.

Maantieteellinen hajauttamiseni ei ole kaunista katseltavaa. Karu totuus on se, että osakkeeni ovat pääosin suomalaisia, asunnot ovat Suomessa ja vielä indeksirahastoistakin suurin osa on Suomi indeksirahastoa.

Lopputulos on tämä:

Mielikuvitusmaailmassani olen toiminut isänmaallisesti ostaessani paljon suomalaisia osakkeita. Todellisuudessa kysmyksessä on klassikkomoka. Paremmin ilmiö tunnetaan nimellä “home bias”. Tällä tarkoitetaan sitä, että kotimaisten omistusten osuus on perustelemattoman suuri. Suomi voi tuntua turvalliselta sijoituskohteelta, mutta realisistisesti kyse on vain pienestä markkinasta ja sen myötä suuresta riskistä.

Tietyn maan painoarvon pitäminen portfoliossa poikkeuksellisen isona on historiallisen tiedon pohjalta perusteltua korkeintaan Etelä-Afrikassa ja Australiassa. Ainakin näin voisi päätellä Credit Suissen tutkimuksen perusteella.

Nykyisessä salkussani Suomen painoarvon pudottaminen pieneksi on lähes mahdotonta, koska realisointi tarkottaisi myös lahjoitusta verottajalle. Niin paljon en sentään usko häviäväni pitämällä varallisuutta Suomessa, että siitä kannattaisi lahjoittaa 30 % pois. Suomi-riskiä olisi kuitenkin syytä pienentää ja reilusti.

Päädyin lopulta siihen, että lihamyllyyn lähtee koko Suomi-indeksi. Lisäksi realisoin pienen tappiollisen osuuden suorista osakesijoituksista ja loppujen annan olla. Tulevaisuudessa suorien osakesijoitusten painoarvo tulee vähitellen muiden ostojen myötä pienenemään. Näin vältyn suurimmaksi osaksi veroilta ja saan silti allokaation lähemmäs toivomaani.

Tämä tulee myös tarkoittamaan sitä, että Suomen osalta ei salkussani nähdä pitkään aikaan minkäänlaista tasapainotushyötyä. Tiedostan omistavani suomiosakkeita, mutta tarkastelen silti indeksirahastoja erillisenä kokonaisuutena, jotta pääsen ainakin näissä nauttimaan tasapainotuksen eduista.

Indeksirahastosalkku jatkossa:

| Suomi Indeksirahasto | 0 % | | Aasia Indeksirahasto | 20 % | | Kehittyvät markkinat | 20 % | | Pohj. Am. Indeksirahasto | 20 % | | Eurooppa Indeksirahasto | 20 % | | Global Top 25 | 6,5 % | | Farma Top 25 | 6,5 % | | Euro Corporate Bond | 5 % | | Rahamarkkinarahasto AAA | 2 % |

Entä arvo- ja pienyhtiöiden osakkeet? Molemmista on näyttöjä siihen suuntaan, että niiden tuotot olisivat poikkeuksellisen korkeita verrattuina muihin osakkeisiin. Tässä vaiheessa en halua tehdä asialle mitään. Suorat Suomen osakesijoitukset ajavat tätä asiaa ainakin pienten yritysten kohdalla. Parempi vaihtoehto olisi vaikka hajautettu ETF, mutta koska en halua realisoida Suomi-salkkua enkä nostaa pienten osakkeiden painoa ylisuureksi, annan asian toistaiseksi olla. Ehkäpä tähän voisi palata joskus tulevaisuudessa.

Muutos ottaa aikansa, mutta uskon tulosten olevan vaivan arvoisia.