Kuukausikatsaus 02 2016 - 193 815

Kuukausikatsaus 02 2016 - 193 815

Eläke on jälleen yhden kuunkierron lähempänä ja on aika tehdä katsaus kuukauden tapahtumiin. Jotta löydän perille ja tiedän mitä olen matkalla tehnyt, kerään joka kuukausi mustaa valkoiselle tuloista, menoista, varallisuudesta ja muista tapahtumista. Kuukausikatsauksen alussa on kerrottu tarkemmin ilmoittamistani luvuista. Tällä hetkellä kuukausikatsaukset sisältävät vain henkilökohtaiset lukuni yhden hengen taloudessa.

Tulot, menot ja säästöprosentti 02 / 2016

  • Nettotulot 4277 €
  • Kustannukset 976 €
  • Säästöprosentti 77,2 %

TULOT & MENOT

Helmikuussa ansiotuloja kertyi 2000 euroa, osinkoja 2243 euroa ja muita tuloja 33 euroa. Osingot ovat peräisin omasta sivutoimisesta yrityksestäni. Viime vuonna en nostanut osinkoja lainkaan, joten potissa on kahden edellisen tilikauden osingot. Muut tulot olivat myös sivutoimisesta yrityksestäni, kun maksoin itselleni kulukorvauksia, koska olin maksanut firman menoja omasta pussistani. Säästöprosentti näyttää oikein mukavalta, mutta valitettavasti jaan osinkoja itselleni vain kerran vuodessa.

Lisäksi kerrytän sivutuloja yhden miehen osakeyhtiöni nimiin. Myöskään sijoitusasunnon tuloja tai menoja ei ole huomioitu, koska kaikki tulot sitoutuvat käytännössä asuntoon ja realisoituvat vasta kun asunnon myy tai kun velkavipu on huomattavasti nykyistä pienempi. Raportoin yrityksen tulot ja sijoitusasunnon laskennalliset tulot tilinpäätöksen yhteydessä vuoden lopussa.

Viime aikojen tapaan ruokailusta tulee huolehdittua yhä pääosin työpaikalla, joten omia eväitä ei juuri ole tarvinnut ostaa. Lisäksi autoa on mahdollista käyttää polttoaineen hinnalla, mutta omaa en omista. Kuukauden kulut olivat odotetut ja toivottavasti loppuvuosi menee suunnilleen samalla kaavalla.

VARALLISUUS & TUNNUSLUVUT

Alla nykyinen varallisuustilanne ja vertailu edelliseen kuukauteen.

Kotimaan pörssi oli vielä helmikuussa melko alavireinen, mutta en tuosta en suurempaa stressiä ota itselleni. Pääsin jopa pitkästä aikaa tekemään hieman enemmän ostoksia ja tein osinkosalkkuun hankintoja 4222 eurolla. Lisäksi firman kautta meni automaattisesti 400 euroa Seligsonin rahastoihin. Moni voi olla sitä mieltä, että nyt ei olisi hyvä aika ostaa, mutta koska en itse ennustamiseen usko, niin ostan aina kun pystyn. Se onkin sitten toinen juttu, että kannattiko ostoksia tehdä ottaen huomioon se, että maaliskuun puolessa välissä on tulossa näillä näkymin viimeinen palkka vähään aikaan. Saattaa olla, että omat stressikertoimeni nousevat alhaisen kassan takia, mutta pian tuohonkin saadaan selvyys.

Nettovarallisuuteen huomioin kaiken omaisuuden, jonka arvon oletan vähintäänkin säilyvän. Sijoitusvarallisuudeksi olen laskenut vain oman pääomani osuuden sijoituksistani eli omaisuudesta jolla tavoittelen tuottoa.

Edelliseen kuukauteen verrattuna netto- ja sijoitusvarallisuus kasvoivat hieman, mutta eläkekassa jatkoi suuntaa alaspäin. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että eläkekassan riittoisuus on laskettu edellisen 12 kk kulujen keskiarvolla ja sijoitusvarallisuuden kasvu ei riittänyt paikkamaan nousseita kustannuksia.

yritystoiminta

Tammikuun lopussa kerroin tekeväni unelmista totta ja tämän myötä alkavani talouden personal traineriksi. Koska niin moni pyysi laittamaan kuulumisia tuolta saralta päätin lisätä yritystoiminnan osaksi kuukausikatsausta. Yksityiskohtaisempaa tarinaa on luonnollisesti tulossa sitä mukaa kun kirjoitettavaa kertyy.

Toistaiseksi kerrottavaa on valitettavan vähän, mutta ainakin vielä olen aikataulussa. Avasin talouden personal trainer toiminnan verkkosivut alkuviikosta, kuten olin suunnitellut. Sivujen viimeistely on vielä vaiheessa ja sisältöäkin minimaalisesti, mutta tärkeintä on se, että ne ovat auki ja edistystä tapahtuu. Asiakkaita on toistaiseksi kolme kappaletta ja he saavat itse päättää onko valmennus rahan arvoista. Tähän mennessä kaikki ovat olleet erittäin tyytyväisiä eli hyvältä näyttää. Maaliskuu kertoo sitten jo enemmän siitä miten toiminta lähtee kasvamaan vai lähteekö.

Urheiluvalmennuksien puolesta helmikuu oli myös mitä mainioin ja tuloja tuli reilut 1300 euroa. Kaikkea en kuitenkaan laita ihan oman aktiivisuuden ansioksi vaan mukana oli myös hyvää tuuria. Tai oli ja ei ollut – sain buukattua muutaman ylimääräisen keikan, mikä ei tule toistumaan joka kuukausi, mutta toisaalta jotain kautta sana oli levinnyt, koska juuri minut valittiin pitämään valmennukset.

YHTEENVETO

Kiirettä on viimeaikoina riittänyt yllin kyllin ja ehkä blogin päivitystahdistakin on voinut päätellä jotain. Ei ole ihan yksinkertaista aikatauluttaa täysiaikaista päivätyötä ja kahta sivutyötä mahtumaan samaan viikkoon. Vielä kun tähän yhdistetään pohdiskeleva luonne ja ehdottoman pakolliset 8,5 tunnin yöunet, niin alkaa olla soppa valmis.

Lisäsijoitusten tekeminen tuntui erittäin hienolta ja toi mukavaa vaihtelua sijoittamiseen, kun ei koko kuukautta tarvinnut vain seurata sivusta kurssien alamäkeä. Siitä saa virtaa jatkoon ja ensi kuussa on näillä näkymin luvassa taas hieman isompia peliliikkeitä. Näistä lisää siinä vaiheessa, kun on jotain mustaa valkoisella, mutta kannattaa joka tapauksessa pysyä kuulolla!

<< Kuukausikatsaus 01 2016 - 191 863
Viimeinen tavallinen työpäivä >>

Sivusto ei tallenna sinusta mitään tietoja tai käytä evästeitä, kun luet artikkeleita. Toiveita, kommentteja ja kysymyksiä voi laittaa tulemaan myös meilillä.

Huom! Kommentointi käyttää evästeitä. Nimi, sähköposti ja verkkosivusi tallennetaan selaimeesi, jotta voit jatkossa kommentoida helpommin samoilla tiedoilla. Kentät vapaaehtoisia ja voit jättää ne halutessasi tyhjiksi.

Kommenttien alkuun ↑