Yksin kahden hinnalla

Kun asetin eläkkeen ja taloudellisen riippumattomuuden tavoitteeksi tiesin, että matkalla tulisi olemaan vastoinkäymisiä. Erehdyin siinä, että kuvittelin vastoinkäymisten olevan lähinnä taloudellisia. Nyt olenkin sitten tilanteessa, jossa taloudelliset haasteet ovat taatut, mutta silti ne tuntuvat kovin merkityksettömiltä. Ei kai tässä auta kierrellä – neiti P.Ohatta pakkasi laukkunsa ja lähti.

Onnettomuutta oli ollut havaittavissa jo pidemmän aikaa, mutta kumpikaan ei vain ottanut asiaa puheeksi. Välillä näytti jo vähän valoisammalta, mutta toisin kävi. Syntyneestä tuskasta huolimatta pidän päätöstä erosta oikeana ratkaisuna. Olen varmasti ollut aika huonoa seuraa, kun kaikki huomio on kiinnittynyt niin tiukasti tulevaan ja nykyhetki on unohtunut. Toisaalta en ole enää aikoihin saanut yhteiseltä ajalta sitä mitä olisin toivonut. Kaikki vain taantui.

Luovuttamisesta ei ole kyse, vaan ehkä ennemminkin seuraavasta askeleesta.

Olo on kuitenkin aika ristiriitainen. Toisaalta tiedän, että ratkaisu on oikea, mutta toisaalta yhdeksän vuotta on pitkä aika puhaltaa tuhkana tuuleen.

Yllätys yllätys

Lukijoistani varmasti löytyy muutama kenelle tämä ei tule yllätyksenä.

Tämä nyt oli ihan selvä juttu, eihän tuollaista rahan säästöä ja kituuttamista yksikään neiti voi kestää!

Itseasiassa rahasta ei meidän taloudessa riidelty kertaakaan. Ei yhtään kertaa ei missään tilanteessa – ei edes tavaroita jaettaessa. Täytyy tunnustaa, että saatoin olla meidän perheessä jopa se tuhlaavaisempi osapuoli. Miettikääpä sitä!

Sen sijaan, että valittaisin (enempää) miten kurjaa on kun menetin jotain hienoa, niin itseasiassa muutos on aikaansaanut sen, että huomaan miten paljon minulla on vielä hyvää jäljellä. Terveys, turvallisuus ja tulevaisuus ovat kaikki asioita, joista pitää osata nauttia. Joskus sitä vain vaaditaan menetystä ennen kuin osaa arvostaa olemassa olevaa. (Toinen vaihtoehto on katsoa jakso sarjasta Arman ja viimeinen ristiretki.) Minulla ei todellakaan ole oikeutta valittaa.

Yleensä suuret muutokset saavat aikaan jonkinlaista henkistä heräämistä. Oma kasvuni on ottanut viime aikoina aika harppauksia eteenpäin ja tämä muutos vain vahvistaa aikaisempia ajatuksiani. P.Ohatankin on aika hankkia oman pään ulkopuolinen elämä. Ehkäpä viimeistään nyt opin läksyni – ainakin vähäksi aikaa.

Lompakkoon lovi

Taloudellisesti tulossa on tiukkoja aikoja. Monesta asiasta olen tähän mennessä maksanut vain puolet, joten uudet yksi kahden hinnalla tarjoukset eivät oikein houkuta. Esimerkiksi asumisen suhteen täytyy tehdä suuria päätöksiä. Periaatteessa pidän asuntoa (131K) liian kalliina yhdelle ihmiselle, mutta toisaalta viihdyn todella hyvin. Tällä hetkellä kuukausittaiset kulut pyörivät 650 euron kohdilla. Tämä sisältää tietenkin myös lainan lyhennykset, joten kovin helpolla ei löydy edullisempaakaan murjua. Hattu kourassa kohti pankkikonttoria käy P.Ohatan tie.

Jos pankissa käy huonosti, niin ainahan sitä voi ostaa alennusmyynnistä saaren tai muuttaa vaikkapa pysyvästi hotelliin.

Ainakin kustannusten seuranta helpottuu ja ei tarvitse uteliaimpien lukijoidenkaan enää epäillä, että täällä eleltäisiin emännän piikkiin!

Pitäisikö luovuttaa eläkkeen tavoittelu?

Ei todellakaan, vaikka alkuperäiseen suunnitelmaan nähden haasteita on luvassa. Ero ei ole loppu, vaan uuden alku. Jos tässä kerran ollaan vapautta etsimässä, niin nyt sain sitä vaikka kuinka. Saattaa kuitenkin vierähtää vielä pieni tovi, ennen kuin osaan uudesta vapaudesta nauttia.

Toki toivon myös, että löydän jonkun kenen kanssa voin tulevat seikkailut jakaa. Joka tapauksessa, tästä eteenpäin elämä ja jopa arki on yhtä suurta seikkailua.