Paskavuoren vanki ja minimalismi

Makasin selälläni asuntoni lattialla. Olin samaan aikaan uupunut, onnellinen ja vihainen. Uupunut, koska olin juuri käyttänyt toisen päivän putkeen kartoittaen yksi kerrallaan jokaisen omistamani tavaran. Onnellinen, koska urakka oli nyt ohi. Vihainen, koska kartoitus paljasti totuuden, johon en ollut lainkaan varautunut. Kuvittelin, että tavaraa olisi ollut jotenkin inhimillinen määrä, mutta inventaarion lopputulemasta oli minimalismi kaukana — tajusin olevani paskavuoren vanki.

Tästä artikkelista tuli muuten suhteellisen pitkä, joten keskivertoihmisen keskittymiskyvyllä se tarjoaa lukemista useammaksikin kerraksi. Ei siis kannata turhaan hätäillä. Minimalismi odottaa kyllä. Saa ahmia kerrallakin, mutta tarinaan kannattaa suhtautua ennemmin noin 30 sivuisen kirjan tai blogisarjan kuin yksittäisen postauksen tavoin. Taisi muuten samalla tulla henkilökohtainen pituusennätys.

Minimalismi dokumentti kaiken taustalla

Kaikki sai alkunsa joitain päiviä aikaisemmin, kun löysin elämästäni uuden nautinnon, jonka olin kieltänyt itseltäni aina tähän päivään saakka. Olen aina ollut sitä mieltä, että maksuton tarjonta tv-ohjelmissa on riittävä ja että ei ole mitään järkeä maksaa yhdestäkään suoratoistopalvelusta. Vaan toisin kävi ja eksyin Netflixin ihmeelliseen maailman. Tämän vallankumouksellisen löydön jälkeen en ole potkupalloa lukuun ottamatta perinteisiä kanavia enää katsellut. Koukuttavin asia ovat ehdottomasti olleet dokumentit, joiden myötä sadut ja muut mielikuvituksen tuotteet eivät ole enää tuntuneet miltään.

Törmäsin Netflixissä dokumenttiin nimeltä Minimalism: A Documentary About the Important Things. Nimi kolahti heti, koska olen tänä keväänä paininut tavanomaista rankemmin ikäkriisin ja elämäntarkoituksen syövereissä. Ehkäpä minimalismi olisi vastaus siihen, mitä olen etsinyt.

Dokumentti ei itsessään tarjonnut mitään maata mullistavaa. Kyse oli lähinnä tyypillisestä jenkkiläisestä kertomuksesta, jossa päähenkilöt nousivat nevareista maineeseen ja ehkä mammonaankin. Jotain elokuvassa silti oli.

Esimerkiksi molemmat päähenkilöt olivat luopuneet työuristaan megalomaanisen korporaation rattaissa. Tähän minun oli helppo samaistua, koska olin juuri siirtynyt osa-aikaeläkkeelle. Lisäksi kumpikin päähenkilöistä vaikutti kadehdittavan ja jopa ärsyttävän onnelliselta. En ollut vielä myyty, mutta uteliaisuuteni heräsi.

Dokumentin työstäneiltä velikullilta löytyi verkkosivu The Minimalists ja sieltä useampikin kirja, joista pari päätyi omaan kirjastooni.  Ahmin kirjat kannesta kanteen muutamassa päivässä. Lisäksi lukulistalle päätyi Becoming Minimalist ja zen habits. Kotimainen Minimalismi.net sivustokin vietti jo ensimmäisen syntymäpäivänsä (edit: ja on kuollut sen jälkeen).

Minimalismin määritelmä ja yhteys talouteen

Mitä enemmän aiheeseen perehdyin, sitä enemmän minimalismista alkoi löytymään yhtymäkohtia taloudellisen riippumattomuuden kanssa. Esimerkiksi kirja Minimalism: Live a Meaningful Life määrittelee minimalismin suurin piirtein näin:

“Minimalismi on työkalu, joka auttaa saavuttamaan vapauden. Se antaa sinulle mahdollisuuden keskittyä olennaiseen – se mikä on olennaista, riippuu yksilöstä. Olemmehan me kaikki erilaisia.”

Nyt on aika sukeltaa syvemmälle minimalismin maagiseen maailmaan tai ainakin siihen maailmaan, jollaisena minimalismi on minulle näyttäytynyt.

Minimalismi: teoria

Usein minimalismin ajatus lähtee siitä, onko ihminen onnellinen. Jokainen on jossain kohtaa onnellinen, mutta aika harva on sitä suurimman osan ajasta. Aina tulee mutkia matkaan ja kyrpiä otsaan, mutta nyt ei ole kysymys siitä. Iso osa meistä etsii onnea ja jopa jahtaa sitä, mutta tällä tavoin se harvoin löytyy. Keskivertoihminen on lähempänä onnetonta kuin onnellista.

Onnellisuuden metsästäminen

Suurin haaste on juuri tuo onnellisuuden jahtaaminen. Jahdin odotuksena on ikuinen onni, mutta palkintona on ehtymätön jano. Haluamme aina enemmän ja enemmän.

“Sitten, kun ansaitsen X euroa kuukaudessa, voin olla onnellinen”

Samaa ajatusta voi soveltaa parempaan ulkonäköön, hienompaan hilavitkuttimeen, nopeampaan autoon, isompaan taloon tai kiiltävämpään kelloon  — sitten, kun minulla on enemmän kuin nyt. Seuraava palkankorotus, lukaalin laajennus tai palkinnon pokkaaminen eivät kuitenkaan tuota kestävää onnea. Näitä seuraa hetken huuma ja koska tuo tunne on niin valtavan ihana ja voimakas, jäämme janoamaan lisää. Huumaan kuitenkin turtuu, hedonistinen adaptaatio tekee tehtävänsä ja me jäämme entistä himokkaimmiksi.

Älä tyydy liian vähään — enemmän on parempi

Yhteiskunta on suunniteltu ruokkimaan himojamme. Lähes kaikki mainonta, monet lehtiartikkelit ja julkisuudessa esiintyvät idolit edistävät yhtä ja ainoaa tarkoitusta — sitä, että myös sinulla pitäisi olla aina vähän enemmän sitä ja vielä enemmän tätä. Mitä enemmän sinulla on, sitä onnellisempi olet. Jos et laukkaa tässä tahdissa, olet luuseri.

Haaste ei ole siinä, minkälaisia elämyksiä paremman tavoittelu meille tarjoaa. Onnistumisista saa ja kuuluukin nauttia. Moni hyväkin asia olisi jäänyt tekemättä, jos ihmiset eivät tavoittelisi jotain parempaa. Haaste on siinä, että kun aina jahtaa jotain sellaista, mikä ei tule kestämään, ei koskaan ehdi nauttia siitä mitä jo on.

Lisäksi jahtaaminen liittyy yleensä enemmän jonkun muun ambitioihin ja ihminen vain tempaantuu mukaan, kun kaikkialla toitotetaan, että näin kuuluu tehdä. Eikä tämä ole ihme, jos miettii, että kuinka monta tuhatta kertaa päivässä mainokset kertovat meille, että mitä meidän kuuluisi tavoitella ja pitää arvossa.

On inhottavaa toimia viestintuojana, mutta todennäköisesti sinun elämäsi on isossa kuvassa täysin tarpeeton. Vähitellen alan hyväksymään, että niin on myös minun. Realismia on se, että valtaosa ihmisistä kuuluu kategoriaan keskiverto tai alle. Hyvä uutinen on se, että se on täysin sallittua.

Vika on ainoastaan siinä, että millä mittareilla luokittelemme keskiverron.

Arvot määrittävät mittariston

Mittarit pohjautuvat arvoihimme, jotka sanelee tällä hetkellä hyvin pitkälle media. Median puolestaan tuottavat yritykset. Yritys taas on instituutio, jonka tarkoitus on tuottaa voittoa sen osakkeen omistajille eli saada sinut ostamaan mahdollisimman paljon heidän tuotteitaan tai palveluitaan. Näin yhteiskunnan arvoiksi muodostuu asioita, kuten raha, ahneus ja ylpeys.

Mittarien asettaminen

Jos ihmisen hyvyyttä mitataan siinä, että kuinka paljon hän tienaa kuukaudessa tai että kuka on suurimman paskavuoren valtias, ei ole suurikaan ihme, että iso osa ihmisistä on onnettomia. Vielä naurettavampi mittari on se, että kuka pystyy kuluttamaan eniten kuukaudessa. Jossain määrin kuluttaminen on pakollista, mutta ylenpalttinen tuhlaaminen ei koskaan. Ennen vanhaan tuhlari oli haukkumasana, nykyään se on enemmänkin standardi.

Vertailu ei koskaan tuota onnea eikä elämä ole kilpailu. Miten voi edes verrata yhtä ihmistä toiseen, kun jokainen on täysin erilainen, elää omaa elämäänsä ja arvostaa eri asioita? Ja jos täytyy verrata, niin ehkä olisi aika siirtyä käyttämään uusia mittareita.

Ensimmäinen askel kohti merkitystä

Onni ei löydy etsimällä, joten minimalismi suuntaa ajatukset merkitykseen. Merkityksen kautta löytyy lopulta myös onni. Rikas Erakko kirjoitti mainiosti blogissaan:

“Meidän pitää keksiä elämällemme tarkoitus. Ne jotka sen löytävät, viettävät yleensä melko hyvän elämän. Toiset ovat hukassa, eivätkä koskaan tätä keksi. He saavat elämästään paljon vähemmän irti. Ei silläkään tietysti isossa kuvassa mitään merkitystä ole – mielekäs elämä on ihan yhtä tarpeeton kuin hukattu elämäkin. Mutta matkasta vain nautti enemmän, jos keksimme sille jonkun merkityksen.”

Merkitystä voi lähestyä myös, kuten Osinkoinsinööri artikkelini Vapaus kommenteissa:

“Suurimmalla osalla meistä ei ole mitään merkitystä yhteiskunnan kannalta ja emme tee isoja muutoksia maailmassa. Voimme kuitenkin olla merkittäviä yksittäisten ihmisten elämässä, joka antaa omasta mielestäni ”tarkoitusta” elämään. On vaikeampaa olla merkittävä ja arvostettu henkilö koko maailman silmissä kuin yksittäisen ihmisen.”

Ylitsepursuava kaiken paljous vaikeuttaa merkityksen löytämistä. Liikaa tavaraa, liikaa sitoumuksia tai muuten vain liian kiire. Kaaoksen keskellä merkitys jää usein piiloon. Sen takia minimalismissa karsitaan ensin ylimääräinen, jotta voi sitten keskittyä olennaiseen.

Ylimääräisestä eroon

Ennen kuin tutustuin minimalismiin tarkemmin, kuvittelin että kyse on siitä, että luovutaan mahdollisimman suuresta määrästä tavaraa ja säilytetään mahdollisimman vähän esineitä. Sen jälkeen kilpaillaan muiden minimalistien kanssa, että kenellä on vähiten tavaraa tai että kuka pystyy elämään yhdellä t-paidalla aina hautaan saakka. Tällainen totuus olisi ollut kovin masentava, koska kyse olisi ollut vain päälaelleen käännetystä vertailusta. Kyse on onneksi paljon muusta kuin absoluuttisesta esineiden määrästä.

Mikä on ylimääräistä?

Ylimääräisistä esineistä hankkiudutaan eroon, koska ne ovat nimensä mukaisesti ylimääräisiä. Kukaan ei voi sanoa toiselle, että mikä on optimaalinen esineiden määrä. Se riippuu täysin yksilöstä ja yksilökin muuttuu ajan kuluessa.

Esimerkiksi keräily on minimalistille täysin sallittu harrastus. Jos kokoelma on sellainen, mikä tuottaa iloa päivästä toiseen, ei siitä kannata luopua. Sen sijaan, jos kokoelma on varastoituna mökin liiterissä ja unohdit jo, että sellainen on olemassa, tulee luopuminen ajankohtaiseksi.

Minimalismissa kyse ei ole luopumisesta, vaan siitä että säilytetään ne tavarat, jotka tuottavat eniten onnellisuutta.

Ne esineet ja asiat mitä käyttää päivittäin ja jotka tuottavat aina iloa kannattaa säilyttää, mutta muista hankkiutua eroon. Lisäksi aina kannattaa kyseenalaistaa, että kuinka suuren osan identiteetistään antaa määrittyä tavaroiden perusteella.

Omistaminen tuo onnea, ainakin tiettyyn rajaan asti

Fyysiset esineet lisäävät ihmisen onnellisuutta tiettyyn pisteeseen asti. Esimerkiksi auto saattaa tuoda merkittävästi lisää vapautta ja mahdollistaa helpon liikkumisen, mutta 10 autoa eivät nosta onnellisuutta samassa suhteessa. Perus kärry toteuttaa tehtävänsä lähes yhtä hyvin kuin superauto, joten onnellisuus ei lisäänny merkittävästi, vaikka kuinka jahtaisi aina vain nopeampaa menopeliä.

Karsiminen on helpointa aloittaa fyysisistä esineistä ja materiasta. Varma merkki ylimääräisestä tavarasta on esimerkiksi se, että esine on säästössä “varmuuden vuoksi”. Toinen helppo tunniste on se, että et muistanut edes omistavasi asian tai et ole sitä aikapäiviin käyttänyt. Jos et ole varma tarvitsetko jotain, pakkaa tavara talteen ja laita siihen eräpäivä. Jos et eräpäivään mennessä ole sitä käyttänyt, voit hyvillä mielin luopua siitä.

Omistatko oikeasti esineesi?

Esineiden ja asioiden omistaminen onkin jännä juttu. Ostaessasi uuden tavaran, saatat ajatella, että nyt sinä omistat sen. Todellisuudessa usein käy niin, että lopulta tavarasi omistavat sinut. Tässä kohtaa sinusta tulee vanki.

Mitä enemmän tavaroita omistat, sitä enemmän tarvitset tilaa niiden säilyttämiseen. Mitä enemmän tilaa tarvitset, sitä enemmän saat tehdä töitä, että sinulla olisi varaa maksaa tuosta tilasta. Mitä enemmän maksat, sitä enemmän joudut todennäköisesti käyttämään aikaa tilan säännölliseen siistimiseen. Lisäksi valtaosa tavaroista ja asioista kaipaa huolenpitoa tai kunnostusta. Taloa pitää korjata, auto pitää huoltaa, kännyn särkynyt näyttö pitää vaihtaa ja kukat täytyy kastella.

Tutkimusmatkalla minimalismiin löytyi myös erittäin hauska fakta: Ihminen käyttää keskimäärin vuoden elämästään kadonneiden tavaroiden etsimiseen. Siis vuoden! Käytetty aika saattoi vaihdella hieman lähteestä riippuen ja viittasi yleensä amerikkalaisiin, mutta niin tai näin, aikaa menee varmasti merkittävästi hukkaan.

Ylimääräisistä tavaroista luopumalla saa vallattua takaisin omaa vapauttaan. Romujen jälkeen seuraava kysymys on sitten se, että millä muilla elämänalueilla minimalismia olisi mahdollista soveltaa? Asiat saattavat liittyä ajankäyttöön, statukseen, mukavuudenhaluun tai virheelliseen identiteettiin, joka pohjautuu esimerkiksi pelkkään ammattiin.

Kun ylimääräinen on karsittu, on mahdollista alkaa keskittyä olennaiseen. Tässä suhteessa säästäminen ja minimalismi vievät kohti samaa lopputulosta. Molemmat pistävät miettimään, että mikä on oikeasti tärkeätä — sitä kuka minä olen nyt ja kuka haluan olla tulevaisuudessa.

Merkityksen löytäminen minimalismin kautta

Tähän asti taloudellinen riippumattomuus on ollut minulle mekanismi vapauden tavoittelussa. Eittämättä myös minimalismi ja ylimääräisestä luopuminen palvelevat tätä tarkoitusta. Ja mikä parasta — minimalismi on selkeästi nopeampi tie kohti päämäärää kuin sijoittaminen ja säästäminen.

Taloudellisessa riippumattomuudessa olen kuitenkin aina jäänyt ajatuksissani jumiin siinä kohdassa, kun olisi tarkoitus päättää, että mitä elämältään oikeasti haluan. On erittäin helppoa sanoa tekevänsä mitä ikinä huvittaa. Mutta mistä asioista se merkitys oikeasti löytyy?

Yhtä oikeaa vastausta ei ole olemassa, mutta positiivinen yllätys minimalismissa oli se, että sen parissa toimivat ovat ainakin tehneet omia tulkintoja siitä, että mikä voisi tehdä meidät onnelliseksi ja miten jokainen voisi kokea elämänsä merkitykselliseksi.

Esimerkiksi kirjassa Minimalism: Live a Meaningful Life merkityksen löytäminen tapahtuu elämällä viiden arvon mukaisesti:

1. Terveys (health)
2. Ihmissuhteet (relationships)
3. Intohimot (passion)
4. Kasvu (growth)
5. Myötävaikuttaminen (contribution)

Jokainen arvo on tarpeellinen — yhdenkin puuttuminen voi heikentää elämän laatua merkittävästi. Terveys ei ole maali, vaan enemmänkin kulkuneuvo. Sen avulla niin moni asia on mahdollinen.

Yleensä asiat ovat parempia jaettuna jonkun kanssa ja meidän pitäisi arvostaa ihmisiä sellaisina kuin he ovat. Ei sellaisina kuin toivoisimme heidän olevan.

Intohimo harvoin kohdistuu yhteen yksittäiseen asiaan, vaan sitä on mahdollista löytää lähes mistä tahansa. Mitä enemmän kokeilee, sitä todennäköisemmin löytää intohimonsa. Se voi löytyä työstä, toimimalla vapaaehtoisena tai vaikka harrastusten kautta.

Ilman kasvua kaikki kävisi ennen pitkää tylsäksi. Kasvun myötä koemme tarvetta myötävaikuttaa myös muiden ihmisten elämään ja jostain syystä ihmisen oma elämä saa suuremman merkityksen, kun se tuottaa lisäarvoa myös muille.

Myötävaikuttamisessa voi olla kyse niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin siitä, että yrittää tehdä jokapäiväisistä kokemuksista miellyttävämpiä niin itselle kuin muille. Aina voi miettiä, että miten tästä asiasta voisi tehdä mukavamman tai miten siitä voisi löytää enemmän iloa. Usein iloa voi löytää epämiellyttäviltä vaikuttaviin asioihin, kun niitä katsoo pidemmällä tähtäimellä. Esimerkiksi säästäminen ei aina heti tunnu mukavalta, mutta sen tulevaisuudessa tuoman vapauden ja turvan kautta voi löytää iloa myös tähän hetkeen.

Mitä eroa on kasvulla ja ehtymättömällä janolla?

Minimalismi ja sen teoria kuulostivat hyvinkin loogisilta. En kuitenkaan hahmottanut, että mitä eroa on kasvulla ja sillä, että haluaa aina vain enemmän. Eikö kasvamisessa ja oppimisessa ole kyse juuri siitä, että pitää aina saada enemmän?

Ihmiset on suunniteltu niin, että he yleensä pyrkivät aina parempaan. Kyse ei ole bugista, vaan ominaisuudesta. Luolamiesaikoina tällainen ominaisuus ei aiheuttanut ongelmia, koska ylimääräistä tuskin oli, vaikka kuinka yritti hamstrata. Paremman ja enemmän haluaminen muodostuu ongelmaksi vasta, kun se kohdistuu väärin asioihin tai liian moneen asiaan.

En ymmärtänyt kasvun ja fyysisten esineiden tai turhanpäiväisen statuksen tavoittelun eroa ennen kuin käteeni osui seuraava tietoa tihkuva teos. Tämä oli puhdas onnenkantamoinen. Joku kiitti Twitterissä Jari Sarasvuota kirjavinkistä ja tuo kiitos sattui osumaan omiin silmiini. Kirja oli nimeltään The Subtle Art of Not Giving a F*ck. Kerrankin otsikko, joka sytytti heti! Ja mikä parasta, kirja sopi mainiosti minimalismi teemaan.

Hyvin tiivistettynä kirjan pointit:

• Perinteisesti unelmat keskittyvät siihen mitä sinulla ei ole, joka lisää onnettomuuden tunteita.
• Yksinkertaistamalla ja keskittymällä olennaiseen on sinun mahdollista löytää avaimet hyvään elämään. Esimerkkeinä olennaisesta ystävät, perhe ja täydellinen golf svingi (yllätys, että olin heti koukussa).
• Olet itse vastuussa kaikesta elämässäsi, vaikka et ole aina syyllinen tapahtumiin. Voit aina valita, että miten reagoit eri tilanteissa. Negatiiviset tunteet ovat täysin normaaleja ja usein vihje siitä, että jonkin asian pitää muuttua.
• Tulet olemaan yleensä väärässä. Mielentila “olen väärässä” mahdollistaa uuden oppimisen.
• Elämä on ongelmien ratkomista ja onnellisuus riippuu siitä, että minkä tason ongelmia ratkoo. Warren Buffetilla on rahaongelmia, mutta niin on myös kodittomalla puliukolla. (Tämä ei silti tarkoita, että enemmän olisi aina parempi.)
• Vapaus ei itsessään tarkoita mitään, mutta se antaa tilaisuuden keskittyä siihen millä on merkitystä.
• Kukaan ei ole selvinnyt elämästä hengissä. Paras tapa hyväksyä kuolema, on omaksua elämänarvot, jotka palvelevat muita sen jälkeen, kun sinä olet multaa. Myös tavoitteet on parempi muotoilla arvoiksi — näin tavoitteista tulee jatkuva prosessi yksittäisen tapahtuman sijaan.
• Hyväksymällä oman epätäydellisyytesi, huomaat, että olet riittävä sellaisena kuin olet.

Monet ajatuksista olivat hyvin lähelle samanlaisia kuin minimalismissa. Palapelin puuttuva ja ajatukset täydentävä palanen oli kuolema.

Mikä ero on siis kasvulla ja enemmän fyysisen tavaran tavoittelulla?

Kasvu on jotain sellaista, mikä mahdollistaa suuremman myötävaikuttamisen. Myötävaikuttaminen lämmittää mieltäsi vielä pilvenreunalta. Se, että kuinka suuren paskavuoren valtias olit, ei kiinnosta sinua enää pätkääkään. Tosin usein paskavuorikin voidaan muuttaa sellaiseen muotoon, että se tuottaa myötävaikuttamista.

Kyse on niinkin pienestä asiasta, että ulkoiset asiat lämmittävät hetken, mutta sisäinen lämpö kestää paremmin aikaa ja elämää. Ehkä ulkoiset asiat ovat vähän sama kuin kusisi pakkasella housuun — hetken on oikein lämmintä, mutta onni ei kestä kovin pitkään.

Minimalismi: käytäntö

Kaikki on hienoa ja helppoa — ainakin teoriassa. Käytäntö saattaa usein osoittaa muuta. Ja kuten todettua, jokainen ihminen on erilainen. Juuri tästä syystä minun käsitykseni minimalismista ei ole samanlainen kuin sinun. Esimerkiksi perheen koko tai harrastukset saattavat vaikuttaa merkittävästi siihen, että minkälaisen tulkinnan minimalismista tekee. Jokainen voi tilanteesta riippumatta tehdä oman tulkintansa.

Oma polkuni minimalismin labyrintissa on kulkenut suurin piirtein näin:

• Koe onnettomuuden tunteita, vaikka kaikki on oikeasti paremmin kuin hyvin
• Ymmärrä, että nykyisessä elämäntyylissä on valuvika jo yhteiskunnan tasolla
• Aloita muutos hankkiutumalla eroon ylimääräisestä tavarasta
• Sitten hankkiudu eroon ylimääräisestä muillakin elämänosa-alueilla
• Keskity parempiin arvoihin ja linjaa toimintaa niiden mukaan
• Elä onnellisena elämän loppuun saakka

…Tai näin ainakin ajattelen sen menevän. Neljä ensimmäistä kohtaa olen saanut aika hyvin mallilleen, vaikka työ jatkuukin vielä. Koen tällä hetkellä olevani jossain kahden viimeisen vaiheen välimaastossa.

Vaihe 1: Onnettomuuden tunteet ja kaiken paljous

Huolet etenevät tarvehierarkian mukaisesti. Mitä paremmin asiat ovat eli mitä korkeammalle pyramidissa kiivetään, sitä suuremmat merkityksen saavat asiat, joilla ei enää ole mitään tekemistä perustarpeiden ja selviytymisen kanssa. Edellisellä askelmalla seisoessa ei seuraavan askelman ongelmilla ole mitään merkitystä, mutta kun astuu askelman ylöspäin, tuntuvat sen tason ongelmat yhtä piinaavilta kuin miltä edellisen tason ongelmat aikanaan. On uskomatonta, miten pienistä pienimmätkin vastoinkäymiset voivat tuntua ahdistavan suurilta.

Kun kaikki muut huolet ja murheet on taklattu, voi siirtyä pohtimaan elämää ja sen merkitystä. Jos merkitystä ei löydy, tullaankin aika inhottavaan tilanteeseen. Itselläni kävi näin, kun huomasin käyttäväni suurimman osan ajastani tekemällä työtä, jonka merkitys jää hyvin suhteelliseksi. Tykkään kyllä työstäni ja aion sitä edelleen jatkaa, mutta vaikka kuinka hyvin hommani hoitaisin, ei kenenkään elämä siitä muutu paremmaksi. Ei ollut helppoa myöntää, että kyse oli aikamoisesta itsepetoksesta.

Kaikki oli näennäisesti erinomaisesti. Mukava työ, säästöt karttuivat, tärkeitä ihmisiä keiden kanssa jakaa asiat, koti pään päällä ja ravintoa riittävästi jopa elintasomahan kasvattamiseksi. Silti tuntui, että kaikki ei ollut kohdallaan.

Olenko itse rikki vai missä on vika?

Ensin ajattelin, että ehkä olen harvinaisen lahjakas olemaan tyytymätön siihen mitä minulla jo on. Vähitellen selvisi, että kyse on suuremmasta epidemiasta. Katsoessani dokumenttia Avicii: True Stories, koin melkoista samaistumisen tunnetta, vaikka omasta menestyksestäni ei voi edes puhua samassa lauseessa Aviciin kanssa.

“There’s a tick in every box. Why am I not happy? -Tim Bergling / Avicii”

Jos näin menestynyt, hyvin toimeentuleva ja omaa unelmaansa toteuttava ihminen voi olla onneton, niin meissä tavallisissa tallaajissa on pakko löytyä suuri massa, joka kokee samaa onnettomuutta omasta tilanteestaan. Ratkaisuja on pakko olla muitakin kuin se kaikkein lopullisin. Ja niin päädyin etsimään ratkaisua.

Vaihe 2: Yhteiskunnassa on valuvika, joka aiheuttaa onnettomuutta

Tämä vaihe on oikeastaan purettu auki jo artikkelin alussa eli minimalismin teorian yhteydessä, mutta lyhyesti kertaus: yhteiskunta ja media tuottavat arvot, joita meidän on tarkoitus jahdata hullun kiilto silmissä. Valitettavasti nämä arvot eivät tuota kestävää onnellisuutta, vaan ainoastaan hetken huuman.

Vaihe 3: Tavaroista luopuminen

Ennen kuin laskin kuinka monta tavaraa minulla oikeasti on, kuvittelin, että niitä on ehkä muutama sata. Eihän säästäväisellä elämäntyylillä nyt kerry juurikaan turhaa roinaa. Ja voi kuinka väärässä olinkaan.

Inventaario eli tavaroiden kartoitus

Lähestyin minimalismia samalla tavalla kuin taloutta. Jotta voisin tietää mitä minun pitää tehdä, täytyisi ensin saada selville lähtötilanne. Inventaario kesti kokonaisuudessaan pari päivää. Laskin huone, kaappi ja laatikko kerrallaan, kuinka monta tavaraa niiden sisällä oli.

Kulutustavarat tai oikeammin kertakulutushyödykkeet jätin pois laskuista. En siis laskenut, kuinka monta lihapullaa omistan, vaan tyydyin nauttimaan niistä ainoastaan ravintona. Samoin jätin laskuista muun ruuan, hygieniatuotteet, ruuvit ja pesuaineet. Näitä nyt on tilanteesta riippuen aina vaihteleva määrä. Sen sijaan laskuihin otin mukaan jokaisen sukan ja kengän erikseen, jokaisen kynän, jokaisen klemmarin ja jokaisen ruokailuvälineen. Laskenta on tehty soveltaen tiettyä taiteilijan vapautta.

Laatikoihin ja kaappeihin oli kertynyt ties mitä, mutta tässä muutamia älyttömimpiä poimintoja:

• Laatikollinen rikkinäisiä sukkia ja boksereita
• Lahden sotilaskodin munkki + kahvi lahjakortti vuodelta miekka ja kivi
• Vanha parkkisakko vuodelta 2016
• Laatikollinen vanhoja laskuja vuodesta 2008 lähtien

Olikohan nämä kaikki pakko säästää?

Laskennan lopputulema päätyi siihen, että omistan karvan alle 2000 esinettä. Ensimmäinen ajatus oli se, että kylläpä on tullut mokattua ja tästä on minimalismi ihan helvetin kaukana. En todellakaan käytä 2000 esinettä päivittäin. Vähän aikaa velloin jopa itsesäälissä ja ajattelin, että minut kuuluisi hukuttaa tavaroihini. Se olisikin aika mielenkiintoista, jos jokaisen pitäisi säilyttää omat jätteensä omalla tontillaan tai että edes kerättäisiin statistiikka siitä, että kuinka paljon kuormitusta meistä jokainen tälle pallolle aiheuttaa.

Kriittinen tarkastelu: Mikä tavara oikeasti lisää onnellisuuttani?

Sitten alkoi tavaroiden kriittinen tarkastelu suuntana minimalismi. Mikä oikeasti tuo lisäarvoa elämään? Onko tämä esine vapauteni arvoinen? Kumpi tuottaa enemmän onnea, vapaus vai käsillä oleva tavara?

Projekti alkoi mallikkaasti vauhdilla. Noin 50 asiaa sain heitettyä pois (eli kierrätettyä, myytyä tai annettua) hetkessä, mutta sitten alkoi tulla epäilyksiä. Kaapista löytyi kaksi paria juhlakenkiä, joita olin käyttänyt ehkä kerran. Raaskiiko näistä nyt luopua? Mitä jos tarvitsen niitä vielä?

Projekti pysähtyi hetkeksi, kun eihän nyt säästäväinen mies voi hyvää tavaraa pois antaa. Tavaraan voi syntyä yllättävän voimakas tunneside. Se ei kuitenkaan ollut riittävä syy säilyttää kenkiä, että ne olivat hyvässä kunnossa ja saattaisin joskus ehkä käyttää niitä. En ollut käyttänyt tähänkään mennessä, joten ne olivat tarpeettomat. Piste.

En ole ollut läheskään varma, että tavaroista luopuminen on parempi ratkaisu kuin niiden säilyttäminen. Itseni kannalta hankkiudun niistä mielelläni eroon, mutta aika harvoille tavaroille löytyy lopulta järkevää käyttöä. Suurimmalla osalla on jo tarpeeksi kaikkea. Toivoin, että minimalismi olisi tullut vastaan jo ennen kuin hommasin kaiken roinan. Podin huonoa omatuntoa myös ympäristön puolesta, mitä ei ole aikaisemmin tapahtunut. Ehkä olen tulossa vanhaksi.

Jaksoin aluksi pitää kirjaa siitä, että mikä kaikki tavara lähtee. Silloin olin luopunut noin neljäsosasta, mutta sen jälkeen on lähtenyt vielä reilusti lisää. Ehkä joskus on aika uudelle inventaariolle, mutta toisaalta absoluuttisella määrällä ei ole mitään merkitystä.

Onnea tuottavat tavarat

Toistaiseksi onnea tuottavia tavaroita olen löytänyt kovin vähän. Yksi tähän kategoriaan kuuluva on kannettava tietokone, koska kirjoittaminen tuottaa itselleni onnellisuutta. Periaatteessa mikä tahansa kynä ja paperi riittäisi. Tai vähintäänkin mikä tahansa läppäri. Päädyin kuitenkin käyttämään läppärinhankintaan lähes 1000 euroa. Hetkeäkään en ole tuota katunut ja joka kerta, kun näen koneen, koen tyytyväisyyttä siihen.

Toinen onnea tuottava kategoria ovat työkalut. Rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, että näitä on aika paljon ja eivät ne ole käytössä kovinkaan usein. Silti niiden avulla tehdyt projektit tuottavat paljon onnellisuutta. Mielelläni kyllä vuokraisin kaiken ennemmin kuin omistaisin, mutta siihen ei tällä hetkellä ole tarjolla järkevää ratkaisua ainakaan omalla asuinalueellani.

Kolmas asia mikä ei nyt varsinaisesti tuota onnea, mutta ei myöskään aiheuta stressiä on yksittäisen tavaran lukumäärä. Tarkoitan tällä sitä, että samanlaisia lautasia on mukava omistaa useampi kappale ja ne pinoutuvat nätisti kaappiin. Sen sijaan eri kokoiset ja eri muotoiset aiheuttavat selkeästi enemmän ahdistusta.

Neljäs ja suoraan onnellisuuteen liittyvä asia ovat harrastusvälineet. Harrastukset ja minimalismi eivät oikein kulje käsikädessä, koska harrastusvälineitä kertyy älyttömän helposti vähän joka tarkoitukseen. Näistä luopuminen on tuntunut itselleni vaikealta, vaikka aika harva harrastus kuuluu säännölliseen valikoimaan. Aika kun ei vain riitä kaikkeen.

Paperit pois

Paperit ovat yksi salakavalimmista vapaussyöpöistä ja sotkustressin aiheuttajista. Ne tekevät pesiä erilaisille pöytäpinnoille ja kaikille mahdollisille tasoille. Pinoja kertyy sinne tänne. Lisäksi ne saattavat piiloutua laatikoihin ja kansioihin, jotta niitä ei löydettäisi.

Omasta valikoimastani löytyi ainakin 30 mapillista papereita. Vanhoja laskuja, piirustuksia, lehtileikkeitä, sopimuksia ja muita vastaavia. Lisäksi erilaisia muistilappuja oli siellä täällä.

Nyt omistan enää yhden kansion, koska ajattelin, että jos joku pyytää joskus nähdä koulu- tai työtodistuksia, niin näistä on alkuperäiset versiot tallella. Noin 80 % papereista oli tarkemmin katsottuna täysin turhia, joten ne lähtivät keräykseen. Loput 20 % päätyivät elektroniseen arkistoon.

Tavallaan kyse on huijaamisesta, koska en luopunut kaikista papereistani, vaan säästin ne eri muodossa. Tässä kuitenkin toimii vanha kikka – out of sight, out of mind. Tiedän, että löydän ne tarvittaessa, mutta en tarvitse fyysistä tilaa niiden säilömiseen. Näin paperit eivät aiheuta pään vaivaa.

Omalla koneella tietojen säilyttämisen koin liian suureksi riskiksi, joten siirryin pilviaikaan. Muutenkin koneella on käytännössä elämäntyöni, joten stressiä on vähemmän. Pidän pilven kaatumista tai tietojen varastamista pienempänä riskinä kuin fyysisen koneen tai kovalevyn hajoamista. Nyt kaikki on aina mukana, minne ikinä kuljen.

Ja jos jotain sattuu kiinnostamaan, niin muistiinpanot pidän Evernotessa ja kaiken muun koti on Sync.com.

Kasvit ulos

Ennen minimalismiprojektia kodissani oli tasan yksi kasvi. Se oli asunut täällä yhtä kauan kuin minä. Kannoin kasvista huolta, kastelin ja annoin ravinteita.

En voi sanoa, että kasvi olisi tuottanut minulle merkittävästi onnea tai muutenkaan pitänyt seuraa. Päätin viedä sen pihalla muiden kasvien joukkoon. Kävi ilmi, että kasvi ei nauttinut uudesta vapaudestaan, vaan palmulta lähti nirri. Hups.

Onneksi minä selvisin ja pääsin vapaaksi hoitamisen vaivasta.

Tunnepitoisista esineistä ja valokuvista luopuminen

Mitä enemmän minimalismi on vallannut ajatuksiani, sitä enemmän olen tullut siihen johtopäätökseen, että tavaroihin ei kannattaisi sitoa tunteita. Jos esineellä on funktio ja sitä käyttää, se on todennäköisesti tärkeä. Jos esine on säilössä, koska se liittyy johonkin mitä tapahtui joskus, voi siitä yhtä hyvin luopua. Luulisi, että tärkeät muistot säilyvät ilman tavaraakin. Jos eivät, niin tuskin niitä tulee kovin ikävä.

Projektin aikana huomasin, että kun ensimmäisen kerran otin esiin muistotavaran, en pystynyt siitä luopumaan. Muistot tulivat mieleen ja kiintymys voitti. Siirryin eteenpäin ja käsittelin muita tavaroita välissä. Niistä luopumalla muistotavaratkin alkoivat tuntua vähemmän tärkeiltä. Väkisin ei mistään kannata luopua, mutta omalla kohdallani uskon, että oikea ratkaisu. Haluan luopua taakasta, joka kulkee muistoesineiden mukana.

Valokuvista säästin alkuperäisessä muodossa ne, jotka pidän seinällä. Suurin osa on jo valmiiksi sähköisessä muodossa. Ne ovat tallessa, mutta en niitä koskaan aio katsoa. Samoin oikein tärkeistä esineistä olisi ollut mahdollista ottaa kuva ja haudata elektroniseen arkistoon. Toistaiseksi en tätä tehnyt.

Tuntuu ehkä hullulta luopua “tärkeistä” tavaroista. Tarkemmin ajateltuna itse tavara ei ole millään tavalla tärkeä, vaan ainoastaan siihen liittyvä muisto. Muisto taas on jo mennyttä. En halua elää menneisyydessä, vaan mieluummin keskittyisin tähän hetkeen.

En tiedä miksi, mutta kaikki menneeseen liittyvä muistuttaa minua omasta vanhenemisesta, ehkä jopa tulevasta kuolemasta. Ennen kaikki oli paremmin. Tällainen ajattelu johtaa väkisin onnettomuuteen. Itselleni on loogista luopua muistoesineistä, koska ne ovat enemmän taakka kuin onnellisuutta lisäävä asia. Toinen vaihtoehto olisi työstää omaa ajatusmaailmaa, mutta se tuntuu työläämmältä kuin esineistä luopuminen.

Kirjojen lahjoittaminen

Kirjoista pidän. Tarkemmin ajateltuna pidän kuitenkin vain siitä tiedosta, joka kirjojen sisältä löytyy. Fyysisestä kuoresta en niin perusta, joten minimalismi iski myös kirjahyllyyni. Olen pääosin siirtynyt sähköiseen maailmaan ja luen lähinnä Kindlen kautta.

Joitain teoksia löytyi silti vielä omasta hyllystä. Moni niistä on jäänyt jopa lukematta. Usein kun innostun tietystä aiheesta, hankin kasan opuksia, joista joku saattaa jäädä lukematta. Tai sitten olen saanut kirjan lahjaksi, mutta elämäntilanne ei ole ollut sopivan innostava juuri tuon kirjan lukemiseen, vaan joku muu on vallannut lukutilan.

Ja nekin jotka olen lukenut, eivät ole enää kovin hyvin muistissa. Tämä asia on sitten seuraava projekti, kun minimalismi on riittävän hyvin raiteillaan. Nyt olen kuitenkin valmis luopumaan niistä kirjoista, jotka vielä fyysisessä muodossa omistan.

Nyt sinulla on mahdollisuus ansaita kirjat itsellesi. Diili on yksinkertainen: parhaat perustelut kommenteissa ansaitsevan sinulle aika paketin kesälukemista. Paras tarkoittaa omaa subjektiivista näkemystäni ja teen päätöksen heinäkuun aikana (ehdin vielä hieman silmäillä noita läpi ja poimia informaatiota talteen). Rajoituksena on se, että olet valmis noutamaan kirjat pk-seudulta. Postittamisen koen minimalismin keskellä ajan tuhlauksena. Lisäksi kyseessä on kaikki tai ei mitään tyyppinen järjestely.

Jakoon lähtee:

• How to Win Friends and Influence People
• Getting Things Done
• The Intelligent Investor
• The Simplicity Survival Handbook
• First, Break All The Rules
• Re-create Your Life
• Influence
• Minä – onnistujaksi joka olen
• Aidosti viisas
• Johda innovatiivisesti
• Pääroolissa johtaja
• Joulupukin unelma
• The Halo Effect
• Tycoon
• Ravistettava – Omskakas
• Brain Rules
• Results Without Authority
• Zero Energy Home
• Competitive Strategy
• Steve Jobs (suomeksi)
• Hyvästä paras

Fiktion ystäville en voi settiä suositella ja valikoimasta voi varmasti päätellä, että satukirjat eivät oikein ole olleet minua varten.

Vaihe 4: Vaatekaapin minimalisointi

Vaatteet ja ylipäänsä muoti ovat yksi pahimmista kuluttamisen villitsijöistä. Vaatteita, kun pitäisi olla joka vuodenaikaan, joka tilaisuuteen ja jokaiselle päivälle erilaisia. Eikä riitä, että ostat ne kerran, vaan kohta tarvitset taas uudet, että et vain leimaudu epämuodikkaaksi.

Oma vaatekaappini

Omalla vaatekerrastollani ei ole mitään tekemistä muodin kanssa. Ei ole ollut koskaan. Sen sijaan jokainen urheilutaustan omaava ymmärtää, että kun treenaa toistakymmentä kertaa viikossa, niin vaatteita kuluu aika määrä ja ihan koko ajan ei jaksa olla pyykkäämässä. Lisäksi vielä joka vuosi saat uudet vaatteet missä astella areenalle, niin rytkyjä kertyy äkkiä aikamoinen määrä. Omista urheiluajoista on jo aikaa, mutta vaatekaapista olisi voinut kuvitella toisin.

Ja jos nyt rehellisiä ollaan, niin olihan vaatekaapissa muutakin ylimääräistä vaikka ja kuinka. Kun tapana on ollut ostaa edullista ja vähemmän kestävää, niin lopputulos ei ole yllättävä. Ensimmäisellä vilkaisulla ylimääräistä löytyi ehkä noin 20 kilon kasa. Pelkään, että en ole edes pahimmasta päästä vaatteiden väärinkäyttäjiä.

Vaateherätys

Netflixistä löytyi seuraava dokumentti ja tämä sai minut muuttamaan ajatusmaailmaani vaatteiden suhteen. Elokuva The True Cost kertoo käytännössä siitä, miten ihmisiä riistetään halpatuotantomaissa, että meillä lännessä olisi edullista päälle pantavaa jokaiselle päivälle. Toiminta on ihan käsittämättömän järjetöntä. Yllätyksenä tuli esimerkiksi se, että kierrätetyille vaatteillekaan ei taida olla enää mitään järkevää käyttöä.

Jos joku muukin on onnistunut välttämään aihetta, kuten minä, niin nyt on hyvä hetki herätä. Tavallaan olen epäkohdista kuullut ja tiennyt, mutta omat tekoni eivät ole muuttuneet mitenkään. Kannattaa katsoa dokumentti ja googlata samalla Indian farmer suicides.

Päätin, että en enää ikinä osta tai ota vastaan yhtään vaatekappaletta, joka ei tuota itselleni onnea. Onni liittyy jatkossa siihen, miten vaate on tuotettu, mistä ja missä se on valmistettu ja kuinka kauan oletan sen kestävän. Väri on todennäköisesti tumma.

Vaatteet määrittävät ihmisen

Vaatteisiin kohdistuu ehkä enemmän ulkoisia paineita kuin mihinkään muuhun materiaan. Työpaikallakin pitäisi joka päivä olla eri vaatteet, koska muuten kollegat saattavat ajatella vaikka ja mitä.

Menestys ja minimalistinen vaatekaappi eivät sulje toisiaan pois. Ensimmäiset mieleen tulevat nimet ovat Steve Jobs ja Mark Zuckerberg. En ole kuullut kenenkään haukkuvan heidän pukeutumistaan. Ennemminkin kyse on brändistä ja ikonisesta pukeutumisesta. Yrittäjällä on tosin aina vapaus valita, palkkatyöläisellä joskus pakkopuku. Vaatteet eivät silti määritä ketään.

Päällimmäinen ajatus itselläni on, että käytän huolella loppuun ne vaatteet mitkä säästin ja sen jälkeen minut tullaan muistamaan siitä, että olin joka päivä prikulleen yhtä tyylikäs (tai tyylitön). Mielelläni omistan reilusti vähemmän vaatteita, maksan niistä vähän enemmän ja jätän pienemmän jalanjäljen itsestäni.

Oma taustatyö vaatetuksen suhteen on vielä kesken. Kommentteihin saa mielellään jättää vinkkejä hyvistä tietolähteistä ja suosituksia luotettavista merkeistä (eettinen, ekologinen, ehkä kotimainen? ja ehdottomasti laadukas). Jotenkin tällä hetkellä suosisin mieluummin pienempää kuin suurempaa tuottajaa.

Havaintoja tavaravuoren syövereistä

Minimalismi maatuska

En ollut aikaisemmin huomannut, mutta minimalismi paljasti mielenkiintoisen kerrannaisvaikutuksen. Vähän kuin ison maatuskan. Ensin omistat tavaran. Sitten tavara tarvitsee säilytyskotelon. Säilytyskotelot tarvitsevat säilytyslaatikon. Säilytyslaatikot pakataan kaappeihin. Kaapit sijoitetaan huoneisiin ja lopulta huoneet taloihin. Yksi pieni asia, voi johtaa moninkertaiseen tavaran määrään. Onneksi luopumalla saa purettua ketjuja.

Esimerkiksi kun luovut papereista, voit luopua kansioista. Kun kansioita ei tarvitse enää täyttää, voit luopua rei’ittimistä, nitojista ja muovitaskuista. Kun kansioita ei enää tarvitse säilöä, voit luopua kaapeista. Tai kun luovut kasveista, voit luopua kastelukannusta, mullasta ja ravinteista.

Yhdestä asiasta luopumalla voi saada kaupanpäälle monta pikavoittoa.

Järjestäminen ja organisointi

Olen joskus katsellut tv:stä huvittuneena himohamstraajia. Heidän talonsa ovat niin täynnä tavaraa, että hyvä jos seassa mahtuu kulkemaan. Tavallaan olen kokenut itseni paremmaksi ihmiseksi — onhan minun luonani sentään suhteellisen siistiä.

Minimalismi palautti minut tylysti maan pinnalle. Isossa kuvassa himohamstraajalla ja siistillä ihmisellä ei ole käytännössä mitään eroa, organisointi on vain järjestäytynyttä hamstraamista. Toinen siis piilottaa paskavuorensa paremmin, joten järjestäminen on kaksipuolinen terä.

Järjestämisen myötä löytää helposti samanlaisia hyvän mielen tunteita kuin luopumalla tavaroista. Kun kaikki on siististi paikallaan, ei tule ahdistusta tavaran paljoudesta. Yhden keittiön laatikon järjestämisestä voi saada yllättävän paljon mielihyvää. Itse tein 12 tuntisen päivän järjestäessäni neljää laatikkoa. Välillä olin jo hermoromahduksen partaalla, mutta lopulta kaikki päättyi hyvin ja laatikot saivat järjestyksen.

Jos onni riippuu siitä minkä tason ongelmia ratkoo, voidaan tästä tehdä johtopäätös, että omassa elämässäni ei juuri nyt ole hirveästi merkittäviä asioita menossa. Ehkäpä olisi syytä hankkia elämä.

Yksi periaate minkä minimalismista poimin on se, että kaikelle pitää olla koti. Mikään ei voi asua pöydällä. Ei päivän posti tai eivät edes käytetyt astiat. Kaikelle pitää olla oma paikkansa. Kun yhdistää sen, että luopuu ylimääräisestä ja lopuille tavaroille on oma paikkansa, aletaan olla lähellä nirvanaa.

Kaikelle on mahdollista löytää oma paikkansa myös pienessä asunnossa. Alla loistava esimerkki.

Edit: Innostuin myöhemmin kesällä enemmän järjestelystä ja tein pientä remonttia, joka helpotti paikan löytämistä kaikille asioille. Tilaihme — ilo irti pienestä asunnosta.

Vaihe 4: Luopuminen muusta epäolennaisesta

Minimalismi on helpointa aloittaa fyysisestä tavarasta ja vaikutukset ovat heti huomattavissa. Vaan, kun on kerran päässyt vauhtiin, niin miksi ei noudattaisi samaa periaatetta kaikessa muussakin.

Työ ja status — feikki egosta eroon

Minimalismi ja uraputki sopivat erittäin hyvin yhteen. On mahdollista, että luopumalla vähemmän tärkeistä asioista saat enemmän energiaa ja aikaa työntekoon. Käytännössä minimalismi parantaa tuottavuutta, kun häiriötekijät vähenevät. Erilaiset GTD toteutukset sopivat enemmän kuin hyvin minimalismin tueksi ja auttavat vähentämään sotkua (kirja muuten mukana jakoon lähtevissä).

Näin, jos työ noudattaa arvojasi.

Itse nautin yhä työstäni, mutta vähensin työajan puoleen. Suurin syy on ehkä se, että maailma ei ole yhtään parempi paikka, vaikka tekisin työni kuinka hyvin. Henkilökohtaisesti muutos puolikkaalle työajalle on tuntunut valtavalta, mutta kun kerron tästä ulkopuoliselle saan vastaukseksi korkeintaan olan kohautuksen. Tämä on erikoista, koska puolikkaasta on jo aika lyhyt matka eläkeläiseksi. Silloin kun kerroin jääväni kokonaan eläkkeelle kolmevitosena, haloo oli merkittävästi suurempi.

Samalla kun vähensin työaikaa, luovuin käytännössä urastani. Ainakin toistaiseksi. Esimiesasema on menneen talven lumia ja saan nauttia asiantuntijan vapaudesta. Toisaalta vielä ei ole ihan helppoa katsoa vierestä muiden ylennyksiä ja innostumista urasta. Välillä tekee mieli takaisin uraputkeen, mutta yleensä kun ilmoitan puolessa välissä keskiviikkoa siirtyväni viikonlopun viettoon, ahdistus ja kaipuu takaisin katoavat hyvin nopeasti. Muistan taas mikä on minulle tärkeätä.

Vähentämällä työaikaa ja luopumalla ylimääräisestä, huomasin että teen työni nykyisin aikaisempaa paremmin. Kun kaiken kapasiteetin käyttää keskittymällä yhteen asiaan, on lopputulos parempi kuin sinkoilemalla sinne tänne. Työajasta johtuen en ehkä ruoki työnantajani unelmia niin paljon kuin “pitäisi”, mutta ainakin ne asiakkaat kenelle aikani riittää, saavat parasta mahdollista vastinetta rahoilleen minkä minä kykenen tuottamaan.

Asema johtaa usein siihen, että ihminen kokee olevansa oikeutettu. Palkalla on joskus sama vaikutus ja mielipide muuttuu faktaksi. Sinä et vieläkään tiedä mitään, jos luulet toisin, olet mulkku. Samoin olen minä. Statuksesta ja ylimääräisestä hömpötyksestä sen ympärillä kannattaa luopua, vaikka ura olisikin tärkeä asia ja titteli jäisi voimaan.

Negatiivisuutta aiheuttavien asioiden eliminointi

En nyt tiedä liittyykö tämä minimalismiin, mutta luovuin autotien vasemmasta kaistasta. Ennen koin enemmän kiireen tunnetta ja tästä johtuen liikenteessä tuli paahdettua aina nopeinta mahdollista kaistaa. Minimalismi on tuonut mukanaan yllättävän rauhan ja siirryin kokonaan oikealle kaistalle. Vain äärimmäisessä hätätapauksessa ohitan. Rauhallisempi vauhti on mahdollistanut luopumisen negatiivisista ajatuksista liikenteessä.

Toinen sekalainen asia, jota minimalismi on helpottanut, on ei sanomisen taito. Aina ei ole helppoa kieltäytyä, kun joku pyytää töissä jotain kiireellistä asiakkaalle tai kun mikälie pikavippiyhtiö tai lainanvertaaja tarjoaa 500 euroa yhdestä linkistä blogitekstiisi. Kun ymmärrän vapauteni, voin paremmin pitää kiinni arvoistani. Kovin helpolla en enää ajastani luovu, jos en usko asiaan mihin sen uhraan. Kun olen tietoinen ajastani, voin keskittyä yhteen asiaan kerrallaan ja luopua muiden pähkäilystä.

Velkojen vähentäminen

Minimalismi suhtautui velkaan tavalla, jota en itse ole uskaltanut sanoa aikaisemmin ääneen. En ainakaan yhtä voimakkaasti. Nyt otin ajatuksen heti omakseni. Ei ole hyvää velkaa. Velkaa on vain huonoa ja vielä huonompaa.

Pekka Juntti kirjoitti Ylen verkkosivuilla mainiosti kolumnissaan Luopukaa kaikesta turhasta eli kertomus keskiluokan pyrkimyksistä kohti itseaiheutettua orjuutta:

“Kolmen sadan tonnin velkavankeudessa työpaikan menettäminen on kammottava ajatus. Se tekee ihmisistä nöyriä, semmoisia vettyneitä lapasia. Koetamme niin kovasti olla vauraita, että sen tavoittelu on tehnyt meistä orjia.”

Olen aina inhonnut velkaa. Se oli yksi suurimmista syistä luopua asuntosijoittamisesta. Taloudellisesti olen saanut perusteltua itselleni, että miksi pidän velkaa. Kyllä raha osakemarkkinoilla tuottaa enemmän kuin mikä on velan korko tällä hetkellä. Tämä on todennäköisesti totta — siitä huolimatta se tekee elämästäni huonomman. Nyt en enää pystynyt perustelemaan asiaa itselleni.

Jutun kirjoitushetkellä asuntolainan määrä on pudonnut 90K eurosta 30K euron paikkeille. Pyörittelin kaikkia lukuja 10K:n ja 90K:n välillä miettiessäni sopivaa ylimääräistä lyhennystä. Lopulta päädyin jonkinlaiseen kompromissiin.

Lainaa on jäljellä vaikka ja kuinka, mutta merkittävästi vähemmän kuin aikaisemmin. Jos aikaisemmin sijoitukseni kattoivat lainan noin 2,7 kertaisesti, niin tällä hetkellä vastaava luku on 6,5. Ai että matematiikka on hienoa! Vapauden tunteen koen lisääntyneen samassa suhteessa.

Tämän hetken suunnitelma on se, että ensi vuoden maaliskuussa lainaa on jäljellä 20K. Sen jälkeen ajattelin jättää lainan lojumaan, kun maksuerä putoaa alle 100 euron, jolloin koen sen merkityksen niin marginaaliseksi, että laina tai sen takaisin maksaminen eivät enää häiritse. Toisaalta voi olla, että intoudun ja hankkiudun tuosta kokonaan eroon. Ajatus ainakin kutkuttelee.

Täysin varma en ratkaisustani ole. Mitä jos olisin jaksanut vielä 10 vuotta, niin kuinka paljon edempänä olisin taloudellisesti? Ehkä velan lyhentämisessä on kyse vain hetken huumasta. Tunne varmasti katoaa ajan myötä, vaikka ensin alkuun tarjoaa ison riemun. Miten sinulla on käynyt? Pystyykö velattomuudesta nauttimaan pidemmän aikaa, vai onko kyse ohimenevästä tunteesta?

Luonnollisesti samaan pohdintaan sisältyi ajatuksia siitä, että pitäisikö luopua asunnosta kokonaan. Se olisi ollut toinen tapa päästä eroon velasta. Vapaus antaa mahdollisuuden valita ja tällä hetkellä tuntuu hyvältä, että minulla on varmasti paikka, mihin olen aina tervetullut.

Digitaalinen minimalismi

Elektronisessa muodossa säilötty tavara eli tiedostot vievät merkittävästi vähemmän energiaa kuin fyysisessä muodossa säilötyt. Siitä huolimatta poistin puhelimesta turhat sovellukset ja otin kaikista sovelluksista ärsyttävät punaiset pallot pois.

Eniten vapaus lisääntyi, kun hävitin työsähköpostin ja erilaiset Whatsapp ryhmät. Hetkeäkään en ole katunut ja tarve ottaa puhelin käteen ilman erillistä syytä on vähentynyt merkittävästi.

Sijoitusten yksinkertaistaminen

Lainan lyhentämiseen käytetyt rahat eivät ilmestyneet tyhjästä. Vielä viime kuun kuukausikatsauksessa sijoituksistani löytyi kategoria Suomi-osakkeet. Ei löydy enää.

Yksinkertaistin sijoituksiani niin, että myin käytännössä kaikki yksittäiset osakkeet pois. En niitä kuitenkaan jaksa seurata enkä ole valinnut yhtiöitä erityisen huolellisesti. Nyt oli hyvä hetki luopua rönsyistä. Altistun enemmän markkinariskille, mutta stressaan sitä vähemmän kuin riskiä yksittäisen osakkeen kohdalla.

Aivan koko pelaamisen riemusta en luopunut. Noin 10 % salkusta on tarkoitus käyttää näkemyksen ottamiseen. Lottokupongit kuvastaa hyvin tämän kategorian sijoituksia. Ehkäpä voin sijoitusten tarkemmasta sisällöstä kirjoittaa joskus tulevaisuudessa, jos se jotain teistä kiinnostaa.

Tavoitteiden uudelleenjärjestely

Perinteisesti tavoitteet keskittyvät siihen, mitä minulla ei ole. Tavoite on yleensä yksittäinen hetki, teko tai tilanne johon pyritään. Sitten kun minulla on Tesla. Sitten kun omistan 500 neliön linnan. Tai sitten kun minulla on 400K euroa, voin jäädä eläkkeelle. Tai jotain muuta yhtä typerää. Kun tavoitellaan yksittäistä hetkeä, jonka saavuttaminen ei varsinaisesti muuta mitään, niin saavuttamisen jälkeen luvassa on vääjäämättä kriisi.

Mikään ei muuttunut, minä olen yhtä minä. Ihan sama, vaikka omistaisin linnan.

Omalla kohdallani olen huomannut ilmiön omaisuuden kasvussa. Ensin rikki meni 100K nettovarallisuus, sitten 200K ja hetkin sitten saavutin 300K rajapyykin. Yhdelläkään kerralla en huomannut mitään vaikutusta elämääni. Pahoittelut, jos pilasin sinun tavoitteesi tällä tiedolla. Jos haluat sitkeästi pitää kiinni rahallisesta tavoitteesta, niin ehkä raja onkin miljoonassa ja minä tein johtopäätöksen liian aikaisin? Tai kymmenessä miljoonassa? Kerro, jos saat tämän selville. Kerro samalla, oliko se selvittämisen arvoista.

Minimalismi ja muu materiaali mitä käytin taustatyöhön ohjasivat takaisin kohti prosessityyppistä lähestymistä. Olin löytänyt ajatuksen aikaisemmin ja heittänyt hyvästit stressille jo vuonna 2015. Vaan yhtä sujuvasti olin tuon unohtanut. Aika taidokasta, että ei enää muista edes mitä on itse kirjoittanut.

Nyt prosessiin liittyvä ajattelu kehittyi askeleen pidemmälle. Vuonna 2015 yhdistin prosessin automaattiseen säästämiseen, mikä johtaisi eläkekassatavoitteen saavuttamiseen ilman stressiä. Nyt yhdistän prosessin arvoihin.

Ensimmäinen tavoite on elää rehellisesti. Ei olla törkeä, mutta ei myöskään kaunistella asioita. Ei olla lapanen, mutta ei myöskään erehtyä luulemaan mielipidettäni faktaksi. Ja mikä parasta, tämä prosessi ei koskaan ole valmis. Aina tulee uusia tilanteita, jotka pistävät tavoitteen koetukselle.

Kaikesta ei voi luopua: ihmissuhteet & mukavuudenhalu

Tähänastinen tarina on liittynyt hyvin pitkälle asioista luopumiseen. Pelkkä asioiden poistaminen riitä.  Poistettujen asioiden tilalle täytyy löytää jotain merkityksellistä. Pitää olla avoin uudelle, paitsi jos päättää keskittyä johonkin tuttuun.

Ihmissuhteet ovat asia, josta en halua luopua. Turhista sellaisesta olen luopunut jo aikoja sitten, mutta merkityksellisiäkään ei ole elämässäni kovin montaa. Tilaa olisi muutamalle uudelle, mutta se ei ole niin helppoa — ei ainakaan tällaiselle päänsä sisässä elävälle introvertille.

Mukavuudenhalu on erittäin vaarallinen tunne. Se estää tekemästä asioita, jotka saattavat tuntua ensin epämiellyttäviltä, mutta pidemmällä aikavälillä tuottavat onnea. Liikunta ja säästäminen ovat esimerkkejä tästä. Omalla kohdallani listaan voi lisätä uusiin ihmisiin tutustumisen.

Itselleni ahdistavimpia tilanteita ovat erilaiset verkostoitumistilanteet. Tämä on aika yllättävää, koska voin puhua luontevasti suurellekin yleisölle ja nauttia tilanteesta. Mutta kun olen muurahaisena vertaisteni joukossa, en uskalla sanoa sanaakaan. Yhden ihmisen kanssa kommunikoin helposti, mutta kaksi alkaa olla jo rajalla. Ei ole merkitystä liittyykö sosiaalinen tilanne työhön tai vaikka vain vieraampaan kaveripiiriin. Kun ympärilläni on edes muutama vieras ihminen, pidän turpani tukossa. Vieraaksi riittää työkaveri tai vaikka vain kaverini kaveri. Jotenkin päässä on ajatus, että miksi nuo ihmiset olisivat paskan vertaa kiinnostuneita siitä, mitä minä sanon.

Ajatus on sinänsä aika järjetön, koska tätä blogiakin käy lukemassa tuhansia ihmisiä. Teoriassa voisi kuvitella, että pystyisin sanomaan jotain mielenkiintoista myös livenä. Silti pidän itseäni äärimmäisen tylsänä ihmisenä — tai siis ajattelen, että muiden mielestä olen äärimmäisen tylsä. Ja se tuntuu kurjalta.

Keskenäni viihdyn kyllä oikein hyvin.

Ulkoiset ja sisäiset uskomukset: faktaa vai fiktiota?

On helppoa ajatella, että tunteet vain tulevat eikä niihin voi vaikuttaa. “Minä nyt vain olen tällainen”. Valitettavasti tämä ei pidä paikkansa. Sen sijaan, että tunne “tuntuu kurjalta” olisi absoluuttinen totuus, on se totta vain, koska minä olen niin päättänyt. Kyse on siis itse tekemästäni tulkinnasta. Tulkinnan taustalla taas on virheellinen uskomus siitä, mitä kuvittelen muiden ajattelevan.

Uskomus toimii käytännössä näin: Luulen, että ihmiset pitävät minua tylsänä sosiaalisissa tilaisuuksissa, joten on loogista välttää näitä tilaisuuksia ja vähintäänkin puhumista niissä. Se johtaa siihen, että uskomuksesta tulee itseään ennustava totuus — varmasti olen tylsä, jos en sano sanaakaan.

En vielä keksinyt, että mistä uskomus voisi johtua, mutta yleensä näiden taustalla on jokin tilanne tai tapahtuma, minkä on itse tulkinnut väärin. Esimerkiksi, kun koira haukkuu ja hyppii minua vasten, voin tulkita tilanteen eri tavoin. Jos minulla on uskomus, että koirat ovat vaarallisia, niin todennäköisesti koen pelkoa. Jos taas uskon, että koirat ovat ystävällisiä, niin todennäköisesti ilahdun koiran tavasta tervehtiä minua. Mitä nuorempana tulkinnan tekee, sitä todennäköisemmin se menee puihin. Kun unohtaa tehdä vaihtoehtoiset tulkinnat, niin synty yksi, mutta virheellinen “totuus”.

Olen käyttänyt kohtuullisen paljon aikaa pyrkiessäni pois ulkoisesti tuotetuista uskomuksista. Helposti huomaan asioita, joita yhteiskunta tai joku muu ulkoinen taho pyrkii syöttämään minulle totuuksina. Itse itselleni syöttämäni pajunköysi on jäänyt vähemmälle huomiolle.

Olen yrittänyt tehdä töitä ahdistuksen kanssa. Se ei ole helppoa. Muutaman voiton olen saanut ja avoimin mielin ihmisten tapaaminen on johtanut mielenkiintoisiin keskusteluihin. Näitä en koskaan aikaisemmin olisi löytänyt, koska olisin välttänyt tilanteet kokonaan. Voittojen lisäksi mukaan mahtuu muutama paha mahalasku.

Ehkäpä pitäisi opetella joku hyvä vitsi.

Syöminen ja terveys

Syöminen ja terveys tulevat yleensä esiin, kun aiheena on minimalismi. Netflix on mainio työväline pilaamaan niin liharuuan, maitotuotteet kuin käsityksen terveydestä. Itse olen viihtynyt tämän ajan vuodesta lähinnä grillin ääressä ja muutokset terveellisempään elämäntyyliin ovat jääneet ajatuksen tasolle.

Ympäristö

Oma motivaationi ei ole ensisijaisesti lähtöisin ympäristöstä ja maapallon pelastamisesta. Kyllä tässä on ihan oma lehmä ojassa. Siirryin kuitenkin järjestelmällisempää kierrättämiseen ja pyrin vähentämään syntyvän jätteen määrää. Minimalismi tukee myös ympäristöä, vaikka siihen ei erikseen keskittyisi. Tai ainakin kuluttamalla vähemmän resursseja, saa vähemmän tuhoa aikaiseksi.

Lopuksi: löydä onni ja ilo tästä hetkestä

Elämän ei kuulu olla helppoa. Aina ei tunnu hyvältä ja se on täysin sallittua. Sinä et ole erityinen. Asiat pitää vain hyväksyä sellaisena kuin ne ovat, mutta välttää virheellisiä tulkintoja. Turhasta luopumalla voit vähentää sekä henkistä, että fyysistä taakkaa. Vapautat kapasiteettiasi joko ajan tai ajattelun muodossa. Helppous ei tee onnelliseksi, mutta vapaus ja se että voi valita omat ongelmansa tekevät.

Olen aiemmin blogissa viitannut tarinaan kalastajasta ja bisnesmiehestä. Se kulkee suurin piirtein näin.

Olipa kerran bisnesmies, joka istui heinäkuisena kesäiltana Etelä-Karjalaisen pienen järven rannalla. Bisnesmies näki rannalla etätöitä harrastavan tavallisen konsultin. Konsultti sulki juuri läppärinsä kannen ja nautti hetkestä katsellen horisontissa laskevaa aurinkoa. Bisnesmies päätti varastaa hetken konsultin ajasta ja kysyi:

“Mitä teit äsken koneen ääressä?”

“Töitä, mitäs muutakaan”, vastasi konsultti. “Nyt on kuitenkin aika siirtyä viikonlopun viettoon”.

Bisnesmies äimistyi, koska viikko oli tuskin puolessa välissä. Hän mietti hetken ja kysyi sitten konsultilta:

“Jos kerran sait jo nyt työsi tehtyä, niin miksi et tekisi enemmän töitä, jotta saisit enemmän rahaa?”

“En tarvitse enempää”, vastasi konsultti. “Tienaan jo niin paljon, että minä ja tuleva perheeni tulemme sillä toimeen oikein mainiosti”.

Bisnesmies ei tahtonut uskoa korviaan ja jatkoi kuulustelua: “Miten sinä normaalisti käytät aikasi? Tämä viikko on varmaan poikkeus?”

Konsultti näytti huvittuneelta, mutta hän oli utelias kuulemaan, mitä bisnesmiehellä oli mielessä. Konsultti jatkoi keskustelua.

“Yleensä herään aika myöhään. En varsinaisesti ole aamuihmisiä. Sitten harrastelen sopivasti työntekoa, jotta saan mielelleni virikkeitä. Sen jälkeen saatan ottaa päiväunet, lukea hyvää kirjaa, kirjoittaa blogia tai viettää aikaa lähimmäisteni kanssa. Illalla näen ystäviäni tai käyn harrastuksissani”.

Bisnesmiehellä oli konsultille ehdotus.

“Minulla on tärkeä tutkinto johtamisen saralta. Voisin auttaa sinua menestymään paremmin elämässäsi. Ensin sinun täytyy käyttää kaikki aikasi työntekoon. Teet vain ahkerasti töitä, jotta sinusta tulee esimies. Sitten palkkaat alaisia itsellesi ja kasvatat toimintaa. Kun näytät kyntesi voi ensin siirtyä osaston vetäjäksi ja lopulta ehkä koko yrityksen. Tai sitten perustat oman. Siihen mennessä olisit muuttanut pois tämän syrjäisen järven rannalta ja voisit perustaa uuden pääkonttorin Helsingin keskustaan.”

“Ja mitä sen jälkeen tapahtuisi?” kysyi konsultti.

“Sen jälkeen voisit elää kuin kuningas. Omistaisit oman talosi ja lopulta voisit myydä omistusosuutesi yrityksessä, jotta sinusta tulisi rikas.”

“Ja sen jälkeen?” konsultti jatkoi.

“Sen jälkeen voisit muuttaa järven rannalle, nukkua pitkään, hankkia työn kautta sopivasti virikkeitä mielellesi. Ehkä ottaa päiväunet, lukea hyvää kirjaa tai kirjoittaa blogia ja sitten viettää aikaa lähimmäistesi kanssa. Illalla ehtisit vielä näkemään ystäviäsi tai vaikka käymään harrastuksissa.”

Konsultti pähkäili hetken. Sitten hänen kasvoilleen nousi muikea hymy ja hän sanoi:

“Enkö minä tee juuri noin jo nyt?”

Wuuzaaa….tässä vielä sekalaista viihdettä, johon voit tutustua odotellessasi seuraavan artikkelin ilmestymistä. Liittyvät enemmän tai vähemmän asiaan, mutta jäivät artikkelissa mainitsematta:

• Living on One Dollar
• What The Health
• Dirty Money
• Re-create Your Life (kirja mukana jakoon lähtevissä)

Näin kesäloman kunniaksi oma mielentilani on erittäin zen. Ehkä olen pitkästä aikaa löytänyt jotain, millä on merkitystä. Entä löysitkö sinä artikkelista mitään? Tai pääsikö kukaan edes loppuun asti?