Istun pöytään. Laitan silmät kiinni. On juhlan aika. Olemme kokoontuneet yhteen läheisteni kanssa. Syömme, juomme, nauramme ja painumme nukkumaan.

Ilon ja huolettomuuden keskellä kynttilä unohtuu palamaan. Pian sulanut steariini leimahtaa ja tuli tarttuu pöytäliinaan. Pöytäliinasta se leviää verhoihin. Palovaroitin on rikki. Häkä täyttää rakennuksen. Yläkerrassa nukkuvat tukehtuvat ensin. Herään liekkien keskellä ja yritän raahata puolisoni elottoman ruumiin ulos. Savua on joka paikassa. Hengittäminen pistelee. Menetän tajuntani kesken matkan.

Seuraavan kerran herään sairaalassa. Tajuan olevani letkuissa. Hoitaja kertoo ainoastaan minun selvinneen. Ja vaikka olen elossa, joudun viettämään lopun elämääni hengityskoneessa vailla toivoa paremmasta. Aisteistani ainoastaan tunto on entisellään. Muiden aistien kanssa on vähän niin ja näin. Toivon, että myös tuntoaistini olisi mennyt, koska tunnen pelkkää tuskaa.

Avaan silmät ja lopetan kuvittelun.

Näen läheiseni pöydässä nauttimassa sen antimista ja kuulen naurunsorinan. Tunnen valtavaa iloa siitä, että he ovat vielä täällä. Tiedostan, että niin ei tule aina olemaan. Juuri tässä hetkessä voin kuitenkin kertoa heille, että kuinka tärkeitä he ovat minulle. Olen tietoisesti läsnä enkä ota tätä hetkeä itsestään selvyytenä. Onhan sentään syntymäpäiväni.

Ennen oli ennen, nyt on nyt

Olen yrittänyt samaa tekniikkaa aikaisemminkin, mutta harjoitteenomaisen pohdinnan ja ilon löytämisen sijaan olen päätynyt murehtimaan ja vellomaan pahassa olossa. Jotain aivoissani loksahti kuitenkin uuteen asentoon luettuani kirjan The Guide To Good Life. Harvoin olen ollut näin innoissani jostain lukemastani. Vaikka ymmärrän vasta kovin vähän, päätyivät ajatukseni jo nyt kirjalliseen muotoon.

Harjoituksessa oli kyse negatiivisesta visualisaatiosta. Siinä kuvitellaan, että menettää jonkin asian, kuten tärkeän ihmisen, oman terveytensä tai omaisuutensa. Tarkoituksena ei ole tuntea surua tai tukahduttaa tunteita, vaan yksinkertaisesti löytää iloa niistä asioista, jotka itsellä jo on. Tuskin voit väittää, että et silloin tällöin sorru ottamaan asioita itsestäänselvyyksinä?

Merkitys

Aikaisemmassa artikkelissani kirjoitin merkityksestä. En ole löytänyt elämääni yhtä asiaa, joka antaisi elämälleni merkityksen ja toisaalta en ole keksinyt merkitystä asioille, joita teen. Lopetin tuon artikkelin sanoihin:

Eikö hyvä elämä ole sitä, että voi tehdä enemmän sitä mitä haluaa ja vähemmän niitä asioita, joita ei halua tehdä?

Toiset yhtyivät näkemykseeni, toisten mielestä yksinkertaistin asioita liikaa. Harkitsin pitkään muutanko mieltäni, mutta päätin toistaiseksi pitää pääni.

Kyllä hyvän elämän voi yksinkertaistaa noihin sanoihin.

Mielestäni merkitys on yliarvostettua. En todellakaan vietä seuraavia kolmeakymmentäviittä vuotta etsien tai yrittäen keksiä merkitystä, vaikka useampikin tutkimus kertoisi merkityksen merkittävyydestä tai vaikutuksesta elämänlaatuun.

Jos olet löytänyt elämääsi sopivasti merkitystä ja olet tyytyväinen, tämä artikkeli ei luultavasti tarjoa sinulle juuri mitään, mutta olen onnellinen puolestasi. Jos kuvittelet, että tarvitset merkityksen ja sen pitää olla jotain suurta, niin suosittelen artikkelia The Liberation of Cosmic Insignifficance Therapy.

Filosofia

Minä sen sijaan tarvitsen elämääni jotain muuta kuin hauraan haaveen merkityksestä. Kuvittelen, että merkitys on asia, josta kokee iloa ja se auttaa sietämään muita asioita. Merkityksen voi keksiä mistä vain tai useammasta asiasta, mutta kaikkeen sitä ei voi liittää.

Minä koen paljon mieluummin aitoa iloa mahdollisimman monesta asiasta, en vain muutamasta.

Vastaus merkityksen puuttumiseen voisi löytyä stoalaisesta elämänfilosofiasta. Tai ehkä vielä parempi termi on oma elämänfilosofiani, johon voin kerätä yhteen parhaat ajatukset sekä stoalaisilta filosofeilta että muilta fiksuilta tai vähintäänkin onnellisilta ihmisiltä.

Luulin aina, että raha-asioita opetetaan kouluissa vähän. Elämänfilosofia tai neuvot hyvään elämään vievät silti voiton. En ole ikinä kuullut niitä opetettavan lainkaan. Ainakin omat filosofian opintoni keskittyivät aivan muuhun. Joku on varmasti sitä mieltä, että kaikki koulussa opetettu liittyy parempaan elämään, mutta itse koen asian toisin.

Stoalaisuuteen liittyy Wikipedian mukaan tunteiden tukahduttamista ja askeettista elämää. The Guide to Good Life näkee stoalaisuuden aivan toisin. Sen mukaan stoalaisuudessa pyritään eroon vain negatiivisesta tunteista ja elämän tarkoituksena on kokea mahdollisimman paljon iloa ja rauhaa. Kirjan mukaan stoalaisuus ei myöskään kiellä nauttimasta. Nautinto on täysin sallittua, mutta siihen ei kannata takertua.

En oikeastaan välitä onko toinen lähteistä enemmän oikeassa kuin toinen. Valitsen näistä oman elämäni kannalta paremman vaihtoehdon. Ilo ja rauha voittavat tukahduttamisen sekä askeettisuuden joka kerta.

Kirjassa mainitaan myös toinen filosofian suuntaus eli valistunut hedonismi. Tässä elämän tarkoitus on kokea mahdollisimman paljon nautintoa. En tiennyt, että tällainen suuntaus on olemassa. Maailman yleisin elämänfilosofia, kun on aivoton hedonismi eli nautinnon hakeminen konsumerismin kautta vailla suurempaa ajatusta tai keskittymistä.

Onni

Ainoa järkevä tavoite elämässä on olla onnellinen. Nopein tie onneen on tyytyväisyys. Nopein tie tyytyväisyyteen on haluta asioita, joita meillä jo on tai jotka tulemme varmasti saamaan. Ja tähän asti minulta puuttunut osuus: nopein tie haluta asioita, joita meillä jo on, on kuvitella menettävänsä ne.

Voilâ.

Enemmän sitä, mitä haluaa

Ihminen on kyltymätön. Hedonistinen adaptaatio pitää huolen siitä, että mikään ei koskaan riitä - ei ainakaan, jos tuijottaa aina vain eteenpäin kohti kalliimpaa, isompaa tai muuten vain parempaa. Omat halunsa voi yrittää tyydyttää ostamalla, mutta vaikka olisi kuinka rikas, niin lopulta rahat loppuvat kesken. Halut voi yrittää tyydyttää myös toimimalla niiden mukaan, mutta vaikka olisi kuinka nuori, niin lopulta aika loppuu kesken.

Olen aina haaveillut kirjoittavani artikkelin otsikolla tarpeeksi. Se oli ennen kuin ystäväni vinkkasi More To That blogin artikkeliin The Many Worlds of Enough. Tämä artikkeli on paljon parempi kuin mihin olisin ikinä itse pystynyt.

Artikkelissa kysytään mikä on tarpeeksi. Käytännössä artikkelin voi tiivistää niin, että kunnianhimo ja ahneus saavat ihmisen tavoittelemaan enemmän, kun itsetutkiskelu ja ymmärtäminen auttavat tyytymään vähempään.

Yleensä ihminen asettaa tavoitteen, joka on muotoa "sitten, kun". Tavoitteen saavutettuaan hän ei ole enää samaa ihminen kuin asettaessaan tavoitteen ja tästä johtuen tavoitteilla on tapana kasvaa loputtomasti. Mikään ei ole tarpeeksi. Artikkelissa ehdotetaan tavoiteriman laskemista itsetutkiskelun ja kysymysten kautta: "Jos kirjan lukeminen tekee minut onnelliseksi, tarvitsenko hienoa autoa?". Parhaimmassa tapauksessa näiden kysymysten kautta tavoitetaso laskee alle sen, missä ihminen jo on. Näin ihminen päätyy "tarpeeksi" -alueelle, jossa haluissa on vaihtelua ylös ja alas, mutta ne eivät lähde lapasesta.

Oikeassa elämässä haaste on siinä, että avaamaalla kuvaradion, kännykän, tietokoneen, lehden tai vain omat silmät, niin meille tuputetaan asioita, joita "kuuluu" tavoitella ja haluta. Pelkkä kyseenalaistaminen ei ole koskaan riittänyt minulle, vaan aina välillä kaipaan jotain enemmän. Siitä päästäänkin takaisin stoalaisuuteen.

Negatiivisen visualisaation kautta, haluja on mahdollista muuttaa ja ennen kaikkea harjoitus auttaa arvostamaan sitä, mitä jo on. Käytännössä harjoituksen avulla hedonistista adaptaatiota voi manipuloida. Sopeudumme yhtä hyvin sekä ylös- että alaspäin. Ihminen toipuu sekä lottovoitosta että katastrofaalisesta onnettomuudesta.

Myös helppous ja mukavuus ovat äärimmäisen kiehtovia. Niin helposti ihminen jää mukavuusalueelleen. On paljon miellyttävämpää siirtyä koko ajan hienompaan ja hienompaan tai helpompaan ja helpompaan.

Haasteena on, että mitä useammin siirtyy seuraavalle tasolle, sitä vähemmän jää jäljelle asioita, jotka tuottavat iloa. Edellinen taso ei ole yhtä kiva kuin seuraava, mutta siirtymällä välillä taaksepäin, on mahdollista säilyttää enemmän iloa tuottavia asioita.

Liikaa

Olen pohjimmiltani laiska ja tykkään ulkoistaa asioita. Nautin siitä, kun pääsen helpolla. Ennen sanoin puoliksi vitsillä, että olen laiskanpulskea possu. Puolivitsi on oikeasti totta, mutta helpompi ei ole aina parempi. Joskus kannattaa valita vaikeampi vaihtoehto, vaikka ei olisi edes pakko.

Helppous teemaa miettiessäni mieleeni tulee aina MMM:n esitys World Domination Summitissa. Esitys on yksi parhaista ja hauskimmista, joita olen koskaan katsonut. Noin 12 minuutin kohdalla siinä on tarina tikku-ukosta, joka asustaa metsässä nuotion äärellä. Vähitellen skenaarioon lisätään tavaraa ja lopulta tikku-ukon elämä on palvelijoiden ympäröimänä vuoteessa makaamista. Jossain kohtaa enemmän on liikaa eikä elämä muutu paremmaksi asioita lisäämällä.

Tästä pääsen takaisin alkuperäiseen pointtiini.

Enemmän sitä, mitä haluaa ei tarkoita, että voisi tehdä vain helppoja ja mukavia asioita. Se ei tarkoita varsinkaan sitä, että voisi tyydyttää halunsa ja tehdä koko ajan mukavampia ja mukavampia asioita. Joskus vaaditaan epämukavuutta ja vaikeita asioita, jotta voi kokea enemmän iloa tai ylipäänsä iloa.

Käytännössä

Olin pitkään erittäin hyvä negatiivissa visualisaatioissa. Saatoin jatkuvasti kuvitella menetyksen, kadotuksen tai katastrofin. Tässä ei kuitenkaan ole kyse negatiivisesta visualisaatiosta, vaan ihan vain vanhanaikaisesti murehtimisesta ja pahassa olossa vellomisesta. Kaikkein tärkeintä on päättää jokainen negatiivinen kuvitelma kiitollisuuteen, onneen ja iloon. Keskity positiiviseen.

Aina ei tarvitse tyytyä vain negatiivisiin kuvitelmiin, vaan välillä voi muistuttaa itseään arvostamaan olemassa olevaa käytännön tasolla.

Jos pidät nopeista ja hienoista autoista, käytä välillä bussia tai aja autonromulla. Kun olet tyytyväinen autonromuun ja alat kutsumaan sitä vain autoksi ilman romua, voit jälleen hypätä hienomman auton rattiin.

Rakastin robotti-imuriamme kolme päivää. Sen jälkeen unohdin sen olevan olemassa. Käytin eilisen imurointiin. Selkäni on kipeä, mutta osaan taas arvostaa robotti-imuriamme, jolle annoimme nimeksi Roope.

Istuin lentokoneessa, mutta en muistanut olevani lentokoneessa. Kirjoitin tätä artikkelia, mutta ärsyynnyin, kun turbulenssista aiheutunut tärinä vaikeutti näppäimien painelua. Sitten kuvittelin, että tipumme. Kuvitteellisten kauhunhetkien jälkeen tajusin, että todellakin istun koneessa, joka lentää taivaalla ja onneksi myös pysyy siellä. Löysin uudenlaista arvostusta myös onnistuneeseen laskeutumiseen.

Kun olin yksin, haaveilin ihmisestä, jonka kanssa voisin viettää loppuelämäni. Kun löysin hänet, aloin haaveilemaan seuraavista asioista ja keskityin siihen, mitä minulla ei ole. Kun kuvittelin menettäväni hänet, annoin hänelle suudelman ja olin onnellinen.

Säästäminen ei ole kivaa hetkessä. Pidemmällä aikavälillä siitä voi saada enemmän iloa kuin tuhlaamisesta. Samankaltainen ilmiö löytyy kaupan karkkihyllyltä. Hyllyn ohittaminen ostamatta on vaikeaa, mutta kotona voit olla iloinen, kun onnistuit vastustamaan kiusausta ja valitsit pidemmällä aikavälillä terveellisemmän vaihtoehdon.

Elä kuin viimeistä päivää on yksi eniten väärinymmärretyistä neuvoista. Se ei välttämättä tarkoita, että meidän tulisi elää eri tavalla kuin elämme. Se voi myös tarkoittaa, että meidän kannattaisi nauttia jokaisesta hetkestä kuin se olisi viimeinen, riippumatta siitä, mitä me teemme.

Myös tulevaisuuden suunnittelusta saa nauttia jo tässä hetkessä. Ja samoin itse hetkestä.

Lopuksi

Mitä pienemmistä asioista pystymme iloitsemaan, sitä todennäköisemmin olemme onnellisia. Keskity, nauti, ole läsnä, ole kiitollinen, ole iloinen ja ole onnellinen.

Elämä menee hukkaan unissakävelemällä. Aina voisi olla huonomminkin. Jatkossa elämänfilosofiani kuuluu näin:

Ainoa järkevä tavoite elämässä on olla onnellinen. Nopein tie onneen on tyytyväisyys. Nopein tie tyytyväisyyteen on haluta asioita, joita meillä jo on. Nopein tie haluta asioita, joita meillä jo on, on kuvitella menettävänsä ne.