Iso mies lomalla

Ennen varsinaista repun pakkaamista sain tilaisuuden ottaa ennakkotunnelmia matkustamiseen. Lyhyt reissu venähti parin postauksen mittaiseksi. Ensimmäinen osa on matkakertomus matkalla kirjoitettuna. Tämä toinen osa pureutuu enemmän oman itsensä ymmärtämiseen, koska jo muutamassa päivässä huomasin, että kaikki ei ollut kohdallaan. Itseasiassa kyse ei ole vain minusta, vaan toivottavasti myös sinä opit jotain itsestäsi.

Unohdetaan ensin alkuun se täysin hullu ajatus, että voisimme valita itse miten suhtaudumme asioihin. Jos emme voi vaikuttaa omiin ajatuksiimme, on tehtävä asioita mitkä itsestä tuntuvat oikeilta.

Minilomallani sain paljon hyviä kokemuksia ja useat tapahtumista muistan varmasti loppuelämäni. Silti monet asiat olisin voinut tehdä paremmin.

Ensimmäinen virhe oli se, että vaivuin tekemään asioita mitä “kuuluu” tehdä. Tein niin kuin muutkin tekevät. Oma ajatukseni oli, että käyn katsomassa yhden nähtävyyden ja sillä siisti. Vaan ei mennyt montaakaan sekuntia kun taivuin normiin ja oikeastaan muiden tahtoon. Kaikki tötteröt oli “pakko” nähdä, vaikka loppujen lopuksi ne muistuttavat kaikki kovasti toinen toisiaan. Näin jälkikäteen mietittynä en juurikaan välitä nähtävyyksistä. Silti taivuin ympäristön tahtoon ja kuin pakosta liityin muiden turistien joukkoon. Miksi? Eikö iso mies voi tehdä niin kuin haluaa?

Tietenkin voi, vaan eipä se ole niin helppoa. Sama normeihin taipuminen koskee myös muuta elämää. Opiskeluissa suoriutuminen, omistusasunnon osto, työelämä ja urakehitys, perheen perustaminen ja lista jatkuu. Kaikissa teemme niin kuin kuuluu. Enkä sano, että se olisi väärin, joskus vain pitäisi osata kyseenalaistaa ja tehdä oman mielensä mukaan – olet sitten nero tai hullu.

Toinen esimerkki samasta aiheesta on se, että jos löydän hyvän ravintolan, haluaisin mennä siihen joka ilta. Muut ihmiset kysyvät heti, että eikö se ole ihan tylsää? No ei ole. Sopeudun ja pidän muutoksesta, mutta silti koen ahdistavaksi mennä joka päivä uuteen ravintolaan. Paljon mieluummin menen tuttuun paikkaan ja vaihdan paikkaa vasta kun siihen kyllästyn. Rutiinit tuovat turvaa, kuten Osinkokkuningas vihjasi.

En kuitenkaan ollut lomalla ainoa, joka teki niin kuin muutkin. Syödessäni siinä yhdessä ja samassa ravintolassa huomasin kuinka sisäänheittäjät yrittivät täyttää pöytiä. Ehkä yksi sadasta ohikulkijasta edes pysähtyi kuuntelemaan mitä ravintolalla olisi tarjota. Pään pudistaminen ja matkan jatkaminen on helpoin vaihtoehto. Muissa kadun ravintoloissa tilanne oli aivan sama, jokainen sisäänheittäjä teki työtä samalla tavalla ja yhtä mairittelevilla lopputuloksilla – lähes kaikki ohikulkijat jatkoivat matkaansa.

Hetken mietittyäni avasin suuni ja kysyin, että onko ravintolani sisäänheittäjä (ristittäköön hänet Juaniksi) koskaan miettinyt, että miten ihmiset saisi edes pysähtymään. Juan viimeisen päälle sliipatun tukkansa kanssa vastasi, että miten niin? Kysyin, että olivatko he koskaan esimerkiksi antaneet maistiaisia tai vieneet vaikka viinilasia ohikulkijan käteen, jotta hän pysähtyisi kuulemaan, katsomaan ja ajattelemaan syömistä kyseisessä ravintolassa. Tähän Juan totesi, että idea on vallan mainio ja että itseasiassa he käyttivät sitä aikanaan toisessa ravintolassa. Toisessa ravintolassa se oli kuulemma toiminut mainiosti. Sitten kun kysyin, että miksi ette tee sitä täällä, oli vastaus että “ei se toimi täällä”. Kysyin, että oletteko kokeilleet? Epämääräisestä muminasta päättelin, että eivät olleet eivätkä edes aikoneet kokeilla.

Miksi kirjoittamattomien sääntöjen rikkominen on niin vaikeata? Miten on niin vaikeata tehdä sitä mitä itse haluaisi tehdä kokematta syyllisyyttä siitä, että jotain “normaalia” jää tekemättä tai näkemättä?

Toinen virhe liittyy virheellisiin mielikuviin. Naive Adventurer kiteytti tuon kommentissaan erittäin osuvasti “Reppureissaaminen on ihan kuin seksi. Paljon siitä fantasioidaan, mutta ensimmäistä kertaa kun sitä tekee, niin se on täysi pettymys.” Kaikkien aikojen kirjoitus aiheesta oli blogissa Renewable Wealth (Do you want it or do you want to be the guy who has it), mutta suureksi järkytyksekseni blogi on hävinnyt internetin ihmeellisestä maailmasta. Toisaalta jo artikkelin nimi kertoo mistä on kyse. Ajatus siitä, että olisi siistiä olla matkailija ja kiertää maailmaa on kiehtova ja upea. Todellisuus on kuitenkin jotain muuta. Asiat eivät aina ole sitä mitä kuvittelemme niiden olevan.

Kolmas virhe oli suunnittelemattomuus ja siihen liittyvä vapauden tunne. Vielä kotona vaikutti hyvältä ajatukselta saapua tuntemattomaan paikkaan vailla suunnitelmia ja yösijaa. Vapauden tunne ja jännitys olivat kieltämättä vielä lentokoneessa huipussaan, mutta aika pian selvisi, että vapaus on sitä kun voi lähteä. Sen sijaan nälkäisenä ja väsyneenä katon pään päälle saaminen ei ollut sitä mitä kaipasin. Lopulta suunnittelemattomuus ei johtanutkaan seikkailuihin vaan tavalliseen turismiin. Jos haluat kokea jotain, suunnittele sen mukaisesti. Ilman suunnitelmia päätyy pahimmillaan ruumiiksi taikabussiin.

Neljäs virhe liittyi seuraan, mutta ei seuran puutteeseen. Hostelliin majoittuminen oli pääosin miellyttävä kokemus. Ympäristö oli kuitenkin sellainen, että seuraa oli suorastaan liikaa. Olen introvertti ja vaikka ihmisten seurasta nautinkin, niin ihmisiin tutustuminen vie enemmän energiaa kuin siitä saan. Hostellin monen hengen huoneessa olisi kannattanut viipyä vain yksi ilta ja sen jälkeen linnoittautua omaan huoneeseen. Tässäkin olisi pitänyt kuunnella omia tuntemuksiaan. Vanhojen tuttujen tai ystävien kanssa matkustaminen onkin sitten toinen juttu ja erilainen elämys, mutta silti rauhaa ja seuraa täytyy olla sopivassa suhteessa.

Yksi parhaista onnistumisista oli rahan käyttö. Tiesin jo etukäteen suhteellisen tarkkaan mitä koko hupi tulisi kustantamaan. Henkisellä tasolla rahat oli murhattu jo ennen matkaan lähtöä eikä itse reissun aikana tarvinnut kertaakaan miettiä tuhlaamista. Visa vinkumaan ja sillä hyvä.

Pidän aika erikoisena sitä, että kun käytän rahaa niin piheyteni leimataan sairaudeksi. Esimerkiksi hinnoista neuvottelu on itselleni suurta hupia, eikä suinkaan pakko-oire säästöjen saavuttamiseksi. Vaikka muuten tekemistä eläkkeen eteen on vielä paljon, rahan kanssa olen saavuttanut haluamani tasapainon. Jos haluan kuluttaa rahaa kulutan. Toisaalta ymmärrän myös, että minulle on rahasta enemmän iloa säästettynä kuin käytettynä.

Samaisessa kommentissa, jossa piheyteni leimattiin sairaudeksi, oli mielenkiintoinen viittaus siihen, että jos käyttäisin enemmän rahaa, olisi minulla saattanut olla vaimo/ystävä matkassa mukana. Kommentti osui suhteellisen arkaan paikkaan, enkä tietenkään toivo viettäväni loppuelämääni yksin. Silti näillä kahdella asialla ei ole toistensa kanssa tekemistä, vaan maksulliset seuralaiset ovat käsittääkseni aivan eri asia.

Yhteenveto

Matka ei mennyt hukkaan. Löysin kyllä seikkailuja ja tein asioita mitä en koskaan aikaisemmin olisi uskaltanut tehdä. Toisaalta opin myös paljon siitä miten asioita kannattaa tehdä seuraavalla kerralla, jotta matkailu on vieläkin antoisampaa ja energiaa riittäisi selvästi pidemmäksi aikaa. Lisäksi reissu antoi vahvoja viitteitä siitä, että matkailu tuskin tulee olemaan eläkkeelläni kovin suuressa roolissa.

Pitää uskaltaa tehdä enemmän asioita oman mielen mukaan ja paskat välittää normeista.

(…ja 10 pistettä sekä papukaijamerkit hyvistä vastauksista ensimmäisen osan kommenteissa Kinskille, Nuukalle, Rahalla Vapaaksi, Henrille, Suville, Alisalle, Dudumille, Osinko Kuninkaalle ja Naive Adventurerille.)