Luovutan

Luovutan

Kirjoitin tämän artikkelin alun perin noin kuukausi sitten. Silloin tulevaisuus näytti synkältä ja aivokemiani eivät olleet lähelläkään optimaalista asentoa. Sittemmin olen saanut apua useammalta ihmiseltä ja kaupan päälle vielä purkillisen ilopillereitä. Osana toipumista kirjoitan tätä artikkelia uudelleen. Erotat nyt lisätyt osat tekstistä "Edit: ". Lisäysten on tarkoitus tuoda vaihtoehtoinen näkökulma alkuperäisiin tulkintoihini.

Tämä artikkeli ei ole mukavaa luettavaa eikä teksti liity talouteen millään tavalla. Kirjoittaminen on oma tapani ajatella ja toistaiseksi olen nämä ajatukset koonnut osaksi blogiani. Viihdearvoa artikkelilla on yhden hengen BB-talon verran ja vain sinä tiedät, onko tällainen viihde sinua varten vai ei.

Edit: Toisaalta... todella moni samaistui olooni ja ajatuksiini. Sain myös uskomattoman monta kannustavaa viestiä ja yhden puhelun — siis puhelun! En olisi ikipäivänä uskonut voivani kirjoittaa jotain sellaista, joka saa tuntemattoman ihmisen soittamaan minulle. Tämä oli erittäin mukava yllätys, mutta älkää nyt kaikki ruvetko kuitenkaan soittelemaan.

Edit: Jos koet samaistumista kannattaa lukea myös artikkelin kommentit. Iso kiitos jokaiselle kommentin jättäjälle niin blogissa kuin somessa, luin niistä kaikki ajatuksella läpi ja useita olen myös jo ehtinyt kokeilemaan.

Kirjoituksiani on useamman kerran kuvailtu rehellisiksi ja nyt tarkoitukseni on sylkeä mustaa valkoisella kaikki ne ajatukset, jotka minun olisi pitänyt sanoa ääneen jo paljon aikaisemmin. Joku kerta on nyt.

Katsotaan, pystynkö tällä kertaa ylittämään sopivan rehellisen ja liian rehellisen rajan. Orange Bookin Twitter tilillä oli yksi päivä ajatus ja se kuului näin:

Vain taloudellisesti riippumattomat ja nimettömät voivat olla täysin rehellisiä.

Täydennän ajatusta ja lisään joukkoon ne, ketkä eivät yksinkertaisesti enää välitä. Heidän pitäisi luultavasti pitää päänsä kiinni, mutta yksi asia lisää katumuspinon päällä ei paljon paina.

En ole taloudellisesti riippumaton enkä täysin nimetön, joten yritän päästä mukaan rehellisten ryhmään välittämättömyyden siivittämänä.

Edit: Toisaalta... rehellisyys on myös osa hyväksymistä. Jos voi nähdä asiat sellaisena kuin ne ovat, on jo pitkälti oikealla reitillä.

Aluksi

Katsoin peiliin ja jostain syystä muistin sähköpostini arkistossa lymyilevän viestin.

" Olisi mielenkiintoista kuulla lisää arvoistasi ja oman ajattelun kypsymisestä:
- Millainen olit kymmenen vuotta sitten ja mikä on muuttunut tähän päivään tultaessa?
- Mitkä asiat/mielikuvat vaikuttivat eniten tehdessäsi päätöstä alkaa kerätä eläkekassaa?
- Oletko samaa mieltä silloisista kannustimista päätöksellesi? "

Minä

Jatkoin peiliin katsomista.

Minusta tuntuu, että olisin samanlainen kuin kymmenen vuotta sitten. Osittain olen, osittain en. Eläke on vain pieni osa kokonaisuudesta, mutta siitä on helppo ja kevyt aloittaa.

Eläke

En ole samaa mieltä alkuperäisistä kannustimistani eläkkeen takana, mutta jostain piti lähteä liikkeelle.

Suurin syy eläketavoitteen syntymiseen oli se, että minua v*tutti herätä aikaisin aamulla ja lähteä töihin. Töiden tekeminen ei ole ollut haasteellisin osuus, vaan paino on sanoilla herääminen ja lähteminen.

Ennen nykyistä työtäni olen aina kärsinyt siitä, että oma vuorokausirytmini poikkeaa maanviljelijöiden vastaavasta. En omista lehmiä, sikoja tai kanoja enkä yksinkertaisesti ole toimintakykyinen aamulla.

Kymmenen vuotta sitten en tiennyt, että innostukseni töiden tekemiseen vaihtelee suuresti. Kun silloin tunsin kyllästyväni työntekoon, luulin kyllästyksen olevan ikuista. Nyt tiedän, että kyllästyn täysin vastaavalla tavalla myös vapaan viettämiseen. Eläke kuulostaa yhä ideaalilta ratkaisulta ja mahdollistaisi mukavan elämän ominaisuuteni huomioiden.

Olen yrittänyt rakentaa itselleni sopivaa suhdetta työn, vapaa-ajan ja omien projektien välille. En odottanut eläkkeeseen asti, vaan olen muokannut rytmiäni vähitellen. Valitettavasti mikään ei vain tunnu toimivan.

Nyt epäilen, että ulkoisilla asioilla ei saa korjattua sellaista, joka on sisältä rikki.

Edit: Toisaalta... kaikki vaikuttaa kaikkeen. Ulkoiset asiat vaikuttavat sisäisiin ja toisin päin. Ei ole väärin yrittää rakentaa elämä sellaiseksi minkä itse kokee mielekkääksi.

Edit: Eläketavoitteen epäonnistuminen on todennäköisesti ollut kovempi takaisku, kuin mitä olen itselleni aikaisemmin myöntänyt. On totta, että vapauteni on melko lähellä eläkettä ilman taloudellista riippumattomuutta, mutta ei kuitenkaan ihan se mitä hain. Koska tavoite on yhä minulle tärkeä, on syytä hieman muuttaa toimintatapoja. Tosin pyrin luopumaan tavoitteista ja keskittymään prosessiin. Haave on parempi kuin tavoite.

Arvot

Arvoistani sanoisin, että ihmiset tulevat ensin. Toisena arvoissani on terveys ja kolmantena on vapaus. Kymmenen vuotta sitten olisin luultavasti sanonut samoin. Silloin olisin kuvitellut puhuvani totta.

Nyt tiedän, että valehtelen.

On helppo todeta, että elän täysin arvojeni vastaisesti. Aikani kuluu kaikkialla muualla, paitsi itselleni tärkeiden ihmisten kanssa. Tämä on haasteellista, koska tärkeät ihmiset eivät ole lähelläni ikuisesti.

Terveyteni eteen en tee töitä ja lautasellani on ties mitä sontaa. Sonnat huljautan yleensä alas mustan sokerilitkun kera. Olisi ikävää, jos sonta tarttuisi kurkkuun. Liikuntatottumukseni ovat lähes samalla viivalla ruokailutottumusteni kanssa. Onneksi sentään usein kävelen läheiseen ravintolaan hakemaan rasvalättyni.

Vapaus mahdollistaisi mieleni oikut, mutta tartuin vapauteen liian aikaisin ja sen myötä olen tuominnut itseni pidempään vankeuteen. Tarkoitan, että ansaitsemalla enemmän ja pitämällä sijoituksissa enemmän vipua olisi eläkekassani paljon paremmassa jamassa. Enemmän töitä olisi tarkoittanut vähemmän vapautta hetkessä, mutta vapauden määrän odotusarvo pidemmässä juoksussa olisi suurempi. Nykyinen kilpikonnapuolustus syö vapauden odotusarvoni todella pieneksi.

Jos elää täysin vastoin omia arvojaan, voi olla varma, että siitä joutuu maksamaan.

Edit: Toisaalta... sen jälkeen, kun olin myöntänyt itselleni, miten elän, muutin suuntaa. Olen viettänyt enemmän aikaa läheisten ihmisten kanssa ja se on tuntunut erittäin mukavalta. Tarkoitus on jatkaa samalla radalla.

Edit: Vapauden suhteen yritän päästä kompromissiin. En ole enää valmis uhraamaan kaikkea vapaatani töiden eteen, mutta monia asioita pystyn muuttamaan talouttani edistäviksi. Kirjoitan näistä kilpikonnapuolustuksen tappajista lisää, kun olen muuttanut ideat teoiksi.

Ruumis

Fyysinen hahmoni on rapistunut ja pilke silmissä on vaihtunut mustiin silmänalusiin ja silmäpusseihin. Tuttuni kysyvät usein, että olenko nukkunut huonosti. Vastaan, että olen, vaikka todellisuudessa vedin yli 10 tuntia unta palloon.

Valitettavasti minä näytän tältä nykyisin.

Edit: Toisaalta... viime aikoina olen nukkunut oikein hyvin. En vielä tiedä syytä, mutta yritän selvittää ja sillä välin olen vain kiitollinen. Oletan sen liittyvän lääkitykseeni. Nukun yhä paljon, mutta menen paljon aikaisemmin nukkumaan ja herään myös aikaisin aamulla.

Edit: Ehkä omassa näössäkin oli hieman vikaa. Kävin tilaamassa silmälasit.

Koti

En ole kymmeneen vuoteen tuntenut kuuluvani juuri minnekään. Olen lähes joka paikassa enemmän tai vähemmän ulkopuolinen. Välillä pystyn hetken pysymään menossa mukana, sen jälkeen siirryn kärpäseksi kattoon.

Yleensä en kaipaa kuuluvuuden tunnetta, mutta joskus haluaisin olla osa tiimiä tai ryhmää. Aivan läheisimpiäni lukuun ottamatta pyrin välttämään ihmisiä enemmän ja enemmän.

Läheisteni joukossa on hyvä olla.

Edit: Toisaalta... olen vuosien saatossa saanut useammankin kutsun olut mukillisen ääreen, mutta hyvin harvoin minulla on riittänyt rohkeus suostua. Jos tarjouksesi on vielä voimassa, niin laita minulle Twitterissä yksityisviesti tai sitten sähköpostia. Varoituksena, että en ole samanlainen oikeassa elämässä kuin kirjoitusteni perusteella voisi kuvitella. Todellisuudessa olen varsin hiljainen, hidasälyinen ja tylsä, mutta näistä huolimatta kehityskelpoinen.

Tunteiden tuuliviiri

Toiset pystyvät kulkemaan kuin juna raiteilla tasaista tahtia eteenpäin, mutta minä olen lähempänä tunteiden tuuliviiriä. Tuuliviireillä on tapana pyöriä ympyrää. Tohina on suurta, mutta edistystä ei tapahdu.

Minulla on välillä pää pilvissä ja välillä perseessä. Tunnelma vaihtelee kuin syklit pörssissä, mutta asioilla ei ole korrelaatiota.

Joku voi tulkita tilanteen sairaudeksi, minulle se on ollut enemmän ominaisuus kuin bugi. Kuvittelin, että olen oppinut elämään ailahtelevan mieleni kanssa. Kuvittelin, että edistyn ja opin koko ajan.

Nyt en enää tiedä.

Isommassa kuvassa taidan vain kiertää ympyrää. Aina on kiire, mutta mitään ei jää käteen.

Edit: Toisaalta... tämän asian kanssa olen vielä jonkin verran solmussa. Ymmärrän, että innostuminen on sallittua. Myös huonompia päiviä tulee väkisin. Se on täysin epäselvää, että missä menee normaalin raja. Teen asian kanssa töitä ja jossain vaiheessa tämä mysteeri ratkeaa.

Edit: Jos ihan tarkkoja ollaan, niin elämä on ympyrä. Se yleensä päättyy kohtuullisen lähelle paikkaa, josta on saanut alkunsa. Edistyminen on siis lähinnä mielikuvituksen tuote, joka oikein käytettynä voi saada hyvää oloa aikaan.

Säännöt

Oikealla ja väärällä on aikaisemmin ollut minulle suuri merkitys. Olen halunnut aina tehdä kaiken kuuliaisesti ja olla yksi "hyvistä". Ärsyynnyn suuresti, jos muut eivät noudata sääntöjä.

Nyt ajattelen, että vain idiootit noudattavat sääntöjä.

Eläimillä ei ole oikeata ja väärää. On vain selviytymistä. Miksi minä noudattaisin muiden sääntöjä, jos säännöt palvelevat paremmin niiden laatijoita, kuin käyttäjiä?

Kuten kuuluisan Audi -kuskin kommentti vilkun käyttämättä jättämisestä kuuluu: "V*ttuuks se sulle kuuluu mihin mä ajan".Jos Audi on lähellä sydäntäsi, voit korvata merkin millä tahansa vähän arvokkaammalla autolla.

Suuret yritykset tai valtiot eivät noudata sääntöjä. Ne luovat uusia itselleen sopivia sääntöjä tarpeen mukaan, joita muut vähemmän valtaa omaavat tahot sitten noudattavat.

Uskon, että elämässä pärjäävät parhaiten ahneimmat ja armottomimmat. Hyvänä kakkosena tulevat porsaanreikien hyödyntäjät ja viimeiseksi jäävät lihavat nössöpossut.

Edit: Toisaalta... jos menestys on urheiluautoja ja kiiltokuvia, niin olen jo erittäin menestynyt. Kävin syksyn kunniaksi autokaupassa ja mukaan lähti kiiltävä kaksiovinen. Merkki on muuten Audi, mutta vilkkuja olen toistaiseksi käyttänyt. Ovat muuten yllättävän halpoja vempeleitä, kun tyytyy vähän vanhempaan ja huolellisesti testattuun. Hupia siitä on toistaiseksi riittänyt, mutta katsotaan kuinka pitkään villitys jatkuu. Ainoa kriteeri oli, että nollasta sataan alle 7s.

Edit: Ehkä menestystä tärkeämpää on kuitenkin itsensä kanssa toimeen tuleminen. Ilkimyksillä on tapana houkutella ilkimyksiä ympärilleen. Sosiopaatin moraalilla tämä ei aiheuta ongelmia, mutta minä pidän hyvistä ja pidän siitä, että voin olla yksi hyvistä. Välillä voi ahneus yllättää, mutta kyllä hyviksillekin jää euroja jaettavaksi.

Talous

Nykyisessä maailmassa täydellinen yritys on sellainen, joka luo sekä taudin että lääkkeen. Ensin tietoisesti aiheutetaan sairaus ja sen jälkeen myydään riippuvuuden aiheuttavaa lääkettä ikuisesti nousevin hinnoin.

Onneksi iso osa yrityksistä ei vielä ole täydellisiä.

Joskus oli aika, kun riski ja palkkiot menivät käsi kädessä. Nykyisin palkkiot vie joku välistä ja laskun maksaa tavallinen tallaaja. Käytännössä paha kyllä saa palkkansa, mutta ei sanonnan alkuperäisessä merkityksessä.

Taloudessa ihmiset ovat työkaluja tai varaosia. Ken tämän on hyväksynyt, pärjää luultavasti oikein hyvin.

Viherpesu on päivän sana. Sitä harrastavat niin yritykset kuin yksityisetkin. Tässä on kyse tekopyhyydestä. Aito tahto ilmaston muutoksen puolesta on tiukemmassa. Kaksi helpointa tapaa valoisamman tulevaisuuden takaamiseksi olisivat puiden istuttaminen tai ihmisten vähentäminen. Jälkimmäinen tosin nostaa esille eettisiä kysymyksiä.

Suomessa on vaikea uskoa tulevaisuuteen. Mentaliteetti on, että viedään rikkailta ja annetaan köyhille. Tämä saa vaurastumisen näyttämään rikolliselta ja oikeasti rikkaat toteavat, että on parempi muuttaa pois. Vähintäänkin varakkaammat ovat järjestäneet asiansa niin, että lähteminen onnistuu tarvittaessa kätevästi. Esimerkiksi Aki Pyysing kirjoitti aikoinaan näin.

Jos pääomatuloja aletaan verottaa Suomessa kuten ansiotuloja, lähtevät mm. minun rahani Suomesta nopeammin kuin Stubb ottaa selfien.

Aki ei varmasti ole ainoa.

Vaurastuminen ei ole niin suuri synti kuin ennen muinoin, mutta väärin se on joka tapauksessa. Onneksi minä olen epäonnistunut yrittäessäni harjoittaa syntiä.

Jotenkin meillä unohdetaan se tosiasia, että veroilla ei luoda tai jaeta hyvinvointia, vaan kaikki saa alkunsa työstä (@Weketor). Helposti käy niin, että keskittymällä liikaa veroihin, ei tekijää oikein enää nappaa tehdä töitä ja hän päätyy kassajonon jatkoksi. No — turha huomisesta on tänään stressata. Onneksi valtion budjettia voi venyttää loputtomasti miinukselle ja rahoittaa kaiken velalla.

Rahapodissa (Karu totuus EU:n elvytysrahastosta n. 25:30) Miika ja Martin tarjoilivat oikein mainion vaihtoehdon velan ottamiseen ja käyttämiseen. Nykyisillä talouden pelisäännöillä valtionvelka kannattaisi vetää aivan tappiin ja antaa muiden maksaa lasku. Tosin kulutuksen sijaan olisi olennaista laittaa velka tuottavaan käyttöön. Vaan tuskinpa Suomelta tällaisia peliliikkeitä kannattaa aikuisten oikeasti odotella.

Edit: Toisaalta tässä osioissa mainitut asiat eivät vaikuta minuun millään tavalla. Pystyn luovimaan tieni oikein mainioksi ja kaiken tässä osioissa kirjoitetun voi pyyhkäistä roskakoriin. Not my problem.

Edit: Joku muu voi kokea enemmän paloa ja lähteä mukaan esimerkiksi politiikkaan muuttamaan asioita. Minua sellainen ei innosta. Ennemmin haalin lisää omaisuutta ja tiukan paikan tullen lennän etelään Akin perässä. Olen myös yrittänyt huokutella puolisoani muuttamaan omistusasunnosta vuokralle, mutta tämä prosessi on pahasti kesken.

Pelot ja tunteet

Huomaan päivä päivältä muuttuvani kyynisemmäksi ja kylmemmäksi.

Tiedän, että ei kannattaisi pelätä tai stressata asioita, joihin ei voi vaikuttaa. Siitä huolimatta kaikki pelkoni kuuluvat tähän kategoriaan.

En myöskään pysty hyväksymään asioita, kuten vanheneminen, sairastuminen ja oma sekä läheisten kuolema.

Toisaalta... hyväksymistä on auttanut se, että on pystynyt hyväksymään, että ei vielä pysty hyväksymään. Sen kautta on löytynyt lisää hyväksymistä ja monesta asiasta on tullut hyväksyttyä.

Aikaansaaminen

Yksi suosikkiohjelmistani on yhä Leijonan Luola. Kymmenen vuotta sitten katsoin ohjelmaa ja ajattelin, että kyllä minäkin — ainakin sitten joskus. Kun nyt katson ohjelmaa, olen yhä samassa tilassa kuin kymmenen vuotta sitten.

Odotan, mutta mitään ei tapahdu.

On korkea aika hyväksyä, että jos tämä asia olisi ollut minulle tärkeä ja olisin kyennyt siihen, olisin jo tehnyt jotain. Sama pätee yleisesti jokaiseen ihmisrodun edustajaan.

  • Ne ketkä tekevät eivät odota tilaisuutta, vaan ovat jo ryhtyneet tuumasta toimeen.
  • Me ketkä odotamme, että "joku päivä" koittaisi, emme tee, vaikka avaimet tuotaisiin kultaisella tarjottimella.

Fantastinen esimerkki tästä löytyi sattumalta ollessani eilen koiran kanssa lenkillä. Tien vieressä oli katuvalon pylväs ja pylväässä valkoisella paperilla viesti.

Nimeni on Diana ja olen 16-vuotias. Olen aktiivinen, pidän lapsista ja koirista, joten haluaisin tarjota teille apuja lastenhoitoon tai koirien ulkoiluttamiseen. Voin auttaa myös muissa töissä 10 euron tuntipalkalla. Jos kiinnostuit, niin laita viestiä ja vastaan nopeasti!

Uskoisin, että tällä nuorella naisella on lupaava tulevaisuus edessään. Älä odota, vaan tee ja toimi.

Edit: Toisaalta... sisimmässäni tiedän, että en halua pyörittää kasvuyritystä ja tuskin siihen edes pystyisin. Jokin välimuoto Leijonan luolan ja tavallisemman yrittäjyyden välillä on varmasti olemassa ja olen ainakin löytänyt uskoa siihen, että minulle sopiva tapa on olemassa. Tajusin vasta vähän aikaa sitten, että myös sijoittaminen voi olla yrittämistä. En tarkoita yleisesti, vaan juuri minulle. Se mihin sijoittaa vaikuttaa myös paljon minkälaisena sijoittamisen kokee.

Blogi

Kirjoitan, koska se on paras keksimäni tapa saada selvää omista ajatuksistani. En silti kirjoita sinulle, vaan tärkeimmälleni — itselleni. Julkaisen tarinat, koska tuntuu mukavalta, kun muut kiittävät tai kehuvat kirjoituksiani.

Olen saanut blogin historian aikana aivan ihania kommentteja ja viestejä, jotka tulen muistamaan lopun elämääni. Mieleeni ovat jäänet myös ne henkilöt, jotka ovat lähes joka postauksen yhteydessä tykänneet twiitistäni. Pieni ele, mutta iso vaikutus.

Silti haluaisin aina vähän enemmän. On koukuttavaa ja huumaavaa saada positiivista palautetta.

Suuri syy blogin pitämiseen on ollut se, että olen halunnut minusta tuntuvan hyvältä. Sama pätee muuhun auttamiseen. Olen pyrkinyt auttamaan, koska silloin minusta itsestäni on tuntunut hyvältä. Onko tämä väärin, jos myös sinä olet hyötynyt?

Aikaisemmin koin voimakasta tarvetta auttaa muita ja sain siitä iloa. Enää en siihen pysty enkä oikeastaan tiedä miksi tässä todellisuudessa vaivautuisin edes yrittämään.

En usko, että maailmassa on paikkaa blogilleni. En ole kunnollinen downshiftaaja. En ole hyvä tekemään rahaa. En vuodata veroja, hikeä ja kyyneleitä matkallani menestykseen. Sijoittamisesta ymmärrän vain vähän. Toivoisin olevani edes laiska sijoittaja, mutta taidan olla lähinnä saamaton.

Säästäjänäkin olen muuttunut varsin huonoksi. Tuloni ovat pienentyneet ja menoni kasvaneet. Suurin onnistumiseni on se, että en ole tuhlannut kaikkea, minkä syntymälotossa sain. Säästäminen oli nuorempana helppoa, mutta nyt se tuntuu koko ajan vaikeammalta. Jos perhe kasvaa, niin homma muuttuu aina vain vaikeammaksi.

Tunnustan, että olen vuoden sisällä syyllistynyt kaikkien aikojen pohjanoteeraukseen ja laittanut rahaa lottoon. Jos tämä ei vielä ollut tarpeeksi paha, niin olen tehnyt sen jo neljästi. Aktiivinen sijoittaminenkin olisi todennäköisempi tulonlähde jopa omalla osaamisellani, mutta tulevaisuuden suunnitelmani perustuvat pitkälti siihen, että joku päivä lottovoitto osuu kohdalle.

Monesti sanotaan, että FiRe -bloggareille syntyy aina uusia tulonlähteitä. Totuus on se, että näitä ei synny tyhjästä, vaan he luovat ne. Minä en ole sellainen, joka luo. Olen kohtuullinen kopiokone, mutta en osaa luoda mitään.

Olen vältellyt blogin uudelleen brändäämistä, mutta oloni on ollut pitkään kuin käärmeöljykauppiaalla. Blogin kuvaus on antanut viitteitä suuremmasta ja innostanut myös muita, mutta se ei ole enää aikoihin pitänyt paikkansa.

Nyt sain otettua itseäni niskasta kiinni.

On korkea aika unohtaa kolmevitosena eläkkeelle hömpötys ja puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Juutun helposti kiinni vanhaan, enkä osaa päästä irti. Suurin osa titteleistäni kaipaa täydennykseksi liitteen ex. En ole varma mikä minä olen, mutta blogissa on kyse lähinnä paksun possun päiväkirjasta.

En juuri nyt usko, että pystyisin sanomaan mitään, mitä et löydä jostain muusta blogista tai kirjasta. Oikeastaan kaikki on sanottu jo aikaisemmin. Jostain syystä jokaisen sukupolven pitää "keksiä" samat aikaisempien sukupolvien esiin tuomat asiat uudelleen.

Blogi tuntuu välillä taakalta. Olisin vapaampi, kun kukaan ei tietäisi minusta enkä olisi tilivelvollinen kenellekään.

Edit: Toisaalta... on ollut ihanan vapauttavaa huomata, että taakka blogista on lähtenyt harteiltani. Kirjoittamista blogiin en suinkaan lopeta ja tästä alempana lisää. Taakalla tarkoitan sitä, että kolmevitosena eläkkeelle on ollutta ja mennyttä. Päiväkirja on hyvä, koska voin kirjoittaa siihen ihan mitä vain. Sinä päätät sitten, jaksatko lukea vai et.

App

Pohatta App on myös muuttunut taakaksi ja en usko, että siitä tulee koskaan valmista. Jos käy niin, että se joskus valmistuu, kerron siitä heti kaikille ennakkoon mukaan lähteneille. Ei kuitenkaan kannata alkaa henkeä pidättämään.

Projekti on vienyt paljon enemmän aikaa ja rahaa kuin ajattelin. Menetetyn ajan kanssa voin vielä elää, mutta menetetyn rahan kanssa en. Ongelma ei suinkaan ole absoluuttisissa euroissa, vaan siinä, miten olen ne käyttänyt. Tyhmästä päästä kärsii... ja niin edelleen.

Nyt pyydän anteeksi, että mahdollisesti sotkin sinut mukaan tähän konkurssiin. Olen äärettömän pahoillani, jos aiheutin hölmöilylläni sinulle päänvaivaa.

Edit: Toisaalta... lue lisää otsikon suorittaminen alta.

Minä olen erityinen

Kuvittelin aina, että minusta tulisi jotain hienoa. Jotain sellaista, mistä voisin kokea ylpeyttä. Virheellistä mielikuvaa ovat ruokkineet niin opettajani kuin muutkin ihmiset. Minusta on ehdotettu monenlaista menestyjää, miljonääriä ja milloin mitäkin, mikä kuvaradion luoman todellisuuden mukaan rinnastetaan menestykseen.

Omalta osaltani on nyt parempi lopettaa turhanpäiväinen haaveilu. Haaveilu aiheuttaa minulle vain mielipahaa. Realismia on se, että aivosolujeni määrä vähenee päivä päivältä ja kehoni rapistuu minuutti minuutilta.

Ennen olin nuori ja tyhmä. Nyt olen vanha ja ihan yhtä tyhmä.

Ilman oivalluksia eläminen on raskasta vain, jos sitä ei pysty hyväksymään ja odottaa itseltään enemmän. Ehkä oivalluksia on ilmassa, mutta minä en vain näe niitä ja parempi laskea odotukset realistiselle tasolle.

En ole varma missä vaiheessa pääni sisältö on muuttunut puuromössöksi. Sillä ei oikeastaan ole edes merkitystä.

Jos et usko itseesi, niin kuka sitten uskoo?

Edit: Toisaalta... miksi en voisi kokea ylpeyttä jo nyt? Olen pärjännyt urheilussa. Olen saanut jonkin verran omaisuutta kartutettua. Olen löytänyt ihmisen kenen kanssa haluan viettää lopun elämääni. Viimeistään tämän artikkeli palautteen myötä tajusin myös, että olen vaikuttanut ihmisten elämään enemmän kuin olen kuvitellut ja ainakin toistaiseksi lähinnä positiivisesti.

Edit: Kyllä mainituista asioista saa kokea ylpeyttä. Ei ole edes merkitystä, että mitä tapahtuu tulevaisuudessa. Historiastani saan kaivettua taas vähän enemmän uskoa tulevaan.

Vaihtoehdot

Olen juuttunut mustavalkoiseen maailmaan, jossa vaihtoehtona ovat vain kyllä ja ei. On naurettava ajatus, että vaihtoehtoja olisi vain kaksi. Voidakseen tehdä parempia päätöksiä, pitää nähdä enemmän vaihtoehtoja.

Edit: Toisaalta... usein jumissa on vain se henkilö joka tilannetta miettii. Omasta tilanteestani saatan olla jumissa, mutta ulkopuolinen keksii heti lisää vaihtoehtoja. Kun olen itse se ulkopuolinen, pystyn löytämään enemmän vaihtoehtoja. Joskus omaa elämää kannattaa tarkastella ulkopuolisen silmin.

Suorittaminen

En ole kertaakaan elämässäni tehnyt asioita vain tekemisen ilosta. Olen aina halunnut oppia, kehittyä ja tulla paremmaksi. Sama pätee sekä töissä että vapaalla. Käytännössä tämä on tarkoittanut, että vaikka olen ollut vapaalla, niin aivoni eivät ole saaneet levätä.

Joskus olisi hyvä osata olla tekemättä mitään ja antaa aivoille aikaa palautua.

Moni on ihmetellyt standardejani ja sitä kuinka ankara olen itselleni. Kertaakaan en ole harkinnut tyytyväni vähempään kuin olen kuvitellut pystyväni. Se ei ole kelvannut minulle syyksi olla huono, että joku muu on vielä huonompi.

Vertailu on muutenkin niin outoa. Iloa syntyy, jos muilla menee huonommin ja epätoivoa, jos muilla menee paremmin. Olen yleensä tiennyt, minne haluan ja ollut tyytyväinen vasta päästyäni perille.

Suorittaminen loppuu ja raja tulee vastaan, kun koneisto sanoo itsensä irti. Se on nyt. Toisaalta, kun suorittaminen loppuu, on mahdollista, että elämä vasta alkaa.

Edit: Toisaalta... suorittaminen on ollut elämäni teema. Esimerkiksi Pohatta App alkoi opiskeluna ja alkuun se oli todella hauskaa ajanvietettä. Samoin golf. Haaste on siinä, että muutan hauskuuden suoritukseksi ja suorituksella on aina tavoite. Jos tavoite ei täyty, tulee tilalle epätoivo. Muita esimerkkejä suorituksista: koulut, työt, urheilut, remontit ja kalastus.

Edit: En tarvitse enää tavoitteita enkä suorituksia. Toiset asiat on pakko hoitaa ja silloin suorittaminen käy. Ne asiat, joita teen vapaaehtoisesti, eivät enää muutu suorituksiksi. Piste.

Rohkeus

Olen aina ollut nynny. Ihailen ihmisiä, jotka elävät ja nauttivat siitä. He ovat selkeästi keksineet jotain, mikä minulla on vielä ymmärtämättä. Muistin Juuson tarinan.

Toisena rohkeudesta tuli mieleen Ylellä pyörivä mainio tv-sarja Irtiotto oravanpyörästä.

Kolmantena rohkeudesta mieleeni tuli hahmo nimeltä Hatsolo. Hän on breikkari, sarjayrittäjä, puhuja ja paljon muuta. Suomen Tony Robins antaa mielestäni parhaan kuvan. Hatsolo on kohdannut vaikeuksia, mutta myös voittanut ne.

Juuri ennen pandemian alkua pääsin kuuntelemaan artistin pitämää motivaatiopuhetta. Vahva suositus, jos joskus saat tilaisuuden. En ole koskaan ollut niin haltioitunut kuin tuon esityksen aikana. Itkin, nauroin, ihastuin ja voimaannuin. Myöhemmin aloin lukemaan Hatsolon blogia ja vähitellen löysin yhtymäkohtia omiin ajatuksiini. Esimerkiksi artikkeli Astu rinkiin alkaa näin:

"Ensimmäinen oikea breikkirinkini. Vuoron perään tanssijat hyppäävät kehiin ja esittävät toinen toistaan taidokkaampia liikkeitä. Ympäröivä yleisö osoittaa äänekkäästi suosiotaan jokaiselle rinkiin uskaltautuneelle. Haluisin kovasti kokeilla rajojani, mutta en vain yksinkertaisesti pysty. Ei tämä ole minua varten, ajattelen. Raajani ovat jähmettyneet ja olen pakokauhun vallassa."

Pystyin samaistumaan tähän täysin. Hatsolo puhuu nuoruudestaan, minulle tämä on ajankohtaista nyt. Tavallaan olen tehnyt paljon ja onneksi avopuolisoni muistuttaa välillä kaikesta mitä olen tehnyt. Toisaalta en ole tehnyt mitään ja olen jumissa samassa tilassa kuin kymmenen vuotta sitten katsoessani Leijonan Luolaa.

Osa minusta tuntee, että haluaisin tehdä enemmän. On vain yksi tilaisuus (elämä) ja se kannattaisi hyödyntää. Haluaisin puhua ihmisille. Haluaisin hymyillä ja haluaisin iloita. Haluaisin astua rinkiin. En vain tiedä, missä rinkini voisi olla.

Moni asia vaikeutuu, kun odottaa riittävän pitkään.

Edit: Toisaalta... tähän olisi hienoa kirjoittaa, että olen tehnyt nyt sitä ja tätä oikein rohkeaa. Lähden rohkeuden kanssa liikkeelle aika matalalta, mutta pientä edistystä on tapahtunut.

  • Uskalsin mennä uimaan, vaikka vedet ovat jo kohtuullisen vilpoisia.
  • Uskalsin ostaa huvikseni auton, vaikka se on täysin väärin FiRe -periaatteita kohtaan.
  • Olen tehnyt pieniä asioita valmiiksi, kuten varaston siivoaminen.

Uskon lumipalloefektin kiihtyvän tästä eteenpäin.

Luovuttaminen

Seison reunalla.

Tuntuu, että olen taistellut tarpeeksi ja enää siihen ei ole energiaa. Olen niin lähellä, että pystyn jo näkemään reunalta alas. Enää pitäisi vain luovuttaa. Luovuttamisen jälkeen ei kukaan enää vaatisi tai odottaisi mitään. Ei edes pahin kriitikkoni — minä itse.

Monille luovuttaminen on kirosana ja sitä katsotaan paheksuen. Minulle se tuntuu ainoalta mahdolliselta ratkaisulta. En ihan tiedä mitä muuta voisin tehdä. Ei vain jaksa.

Sinä repisit varmasti pelihoususi, jos kuulisit, miten negatiiviseen sävyyn keskustelen itseni kanssa. Vähitellen negatiiviset asiat ovat muuttuneet todeksi ja uskon sen, mitä itselleni kerron. Seuraa kierre, joka vie aina vain syvemmälle.

Haluan päästä helpolla ja odotan, että jotain tapahtuisi. Luen ja opiskelen, jotta tunnen pääseväni eteenpäin. Mitään ei tapahdu. Tieto ei muutu itsestään taidoksi. Pyörin ympyrää.

Minä olen ainoa, joka voi muuttaa elämäni. En vain siihen pysty.

Verrattuna 10 vuoden takaiseen P.Ohattaan olen laiska ja väsynyt. Tavoittelin tyytyväisyyttä, koska se on lyhin tie onneen, mutta päädyin luovuttamiseen.

Luovuttamisella ja tyytyväisyydellä on vain pieni sävy ero, mutta tekeminen käytännössä identtistä.

  • Tyytyväisyys on sitä, että osaa iloita olemassa olevasta
  • Luovuttaminen on sitä, että on tyytymätön, mutta ei tee asialle mitään

Olen myös hämilläni.

Mikä kaikesta tähän asti kirjoittamastani on oikeasti osa minua? Mikä luulen olevani ja miten sen erottaa todellisuudesta? Minkä ylipäänsä kuvittelen olevan totta ja mikä on vain oma tulkintani?

Edit: Toisaalta... en osaa vielä sanoa, mikä on minua ja mikä ei. Uskon kuitenkin tasapainon löytymiseen.

Edit: Sen vielä toistan, että ei enää tavoitteita. Keskityn prosessiin. Muistan tehneeni tämän johtopäätöksen jo aikaisemmin blogin historiassa, mutta olen sen myös unohtanut. Nyt älkää antako minun unohtaa. Ei tavoitteille. Merkitystä ja mielenkiintoa on sen sijaan täysin sallittua keksiä ilman rajoituksia.

Nyt

Rehellisyys ei aina ole kivaa enkä varmasti ole huomenna enää samaa mieltä kaikesta kirjoittamastani. Ehkä olisi kannattanut nukkua yön yli ennen julkaisua. Luulen, että loppuelämäni kannalta on tärkeätä, että saan nämä ajatukset talteen, vaikka juuri nyt haluaisin vain kadota.

Sinun ei tarvitse olla asioista kanssani samaa mieltä ja ymmärrän, jos joissain kohdissa olisit toivonut voivasi takoa minulle järkeä päähän tai muuten vain päätäni seinään. Tarinan ainoa opetus taitaa olla, että älä tee niin kuin minä olen tehnyt.

Moni olisi varmasti iloinen, jos olisi samassa tilanteessa kuin minä nyt. Kaiken pitäisi kohdallani olla hyvin. Valitettavasti näin ei silti ole.

Jos et vielä huomannut, niin en voi kovin hyvin. Suomalaisessa kansanperinteessä tilaa kutsutaan masennukseksi. Ehkä minun on helpompi antaa itselleni vähän siimaa sitten, kun hyväksyn vallitsevan tilanteen.

Itsemyötätunto, sitä en ole aikaisemmin kokeillut.

Toisaalta en tiedä missä menee raja todellisen masennuksen ja masennuksen antaman oikeutuksen välillä. Nyt minulla on leima otsassa, mutta enkö oikeasti pysty vai enkö pysty leiman johdosta?

Syy nykyiseen tilaani taitaa olla aika selvä. Pari lainausta itseäni viisaammalta kertoo kaiken tiivistetysti.

Haaveista luovutaan, kun omasta mielestä ei ollut vaihtoehtoja. Lopulta tilalle saattaakin astua katkeruus elämää kohtaan ja spiraali kohti pahoinvointia voi alkaa. Tässä ollaan moottoritiellä matkalla uupumukseen. - Niko Saarinen

Ahneus johtaa lopulta aina tyytymättömyyteen ja tyytymättömyys masennukseen. Onko se hyvä päämäärä, lopulta masentua? - Niko Saarinen

Ei ole. En silti pääse ahneudestani irti.

Olen yrittänyt korjata kaikkea mahdollista ulkoista, mutta näyttäisi siltä, että se olen minä, joka olen rikki. Itseäni en osaa korjata ja prosessi kestää yleensä pitkään. Onneksi on mahdollista saada apua ja samalla on aika laittaa asioita tärkeysjärjestykseen.

Kukaan ei jaksa tai halua lukea tällä sävyllä kirjoitettuja kirjoituksia. Inspiraatiota voi hakea ulkopuolelta, mutta ongelmia jokaisella on tarpeeksi jo omasta takaa. En siis jatka valittamista tätä tarinaa pidemmälle. Niin sekaisin en vielä ole, että kuvittelisin valittamisen muuttavan asioita paremmaksi.

En usko, että tämä on viimeinen tarina, jonka julkaisen, mutta jään tuntemattoman pituiselle tauolle. Kuukausikatsauksia en enää tee, koska haluan tietää, tekisinkö jotain toisin, jos kukaan ei saisi tietää.

Jatkan tarinoiden julkaisemista vain, jos opin jotain hyödyllistä ja pääsen takaisin sellaiseen mielentilaan, jossa koen pystyväni inspiroimaan tai auttamaan. Jos mitään ei kuulu, olen yksin muiden joukossa. Ei olisi reilua vetää sinua mukanani alas, mutta mielelläni otan sinut takaisin kyytiin, jos kokka kääntyy kohti koilista.

Lopetin tällä päivämäärällä myös monta muuta asiaa. On ihana hengittää ilman taakkaa. Ehkä joskus toivuttuani aloitan alusta. Tai sitten teen jotain aivan muuta.

Sinä pääsit kurkistamaan pääni sisään, koska blogini lukijana ansaitset selityksen kirjoittelun loppumiselle. Olen sanoin kuvaamattoman kiitollinen, että olet jaksanut seurata matkaani ja kannustanut eteenpäin.

Ole hyvä, kiitos ja anteeksi.

Edit: Toisaalta... uskon, että lopettamalla asian saa vihjeen siitä, miten tärkeä asia oikeasti on. Sain lisää energiaa lopettamalla tiettyjä asioita ja vihje on selkeä eli näistä voisi olla syytäkin luopua.

Edit: Tämän artikkelin julkaisua seuraavana päivänä olo oli kuin eron jälkeen. En saanut nukuttua, suuta kuivasi ja mieli oli maassa. Nämä olivat puolestaan selkeät vihjeet siitä, että blogi on minulle tärkeä eikä kirjoittamista kannata lopettaa. Kuukausikatsauksia en tee, mutta kirjoitan silloin, kun minulla on jotain sanottavaa. Varmasti mukaan mahtuu myös talouteni saloja.

Edit: Merkittävin muutos on tapahtunut siinä, että olen hyväksynyt sen tilanteen missä olen. En enää itke menetetyn eläkkeen perään, vaan olen aloittanut toimenpiteet seuraavien haaveiden toteuttamiseksi.

Edit: Itseäni viisaamman sanoin, kuka tahansa voi keskittyä pelkästään negatiiviseen, mutta sinä voit onneksi itse valita.

Edit: Oma energiani ei alkuun riittänyt valintaan, mutta viikon verran ilopillereitä ja sitä ennen kuukausi kupolin kunto valmentajia, niin tilanne näyttää jo paremmalta. Töitä on vielä valtavasti edessä, mutta nyt ainakin pystyn niitä jo tekemään.

<< Joku kerta
Vipula — kilpikonnapuolustuksesta korttitaloksi >>

Sivusto ei tallenna sinusta mitään tietoja tai käytä evästeitä, kun luet artikkeleita. Toiveita, kommentteja ja kysymyksiä voi laittaa tulemaan myös meilillä.

Huom! Kommentointi käyttää evästeitä. Nimi, sähköposti ja verkkosivusi tallennetaan selaimeesi, jotta voit jatkossa kommentoida helpommin samoilla tiedoilla. Kentät vapaaehtoisia ja voit jättää ne halutessasi tyhjiksi.

Kommenttien alkuun ↑