Eläkkeellä voit esittää onnellista

Kuuntele vain ihmisiä, jotka ovat jo siellä, minne itse haluat päästä.

Tämä on yksi parhaista neuvoista, jonka olen kuullut. Nautin todella paljon muiden taloudellista riippumattomuutta tavoittelevien tai sen jo saavuttaneiden ihmisten blogin lukemista. Ylivoimainen suosikkini on kuitenkin Mad Fientist. Syystä tai toisesta samaistun kirjoittajaan todella suuresti ja huomaan prosessoivani hyvin samankaltaisia ajatuksia. Usein tekstien lukeminen aiheuttaa kylmiä väreitä tai jopa onnen kyyneleitä – ainakaan ei voi väittää, ettenkö suhtautuisi intohimoisesti eläketavoitteeseeni!

Blogin kirjoittaja saavutti taloudellisen riippumattomuuden jokin aikaa sitten, mutta huomasi, että ei ollut saavutuksen jälkeen yhtään sen onnellisempi kuin aikaisemminkaan (artikkeli Happiness Through Subtraction). Oma arvomaailmani koki syvän järkytyksen kirjoituksen seurauksena.

Mitä tehdä silloin, kun saat selville, että sateenkaaren päässä ei olekaan aarretta? Mitä jos aikainen eläke ei olekaan etsimäni ratkaisu?

Luulen, että kaikki ongelmani ratkeavat kun pääsen eläkkeelle ja muutun yhtäkkiä maailman onnellisimmaksi ihmiseksi – aika epätodennäköistä. Siitä huolimatta olen tähän päivään saakka kuvitellut sen olevan totta.

Ollakseni rehellinen itselleni, on ainakin osa eläkkeen tavoittelusta tällä hetkellä päämäärän saavuttamista, ei niinkään uuden ja paremman elämän aloittamista. Olisi hienoa olla eläkkeellä ja voida sanoa olevansa taloudellisesti riippumaton. Ongelma on se, että kun vapaudesta tulee statussymboli ja matkasta jää käteen vain määränpää, on todellinen onnellisuus vielä todella kaukana.

Miksi olisin yhtään onnellisempi sitten eläkkeellä?

Rahan säästäminen on ajan ostamista. Muissa ostoksissa nautinto kestää korkeintaan muutaman hetken, jonka jälkeen hedonistinen adaptaatio on suorittanut tehtävänsä. Miksi ajan ostaminen olisi yhtään erilaista?

Ajalla voin tehdä mitä haluan ja nauttia vapaudesta. Kuulostaa hienolta, mutta ei kovin konkreettiselta. Tässä vaiheessa ei ole aavistustakaan mihin oikeasti ajan käyttäisin. Onni onnettomuudessa on se, että aikaa eläkkeen alkuun on vielä runsaasti. Lopultahan kysymys on siitä, mitä haluaa elämältään.

Me ihmiset olemme kuitenkin suhteellisen surkeita tietämään mistä asioista pitäisimme. On helppoa kuvitella miten joku asia tekisi meidät onnelliseksi, mutta todellisuus on usein toinen. Saatamme kuvitella, että olisi hienoa olla lääkäri ja sankarimaisesti pelastaa ihmishenkiä. Todellisuus voisi kuitenkin olla lähempänä köhivien ja limaisten kausiflunssalaisten sairaslomatodistusten kirjoittamista.

On eri asia haluta olla jotain kuin oikeasti tehdä sitä mitä sinä oleminen vaatii.

Edellä mainitussa Mad Fientistin artikkelissa on kuitenkin yksinkertainen, mutta todella hieno ratkaisu tähän ongelmaan. Ajatus on kirjasta Antifragile, jonka on kirjoittanut Nassim Nicholas Taleb.

Sen sijaan, että jahtaisimme onnea, meidän kannattaisi keskittyä karsimaan elämästämme asioita, joista emme pidä.

On paljon helpompaa tietää mistä ei pidä kuin tietää mistä oikeasti pitää ja mikä tekee onnelliseksi. Karsimalla kaiken onnettomuutta aiheuttavan, jää lopulta jäljelle vain mukavia asioita. Yksinkertainen, mutta niin kaunis ajatus.

Mitä ajattelin tehdä käytännössä?

Tiedän jo nyt paljon asioita, joista haluan elämässäni luopua. Yksi suurimmista on pakotettu työnteko. Taloudellinen riippumattomuus on yksi parhaista keinoista saavuttaa tilanne, jossa elämästä on mahdollista karsia asioita oman mielen mukaan. Se ei tietenkään ole ainoa tapa, mutta antaa varmasti vapauden valita ajankäytön kohteet.

Onnea en kuitenkaan jätä pelkästään luopumisen varaan. Olen varmaan maailman tylsin ihminen, kuten jo kuluistani voi huomata. En aikaisemmin ole kiinnittänyt asiaan juuri huomiota, mutta en yksinkertaisesti tee mitään. Ehkäpä välillä olisi syytä elää hieman – myös muualla kuin oman pääni sisäpuolella. Jotta voisin paremmin soveltaa luopumisen kaunista ajatusta, on kokeiltava enemmän asioita. Tulossa on siis P.Ohatan “bucketlist” 100-Things(edit: linkki poistunut) tyyliin. Huonoimmassa tapauksessa saan vähintäänkin tietää mistä en pidä.

Lisäksi yksi osa tulevan eläkkeen suunnittelua tulee olemaan pohdinta siitä, että mitä todella haluan elämältäni. (Kannattaa ehdottomasti lukea Mad Fientistin artikkeli samasta teemasta: The Perfect Life.)

Lopuksi

Optimaalisen onnen löytäminen vaatii ajatustyön lisäksi vielä useamman eläkesimulaation, mutta ehkäpä olen taas pienen askeleen lähempänä. Ainakin olen askeleen lähempänä sitä totuutta, että elämässä tai edes aikaisessa eläkkeessä ei ole kyse pelkästä rahasta.