Toisen romu on toisen aarre

Kevät – tuo siitepölyallergian ja auringon luvattu aikakausi on taas käsillä. Vähitellen lisääntyvä valo paljastaa kaiken turhan romun mitä nurkkiin on kertynyt ja omatunto alkaa kolkuttamaan. Kolkutus kasvaa kasvamistaan ja lopulta jyskytys käy sietämättömäksi. On kevätsiivouksen aika.

Vaan miten voisi päästä kaikesta turhasta mahdollisimman helposti ja vaivattomasti eroon?

Asun erikoisessa pienessä naapurustossa, jossa joka kevät ylimääräisestä tavarasta luopumisesta tehdään äärimmäisen helppoa. Ihmiset keräävät varastojen syövereistä kaiken turhan ja jättävät sen kadun varteen. Sen jälkeen ihmiset alkavat parveilla pitkin katuja ja tavara vaihtaa omistajaa. Mitä lopulta jää jäljelle kerätään pois rekka-auton lavalle ja viedään tuonpuoleiseen. Koko hekuma kestää alle vuorokauden ja loppuu yhtä nopeasti kuin on alkanutkin.

Kyse on vallan mainiosta kierrätyksen muodosta, jossa käyttökelpoinen tavara muuttaa asumaan uuteen kotiin. Aikaisemmin muiden roskia tonkiessa on tuntunut siltä kuin jokaisesta ikkunasta tuijottaisi silmäpari tai kaksi. Selkäpiissä on kiemurrellut outo polte, kun naapurit ovat leimanneet minut huonommaksi ja ala-arvoisemmaksi ihmiseksi. Tällä kertaa tuollaista tunnetta en kokenut. En tiedä alkaako kokemus tehdä tehtävänsä ja olenko jo tullut tuijotukselle immuuniksi, vai onko jopa käynyt niin, että ilmapiiri on muuttunut.

En ole muualla törmännyt vastaavaan konseptiin, mutta ajatus on mielestäni loistava. Ylimääräisestä pääsee äärimmäisen helposti eroon, mutta jätteeksi (lajiteltuna) päätyy vain sellainen tavara mille ei löydy ottajaa. Näin ainakin teoriassa. Tapahtuma kestää sen verran lyhyen aikaa, että ehkä hieman pidemmällä ajalla löytyisi vieläkin useammalle tavaralle ottaja. Toisaalta lyhyt aika takaa sen, että asuinalueelle ei koidu kevätsiivouksesta mitään haittaa ja tapahtuma pysyy riittävän pienenä.

Vaan voisiko tällainen tapahtuma toimia isommassakin mittakaavassa siivouspäivän (edit: linkki poistettu) tapaan? Ehkäpä joskus nähdään myös valtakunnalliset “roska”talkoot. Mielenkiintoista olisi tietää etukäteen, että minkä tyylisen sekasorron ilmainen tavara aiheuttaisi valtakunnassamme.

Lapsi on terve kun se leikkii…

Ajattelin ensin, että tällä kertaa en käy katsomassa mistä kaikesta naapurini luopuvat. Ajatus oli kaunis, mutta arvata saattaa miten lopulta kävi. Tarkoitus oli vain viedä koira ulos huolehtimaan reviiristään, mutta samalla törmäsin ensimmäiseen löytööni. Matkaan lähti ajokuntoinen fillari, joka kelpaisi vaativammallekin kuskille.

Yksi vain mutta ei sitten yhtään enempää! Varmasti pidän kyllä pääni.

Päivän sain sinniteltyä, mutta lopulta ilta koitti ja oli taas aika lähteä kuljettamaan “koiraa”. No koira oli päättänyt, että lenkkeily riittää kyseiselle päivälle eikä suostunut liikkumaan mihinkään. Palautin otuksen sisätiloihin ja totesin, että nyt on miesten aika lähteä metsälle.

Yksi reissu…

Toinen reissu….

Kolmas reissu…

Ja sama tahti jatkui. Niinhän sitä sanotaan, että lapsi on terve kun se leikkii, mutta sairas kun se ei osaa lopettaa. Lopulta neljä tuntia myöhemmin kaikki reissut oli tehty ja lopputuloksena oli mukava keko aarteita.

Tavaraan voi rakastua

Yhdellä reissuistani tapahtui jotain yllättävää ja erityisesti oma reaktioni oli sellainen mitä en osannut odottaa. Olin jo aikaisemmalla reissulla löytänyt itselleni aivan täydellisen fillarin, mutta yhdellä seuraavista reissuista silmieni näkökenttään osui toinen. Ajattelin, että no nythän kävi tuuri! Nimesin mielessäni tämän kaunokaisen Pamelaksi ja ehdin jo kuvittelemaan itseni uljaana ja tukka hulmuten ratsastamaan rautahevosen selässä. Vaan juuri ennen kuin saavuin tämän toisen fillarin kohdalle näin kuinka joku pitkätukka ehti sen napata. Se ryökäle nappasi minun fillarini! Minun Pamelani! Perkeles kun pisti vihaksi.

Vaan siinä kohtaa aloin miettimään, että mitä ihmettä minulle oikein tapahtui.

Olin jo aikaisemmin löytänyt itselleni sopivan ajopelin joten toiselle ei todellakaan ole käyttöä. Siitä huolimatta tuntui kuin tämä pitkätukka olisi vienyt jotain minulta. En tiedä onko vika minussa vai ylipäänsä siinä miten meidät ihmiset on rakennettu. Ihmisluonto on sellainen, että se kiintyy asioihin ja esineisiin – yllättävänkin nopeasti. Vaan milloin ihminen saa tarpeeksi? Tarvitsenko yhden, kaksi vai kolme fillaria?

Ilmeisesti ainakin kaksi.

Onni onnettomuudessa oli se, että myöhemmin löysin vielä yhden, joka passaa täydellisesti mökkifillariksi.

Oma saldoni

• Vihreätä puutarha-aitaa muutama rulla
• Muovinen istuin
• Polkupyörä x2
• Tennismaila
• Polkupyörän varaosia

Mikä tekee näistä aarteita?

Jos keräämäni aarteet laitettaisiin pinoon niin pelkään, että moni näkisi vain kasan paskaa. Vanhoja rojuja joilla ei ole mitään käyttöä. Itse löysin jokaiselle esineelle heti käyttötarkoituksen. Esineet ovat minulle suorastaan luksusta, sellaisia tavaroita joita olisi kiva olla käytössä, mutta joita en kuitenkaan ole raaskinut ostaa.

Aloitin takapihani aitaamisen viime vuonna ja tällä kertaa löytämäni puutarha-aidan avulla pääsin loppuun asti. Sain koko pihan aidattua ja nyt voin halutessani päästää koiran pihalle ilman, että tarvitsee jännittää sen lähtevän tutkimusretkille naapurustoon. Muovinen istuin on tyypillinen puutarhakaluste. Tuolissa oli metalliset jalat, jotka ruuvasin irti ja otan käyttöön vain muovisen istuinosan. Istuin tulee olemaan kesälomallani tärkeässä roolissa istuessani veneen perässä virveli kädessä. Toivon sen avulla nappaavani muutaman kunnon vonkaleen ilman takamuksen tai selän puutumista. Polkupyörät ovat aika selvä tapaus ja merkillä ei ole mitään merkitystä. Pääasia on, että fillari toimii ja kulkee. Se vie minut paikasta A paikkaan B lähes yhtä hyvin kuin kaupasta ostettuna. Jos kova tuunaustarve iskee niin se on mukava bonusharrastus. Tennismailasta ilahduin myös. Mailalla on varmasti ikää enemmän kuin minulla, mutta kun tennistä pelaa ehkä kerran kesässä, niin se on juuri tarkoitukseensa sopiva.

Olisin tietenkin voinut hakea kaikki tavarat myös kaupasta eikä talouteni ei siitä olisi konkurssiin mennyt. Tarve ei vain koskaan ollut käynyt niin suureksi, että ostokynnys olisi ylittynyt.

Nyt sain kaiken tarvitsemani sopivasti nuukailun varjolla ja muun hyvän lisäksi pelastin samalla muutaman esineen varmalta kuolemalta.