Kummajainen

Olen niin introvertti kuin introvertti vain voi olla. En tiedä mitään pahempaa kuin small talk, verkostoituminen tai väkijoukko. Oksennus meinaa lentää jo pelkästään nuo sanat lukemalla. Minulle ja kaltaisilleni on nyt menossa se kaikkein pahin aika vuodesta. Pikkujoulukausi.

Toiset meistä ovat oppineet tarvittavat taidot ja niiden avulla pystyvät elämään ekstroverttien maailmassa. Toiset ovat oppineet selviytymään pakenemalla. Minä olen kokeillut kumpaakin vaihtoehtoa.

Pakeneminen on helppoa. Se ei vie yhtään energiaa ja hiljaisen on usein helppo kadota. Toisaalta silloin jää ulkopuoliseksi ja yksin. Pidemmän päälle helpompi päätös johtaa omalla kohdallani inhottavaan oloon. En halua jäädä yksin, enkä varsinkaan ulkopuoliseksi.

Ne meistä, ketkä ovat oppineet sopeutumaan, ovat kuin kameleontteja. Katsomalla ihmisiä täynnä olevaa huonetta, ei voi todellakaan tunnistaa onko kyse ekstrovertista vai taitavasta introvertista. Totuus selviää vasta seuraavana päivänä. Introverttia väsyttää. Ekstrovertti on saanut lisää energiaa.

Introverttius tai ekstroverttius eivät liity sosiaalisiin taitoihin. Monesti introvertit viihtyvät paremmin tilanteissa, joissa on vähemmän ihmisiä ja sosiaalisia ärsykkeitä. Toisaalta ekstrovertit kaipaavat usein paljon enemmän sosiaalista kanssakäymistä. Silti introvertti voi olla taitava keskustelija ja kovaan ääneen kailottava ekstrovertti täysi mulkku.

Introverttius sekoitetaan usein myös ujouteen. Ujous on epävarmuutta sosiaalisissa tilanteissa. Introvertti on henkilö, joka saa lisää energiaa ollessaan yksin hiljaisuudessa. Minussa on luultavasti myös ripaus ujoutta.

Minulle on ehdotettu monesti rohkaisuryyppyä, mutta nautin paljon enemmän kylmästä Pepsistä ja palauttavista yöunista. Myös kuplivan, tanniinisen tai vaahtoavan dopingin liiallinen käyttö aiheuttaa väsymystä. Tämä väsymys kohtelee onneksi kumpaakin ihmistyyppiä tasavertaisesti.

Minä en ole niin taitava, että osaisin sopeutua ja luovia ihmismassassa. Siitä huolimatta olin viime viikolla ehkä elämäni parhaissa pikkujouluissa, vaikka ennakkoasetelma oli kaikkea muuta kuin optimaalinen. Suurin jännityksen syy oli se, että kyse ei ollut vain meidän omista pikkujouluista, vaan koko konsernin yhteisistä. Ihmisiä oli tulossa tilaisuuteen ihan helvetisti liikaa.

Vuoden alussa sitouduin siihen, että tutustun ihmisiin elämässäni ja työkaverini ovat ihmisiä elämässäni. Mutta miten tutustuin heihin käytännössä?

Olen töissä pienessä yrityksessä. Meitä on tällä hetkellä reilu parikymmentä. Meillä on ollut oman firman yhteisiä tilaisuuksia aikaisemminkin, mutta ominaisuuksistani johtuen en ole voinut osallistua tilaisuuksiin valmistautumatta. Joku toinen voi mennä tilaisuuksiin rennosti ja intopinkeänä. Minä olen käyttänyt tilaisuuksia edeltävän illan siihen, että olen opiskellut työkavereideni taustoja ja laatinut kysymyksiä ennakkoon tilaisuutta varten.

Valmistautumiseni on mahdollistanut se, että meillä on Teamsissa kanava, jossa jokainen taloon saapuva esittelee itsensä. Kaikki eivät esittelyä ole tehneet. He eivät ymmärrä, että toisille meistä kirjallinen esittäytyminen voi olla juuri se ratkaiseva tekijä, että uskallanko tehdä aloitteen ja jutella henkilölle oikeassa elämässä.

Toinen valmistava toimenpiteeni työpaikallani on ollut se, että olen kirjoittanut Teams viestejä avoimesti, rohkeasti ja kiertelemättä. En puhu paljon, mutta kirjoitusten kautta olen tarjonnut muille mahdollisuuden tutustua minuun. Välillä jopa pakottanut. Ensimmäistä kertaa elämässäni olen töissä ollut täysin oma itseni ja kirjoittanut sensuroimatonta tekstiä.

Pikkujouluja ennen pakene -reaktio oli ottamamassa minusta vallan ja olin jättämässä ne kokonaan väliin. Jotenkin ilmoittauduin mukaan. Lopulta viihdyin oikein hyvin, vaikka poistuin aikaisemmin kuin moni muu.

Viihdyin hyvin, koska lähes jokaisen kollegani suusta kuulin sanat: "Mikko, kiva, kun päätit sittenkin osallistua". Siihen ei oikeasti kovin paljon tarvita, että saa toisen ihmisen tuntemaan iloa.

En keksinyt kovin paljon sanottavaa, mutta silti ihmiset tulivat puhumaan minulle. Kuuntelen mieluummin kuin puhun. Minua ei haitannut se, että en tuntenut kaikkia. Riitti, että löysin turvallisen paikan oleskeluun omien työkavereideni seurassa. Illan kohokohta oli se, kun über ekstrovertiksi luulemani ihminen sanoi ääneen, että myös häntä ahdistaa suuri määrä ihmisiä.

En sittenkään ole kummajainen. (Vaikka kuuntelin tätä kirjoittaessa Creepiä )

Tarinan pointit:

• Äänekkäin kertoo näkemyksensä, mutta muista kysyä myös hiljaisen näkökulma
• Ekstrovertti: tarjoa introverteille ja ujoille matalankynnyksen mahdollisuus tutustua sinuun
• Ekstrovertti: tilaisuuteen osallistuva hiljainen henkilö luultavasti toivoo keskustelukumppania, vaikka ei itse tekisi aloitetta
• Taitava introvertti: älä arastele, vaan kerro se ääneen. Minä ainakin haluan oppia sinulta.
• Jos olet kaltaiseni: valmistaudu ennen tilaisuutta, tsemppaa ja poistu ajoissa
• Jos olet kaltaiseni: yritä madaltaa kynnystä live tutustumiseen kertomalla itsestäsi etukäteen kirjallisen ilmaisun kautta

Ja ennen kaikkea: sinä voit muutamalla sanalla saada hiljaisemman ja vetäytyvän ihmisen tuntemaan, että myös hän kuuluu joukkoon.

Ehkä tänä vuonna olisi aika laittaa hyvä kiertoon jo pikkujouluissa?