Ottaako lanttuun?

Tämä artikkeli on toivottavasti ensimmäinen monista tulevista “Life Hack” -kategorian julkaisuista. Toistaiseksi hyvä suomennos antaa odottaa itseään, joten näillä mennään. Eläkettä odottavan aika on pitkä kuin känniläisen kusitauko ja tästä syystä ajatukset alkavat välillä harhailemaan. Olisiko sittenkin joku muu tapa saavuttaa haluamani lopputulos eli vapaus kuin nykyinen tee töitä ja säästä -malli? Luvassa on siis toivottavasti mielenkiintoisia tarinoita vaihtoehtoisista tavoista saavuttaa “eläke”.

Tällä kertaa on luvassa aarre internetin ihmeellisten arkistojen kätköistä. Hän on aikamme legenda, kaikkien oman tiensä kulkijoiden idoli, hän on LANTTUMIES Lasse. Törmäsin tähän alunperin Suomen Kuvalehdessä julkaistuun artikkeliin jo jonkin aikaa sitten ja jostain syystä kertomus teki itseeni lähtemättömän vaikutuksen.

Artikkeli kertoo Lasse Nordlundin tarinan. Kyseessä on luontaistaloudessa elävä mies ja perhe. Ravinto koostuu pääosin lantusta ja kaikki on omasta maasta. Muutakin toki massa kasvaa, mutta viimeisen kymmenen vuoden aikana lanttua on nautittu 10 000 kiloa – siis 10 000 kiloa! Perhe asustaa 65 hehtaarin tilalla, josta vain 5 aaria on viljeltyä maata. Tilalla on kokeiltu eläimiäkin, mutta näiden on todettu aiheuttavan enemmän vaivaa kuin mitä niistä olisi hyötyä. Maito ja viljatuotteet noudetaan lähitilalta.

Paperia tilan huussista sen sijaan löytyy. Tosin nämä ovat lehtien muodossa ja ainoastaan lukemista varten. Pyyhkäisy hoidetaan kuivatulla rahkasammaleella.

Työtunteja Lasselle kertyy vuodessa 1500 eli noin 29 viikossa. Kesällä painetaan hommia ja talvet menevät huilatessa. Palkkatöitä hän ei tee eikä maksa veroja. Artikkelin mukaan myöskään valtion tukia ei ole hyödynnetty. Itseasiassa Lasse ei omista juuri mitään (tila on avopuolison nimissä). Lassen parempi puolisko sen sijaan käy ainakin jonkin verran töissä.

Taloprojektinkin Lasse on laittanut käyntiin:

Rakentaminen, hirsien veistäminen käsin, on raskasta, paljon raskaampaa kuin viljely. Työ etenee hitaasti, yksi kuusimetrinen tukki kolmessa päivässä. Runko on lattian korkeudella; valmista pitäisi tulla kolmessa vuodessa.

Onko tässä sitten kyse vapaudesta?

On ja ei ole. Työntekoa Lasse tuskin pystyy ikinä lopettamaan ja se, miten tilalla eläminen iän karttuessa ehtoopuolelle onnistuu, on ainakin itselleni arvoitus. Toisaalta kaikki työ minkä hän tekee menee omaan pöytään. Ei tarvitse olla vastuussa kenellekkään muulle kuin itselleen. Suurin osa meistä tuskin olisi kykenevä elämään kyseisen kaltaista elämää, mutta Lasselle se tuntuu olevan ainoa suotuisa vaihtoehto. Jotenkin rivien välistä paistaa se, että hän on itse tyytyväinen valintaansa.

Samantyyppistä elämäntapaa käsittelee yksi suosikkisarjoistani – Alaska: The Last Frontier. Sarja kertoo Kilcherien perheen arjesta Alaskan erämailla. Heillä on tosin käytössään koneita ja eläimiäkin riittää, mutta silti kyse on melko erilaisesta elämäntyylistä kuin mihin Suomessakin on totuttu. Metsästys on arkipäivää, kesä menee ravintoa hankkiessa ja talvet vietetään lähinnä sisätiloissa. Kyse on tavallaan hieman modernimmasta omavaraistalouden tyyppisestä ratkaisusta. En tiedä mikä siinä on, mutta itseäni tällainen elämäntyyli kiehtoo suuresti ja sarjaa kannattaa ehdottomasti seurata.

Joudun kuitenkin tunnustamaan, että kumpikin ratkaisu olisi itselleni aivan liian extreme. Tyydyn suorittamaan eväiden haun marketista sekä erämaasimulaatiot tuttavien mökeillä. Silti esimerkit toimivat itselleni ispiraationa.

Monet käsittävät Lanttu-Lassen ja Kilcherien valinnat“ankeana elämänä ilman mitään”, mutta loppujen lopuksi kyse on oman onnen löytämisestä. Veikkaan myös, että Lassesta tai Kilchereistä on oikeastaan aivan sama mitä muut siitä ajattelevat. Joskus vain pitää uskaltaa kulkea omaa polkuaan.