Rahapainajainen

Suljin silmäni. Nautinto jäi lyhyeksi, koska melko pian heräsin tärähdykseen. Taksin rengas oli osunut kuoppaan.  Viileä vihreys oli vaihtunut hiekkaan, lämpöön ja kaameaan liikenteeseen. Todennäköisesti olin päätynyt jonnekin Intian tai Pakistanin kulmille. Otin taskusta lompakkoni ja olin niin iloinen – se oli aivan täynnä seteleitä.

Vihreät, keltaiset ja purppuraiset setelit muodostivat värikkään haitarin. Silitin seteleitä.

Samassa taksissa kanssani oli paikallinen pariskunta. He olivat menossa naimisiin. Kimppakyydit olivat maan tapa ja yleensä jokainen maksoi oman osuutensa. Jostain syystä halusin tällä kertaa tarjota heille kyydin. Kyllähän siitä tuli hyvä mieli, kun he ilahtuivat ilmaisesta kyydistä.

Pariskunta oli jäämässä minua aikaisemmin pois kyydistä, mutta päätin poistua taksista samalla ovenavauksella. Hotellilleni oli vielä matkaa, mutta loppumatkan kulkisin jalan.

Pian kuumuus alkoi tehdä tehtävänsä. Minun oli pakko pysähtyä ostamaan vettä. Ja voi pojat, kun se maistuikin hyvältä. Vaihdossa pullosta annoin yhden keltaisen setelin.

Jatkoin matkaa ja kohtasin kadulla kerjäläisen. Hän istui kuumalla kadulla selkä harmaata ja ajan runtelemaa betonista rakennusta vasten. Kerjäläinen oli yltäpäältä katupölyn peittämä. Hän ei valittanut tai vongannut. Istui vain pahvilaatikko edessään ja odotti. Avasin lompakkoni, otin yhden seteleistä käteeni ja pudotin sen kerjäläisen laatikkoon. Palkinnoksi sain yhden hampaan hymyn, mutta sitäkin leveämmän sellaisen.

Hotelli läheni, mutta yksi kerrallaan setelit katosivat lompakostani. Milloin mistäkin syystä päädyin ostamaan jotain. Olin jo päässyt perille hotellille, mutta halusin vielä piipahtaa vastapäisessä marketissa. Lopputuloksena oli neljä muovikassillista täynnä tavaraa. Tunsin tavaran painon ja muovikassien venyvät korvat, jotka upposivat syvälle sormieni ihoon.

Pääsin hotellin aulaan ja laskin kassit maahan. Sormiini jäi punaiset painaumat, mutta onneksi huoneeseen ei ollut enää pitkä matka. Olin kävelystä uupunut ja muutama sekunti selällään tuntui oikein maistuvalta ajatukselta.

Ennen kuin pääsin huoneeseen, jouduin maksamaan siitä. Lompakkoni oli keventynyt, mutta ei se aivan tyhjä ollut. Hotellivirkailija pyysi minulta maksua. Katsoin lompakkooni, mutta siellä näkyi enää pieniä seteleitä. Olin varma, että lompakossa on vielä yksi suurempi seteli jäljellä. Sillä saisin yöpymisen maksettua.

Virkailijan äänensävy alkoi muuttua ja volyymi kasvoi. Hän suorastaan tivasi maksua. Oma ahdistukseni kasvoi. Etsin hädissäni seteliä lompakostani. Kaikki aulassa olleet kääntyivät katsomaan ja ihmettelivät aiheutunutta meteliä. Tunsin niskassani heidän ivalliset katseensa ja puna kohosi kasvoilleni. Kuinka noloa! Pystyin jopa kuulemaan päässäni heidän ajatuksensa.

“Lähtisi jo häiritsemästä. Mitä tuokin täällä tekee, eihän hänellä ole edes yhtä suurta seteliä. Mikä köyhä”

Hotelli yö maksoi paikallisessa valuutassa 825 rahaa. Olin vieläkin täysin varma, että lompakossani piti olla yksi 840 rahan seteli. Sitä vaan ei näkynyt missään. Yritin sanoa hotellivirkailijalle, että oikeasti minulla on lompakossa yksi riittävän suuri seteli.  Hävetti. Jatkoin etsimistä ja pengoin lompakkoa.

Etsin ja etsin ja lopulta katsoin oikeasta välissä. Löysin viimeisen ison setelini. Huohahdin helpotuksesta ja maksoin hotellin. Silti tuntui, että kaikki jatkoivat tuijottamista. He eivät unohtaisi välikohtausta. Vaikka lopulta löysinkin riittävästi rahaa, niin sain rahattoman leiman.

Avasin silmät. Tällä kertaa heräsin omasta sängystäni.

Käsi ylös kuinka moni on nähnyt painajaisia rahasta? Minä ainakin. Tosin tämä taisi olla ensimmäinen kerta. Tai en edes tiedä lasketaanko tätä ihan painajaiseksi, mutta vielä herätessäkin olo oli kovin ahdistunut.

Tiedän myös syyn.

Vaikka ajatukseni olivat naamioituneet uneksi, eivät ne olleet täyttä tarua. Rahaa on kesäkuussa liihotellut lompakostani teille tuntemattomille hurjia määriä. Kaikki on tietysti suhteellista, mutta kuukausi tulee päätymään noin tupla kulutukseen verrattuna normaaliin. Meni hetki ennen kuin ymmärsin, että miksi näin on käynyt.

Yksinkertaisesti unohdin pitää katseen pallossa ja tulos on sen mukainen. Luulin olevani niin hyvä, että näin ei voisi enää käydä. Edellisestä kulutuskrapulasta on aikaa lähes kolme vuotta. Jostain olen saanut päähäni ajatuksen, että nyt minä olen ansainnut kuluttamisen tai että olen oikeutettu siihen. Minä voin tehdä mitä haluan.

Toisaalta on täysin naurettavaa potea tällaista stressiä muutamasta ostoksesta ja tiedostan sen kyllä. Olen kuitenkin sellainen kuin olen. Hetken mietittyäni ymmärsin, että tämän kertaisessa krapulassa ei ole kyse niinkään kulutuksen määrästä tai kohteista, vaan enemmän tavasta ja väärästä menetelmästä.

Minulla ei ole mitään omaa kuluttamistani vastaan. Prosessin täytyy kuitenkin tapahtua järjestyksessä. Ensin säästetään ja sitten vasta kulutetaan. Kulutuksesta tehdään aktiivinen valinta ja silloin myös omatunto säilyy puhtaana. Viime aikoina olen omaksunut vaivihkaa tavan, jossa olen tehnyt ostoksia systeemin ulkopuolelta.

Omassa systeemissäni kulutuksen pitäisi tapahtua tietyltä kulutustililtä. Siellä on aina kuukauden alussa x euroa rahaa ja tämä on kuukauden budjetti. Kulutustilin lisäksi rahaa on alkanut katoamaan tililtä, joka on toisessa pankissa. Samalta tililtä maksan asuntolainan lyhennyksen, mutta muuta kulutusta sieltä ei pitäisi tapahtua. Samaan aikaan, kun lainatilille on tullut ylimääräisiä kuluja, olen huijannut itseäni säästämällä kolmannelle tilille.

Sitä ei lasketa säästämiseksi, jos toisesta kohdasta vene vuotaa kuin seula.

Aikaisemmin pienet kulut lainatilillä eivät ole olleet ongelma, mutta touhu on lähtenyt täysin lapasesta. Kuluja on tullut normaalille kulutilille, lainatilille ja vielä kaiken hyvän lisäksi olen siirtänyt rahaa useampaan kertaan lisää kulutustilille. Lopulta en enää tiennyt, että paljonko rahaa on tässä kuussa mennyt. Kulutukseni menetelmien lisäksi myös epätietoisuus alkoi olla ongelma. Epätietoisuus lisää ahdistusta ja juhannus ei todellakaan tule auttamaan tilannetta.

Yksinkertaiseen ongelmaan on olemassa yksinkertainen ratkaisu.

En muista milloin olisin viimeksi laskenut kesken kuukauden menojani, mutta nyt se oli edessä. Ensin kaivoin tiliotteet esille ja kulut seurantataulukkoon. Epätietoisuus hälveni ja onneksi kuoppa ei ollut niin syvä kuin ensin pelkäsin. Sitten ylimääräinen pankkikortti pois lompakosta ja parempaan talteen.

Voilá – systeemi on jälleen tasapainossa.

Toinen puoli lisääntyneissä kuluissa on se, että olen saanut vaihtokaupassa hupia koko rahalla.

Sivutyön lopettamisen jälkeen vapaa-aikaa on ollut enemmän kuin koskaan ennen. Tilanne on itselleni uusi, koska aikaisemmin kaikki aika kului pääsääntöisesti töissä. Eläkettä suunnitellessa ei ehkä ole huomioitu tarpeeksi hyvin sitä, että miten vapaa-aika vaikuttaa kulutukseen. Onneksi tätä ehtii vielä tutkia ja opetella. Ehkäpä maalaan kärpäsestä härkästä.

Tietoinen valinta kuluttamisesta on kuitenkin aina parempi kuin impulsiivinen lipsahdus. Tietoisen valinnan kautta pidän huolen myös siitä, että oma kuppini ei kellahda nurin.

Ensin säästetään tuhlattavaksi ja vasta sitten tuhlataan.

Ja niin valtakunnassa vallitsi jälleen rauha.