Kehu

Kehu

Älä saatana kehu sitä, ettei turhaan ylpisty.

Niin väärin!

Siitä huolimatta olen joskus itsekin vitsaillut noin. Tai ainakin se on ollut puoliksi vitsi.

Palataan ajassa neljä vuotta taakse päin. Olin saanut valmiiksi todella monimutkaisen datan käsittelyprosessin sql-koodin ja lisäksi olin käyttänyt toista viikkoa perehdyttääkseni kaiken seuraavalle tekijälle.

Voisi kuvitella, että olisin tuossa kohtaa ollut tyytyväinen. Olinhan ratkonut monimutkaisen ongelman, saanut jotain valmiiksi ja vielä perehdyttänyt muita.

Väärin!

Olin luonut hirviön. Jotain sellaista, minkä ei olisi koskaan kuulunut herätä henkiin. Näin pitkään painajaisia tekeleestäni ja tuo samainen mörkö kummittelee yhä olkapäilläni. Ehkä pitäisi kysyä, että mitä mörölle kuuluu nykyisin, niin voisin vihdoin päästää irti.

Jos toinen ihminen ei pysty useiden päivien selityksen jälkeen ymmärtämään mitä olet tehnyt, on vika todennäköisesti muualla kuin toisen henkilön kyvyssä ymmärtää.

Jälkikäteen katsottuna tuon mörön tekeminen on ollut positiivisessa mielessä yksi tärkeimmistä tapahtumista urallani. Miksi?

Päätin silloin, että en enää koskaan tee mörköjä. Päätin, että annan kaikkeni, jotta saan tehtyä monimutkaisista asioista selkeästi ymmärrettäviä. Ja sillä tiellä olen yhä. Joka päivä syntyy uusia oivalluksia. Rakastan yksinkertaisuutta, minimalismia ja etenkin selkeyttä.

Jos en olisi tuntenut sekasorron tuskaa, en osaisi arvostaa selkeyttä ja yksinkertaisuutta samalla tavalla kuin nyt.

Koodin kirjoittaminen ei välttämättä ole lähellä sydäntäsi, mutta esimerkiksi jokainen tavaran paljoudesta kärsinyt ja minimalismin löytänyt ymmärtää mistä puhun.

Palataan tähän päivään tai oikeastaan eiliseen. Yksi kollegoistani, todellinen pitkän linjan koodari ja rautainen ammattilainen, sanoi näin katselmoituaan koodini.

Toi on kyllä niin hienoa koodia, että mulla on nyt uusi standardi sille, miten SQL:ää pitää koodata.

Tunnustan, että tämän kehun seurauksena tuli tippa linssiin. Osui ja upposi. Muistan kommentin koko loppu elämäni ja luultavasti keulin sillä ylpeänä vielä lapsenlapsilleni. Upea päätös upealle vuodelle!

Ja nyt on sinun vuorosi. Meillä jokaisella on työkaveri, ystävä tai anoppi, jota olemme unohtaneet kehua.

Älä emmi, vaan anna nielaistu kehu sille kenelle se kuuluu!

<< Etätöitä Espanjassa
Tuumaustauko >>

Sivusto ei tallenna sinusta mitään tietoja tai käytä evästeitä, kun luet artikkeleita. Toiveita, kommentteja ja kysymyksiä voi laittaa tulemaan myös meilillä.

Huom! Kommentointi käyttää evästeitä. Nimi, sähköposti ja verkkosivusi tallennetaan selaimeesi, jotta voit jatkossa kommentoida helpommin samoilla tiedoilla. Kentät vapaaehtoisia ja voit jättää ne halutessasi tyhjiksi.

Kommenttien alkuun ↑