Miinus yksi
Kävin eilen tankkaamassa ja se teki minut iloiseksi. Fiilis on korkealla kuin bensan hinta.
Automaatilla tankkaamisen prosessi on ollut pitkään muuttumaton eli valitse summa ja tankkaa.
Valtionpäämiehillä koristelluista värikkäistä paperilappusista on siirrytty korttimaksamiseen tai vielä modernimpiin maksutapoihin. Korttia veloitetaan toteuman mukaan, mutta varmennuksen vuoksi automaatit kysyvät, että laitetaanko polttoainetta 20, 40, 60 tai 80 eurolla vai oman valinnan mukaan.
Kuinkahan paljon aikaa on käytetty siihen, että on mietitty sopivat summat näytöllä esitettäviksi? Kuinkahan paljon olen itse käyttänyt aikaa siihen, että mietin mitä summaa klikkaisin? Kuinkahan monta kertaa olen ollut tyytymätön vaihtoehtoihin ja tehnyt oman valinnan? Kuinkahan monta klikkausta on tehty summia valittaessa? Kuinkahan monta riviä koodia on tarvittu kaikkien eri summien näyttämiseen ja valinnan käsittelyyn? Kuinka monta minuuttia jonottamista summan valinta on elinkaarensa aikana aiheuttanut?
Eilen tankatessa kaikki oli toisin ja uusi kone ei kysellyt turhia. En pärjännyt lähimaksulla, joten syötin kortin koneeseen pin-koodin kera ja sillä sai tankata oman maun mukaan aina 150 euroon asti.
Olin niin haltioitunut naputtelun vähentymisestä, että laitoin tankin täyteen euroista piittaamatta.
Elämme maailmassa, jossa jokaiseen vimpaimeen tulee koko ajan uusia ominaisuuksia. Parantaminen ja kehittäminen tapahtuu lähes aina lisäämällä. Lisäys aiheuttaa vielä uusia lisäyksiä ja yleensä monimutkaisuus kasvaa samalla exponentiaalisesti. Joskus vähentäminen on parempi vaihtoehto kuin lisääminen. Varmasti löytyy joku uuteen ratkaisuun tyytymätön, mutta valtaosalle prosessi toimii paremmin kuin ennen.
Tarinan pointti: aina ei tarvitse lisätä, myös poistamalla voi tehdä asioista parempia. Joskus -1 on enemmän kuin +10.
On älyttömän vaikeata huomata turhuuksia sellaisissa asioissa, jotka ovat juurtuneet osaksi omaa dna:ta. "Less is More" ei ole uusi ajatus, mutta silti harmillisen vähän käytetty.
Nostan hattuani sinulle, joka teit elämästäni yksinkertaisempaa.
Sivusto ei tallenna sinusta mitään tietoja tai käytä evästeitä, kun luet artikkeleita. Toiveita,
kommentteja ja kysymyksiä voi laittaa tulemaan myös meilillä.
Huom! Kommentointi käyttää evästeitä. Nimi, sähköposti ja verkkosivusi tallennetaan selaimeesi,
jotta voit jatkossa kommentoida helpommin samoilla tiedoilla. Kentät vapaaehtoisia ja voit
jättää ne halutessasi tyhjiksi.