Suljin silmäni. Nautinto jäi lyhyeksi, koska melko pian heräsin tärähdykseen. Taksin rengas oli osunut kuoppaan. Viileä vihreys oli vaihtunut hiekkaan, lämpöön ja kaameaan liikenteeseen. Todennäköisesti olin päätynyt jonnekin Intian tai Pakistanin kulmille. Otin taskusta lompakkoni ja olin niin iloinen – se oli aivan täynnä seteleitä.
Vihreät, keltaiset ja purppuraiset setelit muodostivat värikkään haitarin. Silitin seteleitä.
Samassa taksissa kanssani oli paikallinen pariskunta. He olivat menossa naimisiin. Kimppakyydit olivat maan tapa ja yleensä jokainen maksoi oman osuutensa. Jostain syystä halusin tällä kertaa tarjota heille kyydin. Kyllähän siitä tuli hyvä mieli, kun he ilahtuivat ilmaisesta kyydistä.
Pariskunta oli jäämässä minua aikaisemmin pois kyydistä, mutta päätin poistua taksista samalla ovenavauksella. Hotellilleni oli vielä matkaa, mutta loppumatkan kulkisin jalan.
Pian kuumuus alkoi tehdä tehtävänsä. Minun oli pakko pysähtyä ostamaan vettä. Ja voi pojat, kun se maistuikin hyvältä. Vaihdossa pullosta annoin yhden keltaisen setelin.
Jatkoin matkaa ja kohtasin kadulla kerjäläisen. Hän istui kuumalla kadulla selkä harmaata ja ajan runtelemaa betonista rakennusta vasten. Kerjäläinen oli yltä päältä katupölyn peittämä. Hän ei valittanut tai vongannut. Istui vain pahvilaatikko edessään ja odotti. Avasin lompakkoni, otin yhden seteleistä käteeni ja pudotin sen kerjäläisen laatikkoon. Palkinnoksi sain yhden hampaan hymyn, mutta sitäkin leveämmän sellaisen.
Hotelli läheni, mutta yksi kerrallaan setelit katosivat lompakostani. Milloin mistäkin syystä päädyin ostamaan jotain. Olin jo päässyt perille hotellille, mutta halusin vielä piipahtaa vastapäisessä marketissa. Lopputuloksena oli neljä muovikassillista täynnä tavaraa. Tunsin tavaran painon ja muovikassien venyvät korvat, jotka upposivat syvälle sormieni ihoon.
Pääsin hotellin aulaan ja laskin kassit maahan. Sormiini jäi punaiset painaumat, mutta onneksi huoneeseen ei ollut enää pitkä matka. Olin kävelystä uupunut ja muutama sekunti selällään tuntui oikein maistuvalta ajatukselta.
Ennen kuin pääsin huoneeseen, jouduin maksamaan siitä. Lompakkoni oli keventynyt, mutta ei se aivan tyhjä ollut. Hotellivirkailija pyysi minulta maksua. Katsoin lompakkooni, mutta siellä näkyi enää pieniä seteleitä. Olin varma, että lompakossa on vielä yksi suurempi seteli jäljellä. Sillä saisin yöpymisen maksettua.
Virkailijan äänensävy alkoi muuttua ja volyymi kasvoi. Hän suorastaan tivasi maksua. Oma ahdistukseni kasvoi. Etsin hädissäni seteliä lompakostani. Kaikki aulassa olleet kääntyivät katsomaan ja ihmettelivät aiheutunutta meteliä. Tunsin niskassani heidän ivalliset katseensa ja puna kohosi kasvoilleni. Kuinka noloa! Pystyin jopa kuulemaan päässäni heidän ajatuksensa.
“Lähtisi jo häiritsemästä. Mitä tuokin täällä tekee, eihän hänellä ole edes yhtä suurta seteliä. Mikä köyhä”
Hotelli yö maksoi paikallisessa valuutassa 825 rahaa. Olin vieläkin täysin varma, että lompakossani piti olla yksi 840 rahan seteli. Sitä vaan ei näkynyt missään. Yritin sanoa hotellivirkailijalle, että oikeasti minulla on lompakossa yksi riittävän suuri seteli. Hävetti. Jatkoin etsimistä ja pengoin lompakkoa.
Etsin ja etsin ja lopulta katsoin oikeasta välissä. Löysin viimeisen ison setelini. Huoahdin helpotuksesta ja maksoin hotellin. Silti tuntui, että kaikki jatkoivat tuijottamista. He eivät unohtaisi välikohtausta, vaikka lopulta löysinkin riittävästi rahaa.
Avasin silmät. Tällä kertaa heräsin omasta sängystäni.
Lopuksi
Käsi ylös kuinka moni on nähnyt painajaisia rahasta? Minä ainakin. En tiedä lasketaanko tätä ihan painajaiseksi, mutta vielä herätessäkin olo oli kovin ahdistunut.
Tiedän myös syyn.
Vaikka ajatukseni olivat naamioituneet uneksi, eivät ne olleet täyttä tarua. Rahaa on liihotellut lompakostani teille tuntemattomille hurjia määriä. Jostain olen saanut päähäni ajatuksen, että nyt minä olen ansainnut kuluttamisen tai että olen oikeutettu siihen. Minä voin tehdä mitä haluan.
Hetken mietittyäni ymmärsin, että tämän kertaisessa krapulassa ei ole kyse niinkään kulutuksen määrästä tai kohteista, vaan enemmän tavasta ja väärästä menetelmästä.
Minulla ei ole mitään omaa kuluttamistani vastaan. Prosessin täytyy kuitenkin tapahtua järjestyksessä. Ensin säästetään ja vasta sitten kulutetaan. Kulutuksesta pitää tehdä tietoinen ja aktiivinen valinta, jolloin myös omatuntoni säilyy puhtaana.
Tarina on alun perin julkaistu 23.6.2017, mutta päätin pelastaa sen arkistoni roskakorista.