2022

2022

On aika tehdä yhteenveto vuodesta ja samalla varautua tulevaan. Jos haluat lukea täysipitkät tarinat, löydät tuoreimmat Mikon arkistosta vanhemmat P.Ohatan blogista.

Tiivistettynä paska vuosi, mutta selviydyttiin.

Luulin aina, että pörssissä on isoja ylä- ja alamäkiä. Tänä vuonna pörssi jäi volatiliteetissa toiselle sijalle ja elämä paineli kirkkaasti kärkeen.

Vuoden tapahtumat

Vuosi alkoi toivoa täynnä ja näytti, että tästä tulisi vain yksi vuosi muiden joukossa.

Ehdin tammikuussa pohtimaan filosofiaani ja hyviä asioita oli tulossa. Hyvistä asioista kannattaa nauttia, vaikka ne eivät olisi vielä täysin varmoja. Tässä elämässä ei voi olla liikaa ilon aiheita .

Sitten tuli ongelmia . Valitettavasti en voi kertoa niistä enempää, koska siitä seuraisi vielä lisää ongelmia. Kannattaa tyytyä tähän ja olla iloinen, jos sinun ei tarvitse samanlaisessa paskassa rypeä.

Mahtui vuoteen myös hyviä asioita. Sain muistutuksen, että kuinka arvokkaita läheiset ovat, kun vanhempani toivottivat meidät avosylin tervetulleiksi asumaan heidän luokseen.

Kaksi viikkoa myöhemmin poikani syntyi. Joku viettää syntymän jälkeiset päivät vauvakuplassa, mutta minä en saanut siihen mahdollisuutta. Jätin seuraavana päivänä puolisoni sairaalaan kaksin vauvan kanssa ja suuntasin ei niin miellyttävään tilaisuuteen yrittäen luoda meille jonkinlaiset tulevaisuuden näkymät.

Poikani ei ollut nukkuvaa tai muutenkaan tyytyväistä sorttia, joten sain heti perään toisen muistutuksen, että kuinka arvokkaita läheiset ovat. Itseasiassa hän nukkui vain liikkeessä ja sylissä, joten kävelyä tuli paljon. Välillä mietin, että loppuuko ikuiselta tuntuva huuto koskaan. Hermot olivat tiukilla.

Asuimme koko kesän vanhemmillani. Koska tiesin ongelmien maksavan rahaa päätin työllistää itse itseni ja luoda oman onneni. Lopullisesta onglmien hintalapusta ei tässä kohtaa ollut tietoa ja pelkäsin, että pahimmassa tapauksessa koko eläkekassani olisi kadonnut kuin tuhka tuuleen. Päätin, että ilman taistelua en kaadu saatana!

Toisaalta olin haaveillut yrittämisestä niin kauan kuin muistin. En koskaan löytänyt tarpeeksi rohkeutta. Lopulta pakko oli riittävä motivaattori.

Kuvittelin aina, että yrityksen tarvitsee olla jotain muuta kuin mitä olen tähän asti tehnyt. Kuinka väärässä olin. Ehkä yrittäminen on liian voimakas sana, mutta työllistän itseni oman yrityksen kautta tekemällä freelance data engineerin hommia.

Toistaiseksi itseni työllistäminen vaikuttaa hyvältä, mutta vielä on liian aikaista tehdä johtopäätöksiä. Saan tehdä asiat omalla tavallani, tekemistä on ollut kohtuullisesti hitaasta alusta huolimatta. Samalla työn merkitys on lisääntynyt selvästi.

Syksyllä muutimme vuokralle, kun näytti siltä, että rahaa tulee mukavasti sisään ja toisaalta toisten nurkissa asumisen ahdistus kävi liian suureksi. Päätimme samalla, että niin kauan kuin poikani on pieni, emme muuta kovin kauas vanhemmiltani. Olen heille ikuisessa kiitollisuuden velassa.

Loppuvuodesta olimme kuukauden Espanjassa tehden töitä sieltä käsin . Poikani lähti konttaamaan ja kävelemään tukea vasten, eikä ole sen jälkeen pysähtynyt.

Vuoden opetukset itselleni:

  • Ole huolellinen - älä hätäile!
  • Ole läsnä perheellesi tilanteesta riippumatta

Toivottavasti joskus on taas suurempia unelmia, mutta nyt katse on tiukasti selviytymisessä.

Mielenmaisema

Tallennan mielenmaisemaani, jotta voin seurata sen muutoksia. Osio sisältää sekalaisia ajatuksia, älynväläyksiä, kertausta, ristiriitaisuuksia, tunteita tai mitä ikinä mieleeni on juolahtanut. Voit halutessasi hypätä suoraan talouttani käsittelevään osuuteen artikkelin lopussa.

Filosofia ja elämänasenne

  • Ainoa järkevä tavoite elämässä on olla onnellinen. Nopein tie onneen on tyytyväisyys. Nopein tie tyytyväisyyteen on haluta asioita, joita meillä jo on. Nopein tie haluta asioita, joita meillä jo on, on kuvitella menettävänsä ne.
  • Negatiivinen visualisaatio auttaa löytämään iloa niistä asioista, jotka itsellä jo on. Tarkoituksena ei ole tuntea surua tai tukahduttaa tunteita, vaan yksinkertaisesti löytää iloa olemassa olevista asioista.
  • Mitä pienemmistä asioista pystymme iloitsemaan, sitä todennäköisemmin olemme onnellisia. Keskity, nauti, ole läsnä, ole kiitollinen, ole iloinen ja ole onnellinen.
  • Elämä menee hukkaan unissakävelemällä. Aina voisi olla huonomminkin.
  • Merkitys on yliarvostettua. En vietä seuraavia kolmeakymmentäviittä vuotta etsien tai yrittäen keksiä merkitystä.
  • Koin paljon mieluummin aitoa iloa mahdollisimman monesta asiasta, en vain muutamasta.

Onni ja nauttiminen

  • Silloin, kun menee hyvin, siitä saa nauttia. Yksinkertaista, mutta ei aina helppoa.
  • Itselläni on huono tapa rajoittaa omaa iloisuuttani. Olen pelännyt hyvien asioiden loppuvan. Olen suojellut itseäni, koska en halua pettyä. Kyllä - olen välttänyt pettymykset, mutta samalla kieltänyt itseltäni valtavan määrän iloa.
  • Olen elänyt periaatteilla, että "pessimisti ei pety" tai "ettei vaan sattuis mitään". Valitettavasti aina voi sattua jotain.
  • Jokaisen hyvän ajatuksen ja ilon hetken voi sabotoida omalla ajattelulla. Joskus pelottaa, mutta ei sen takia kannata iloa kadottaa. Pelot liityvät aina tulevaan, eivät tähän hetkeen.
  • Iloa ei voi olla liikaa. Auta muita, mutta älä unohda itseäsi. Kaikki loppuu aikanaan, joten turha pelätä.
  • Kun sinulla menee hyvin, parasta, mitä voit tehdä, on nauttia siitä hyvällä omalla tunnolla.

Ongelmat ja suhteellisuus

  • Kaikkeen tottuu ja kaikki on suhteellista. Se on hyvä muistaa, kun seuraavan kerran sinun ongelmasi tuntuvat ylitsepääsemättömiltä.
  • Joskus tapahtuu niin pahoja asioita, että niitä on vaikea uskoa todeksi. Joskus tapahtuu niin hyviä asioita, että niitä on vaikea uskoa todeksi. Joskus pienet asiat tuntuvat isoilta ja joskus isot asiat pieniltä. Sellaisia asiat vain ovat.

Yksinkertaistaminen ja vähentäminen

  • Aina ei tarvitse lisätä, myös poistamalla voi tehdä asioista parempia. Joskus -1 on enemmän kuin +10.
  • On älyttömän vaikeata huomata turhuuksia sellaisissa asioissa, jotka ovat juurtuneet osaksi omaa dna:ta. "Less is More" ei ole uusi ajatus, mutta silti harmillisen vähän käytetty.

Työ ja uupumus

  • Ihmiset eivät ole koneita, vaan palavat loppuun tai vähintään uupuvat liiallisen kuorman alla.
  • Pidä työt töinä ja lomat lomana.
  • Johtajista katsotaan mallia. Usein korkeampi asema korreloi suoraan vähentyneen vapaa-ajan kanssa. Myös työkavereista katsotaan mallia ja kiireestä saattaa tulla vahingossa ihailtua.
  • Huonolla ajanhallinnalla ei kannattaisi keulia. Pysähdy ja mieti, että minkälaista esimerkkiä näytät.

Taloudellinen tilanteeni

Alla yhteenveto vuodestani talouden näkökulmasta.

Tulot ja menot

KuvausArvo EUR tai %
Ansiotulot netto24.4K
Oy - tilikauden voitto13.3
Muut tulot10.9K
Netto yhteensä49K
Menot yhteensä72.1K
Säästöprosentti-47%

Rahaa meni paljon enemmän kuin vuoden tienestit. Valitettavasti en voi avata menoja tarkemmin. Menojen määrä selvisi vasta myöhemmin, mutta kaikki on kirjattu tälle vuodelle riippumatta siitä, milloin lasku todellisuudessa maksettiin.

Täsmennyksiä:

  • Korjattu laskuvirheitä suhteessa alkuperäisiin artikkeleihin
  • Säästöprosentti ja tulot laskettu eläkekassan ulkopuolisista tuloista
  • Käteinen ollut välillä sijoitusvarallisuutta ja välillä ei
  • Osa luvuista omiani ja osa yritykseni, näin saat parhaan kokonaiskuvan
  • Yritys on omani ja siinä ei ole ketään muuta töissä
  • Muut tulot: veronpalaukset, lahjat, omaisuuden myynnit, perinnöt
  • Menot: oma osuuteni yhteisistä menoista
  • Menot: osuuteni vaihdellut vuosittain
    • 2013-15: 50%
    • 2016-18: 100%
    • 2018-21: 50%
    • 2022: 100%
    • 2023: 95%
    • 2024: 80%
    • 2025: 65%

Tulot eläkekassasta

KuvausArvo EUR
Osingot - ei omasta Oy:sta19.4K

Varat & Velat

Sijoitetun omaisuuden määrä kertoo sen, kuinka lähellä olen tavoitteeni saavuttamista. Eläkekassa vuosina auttaa pitämään menoni kurissa.

TunnuslukuArvo EUREd. vuosi
Nettovarallisuus443K458K
Sijoitusvarallisuus407K399K
Eläkekassa vuosina6v12v

Vaikka kuluja tuli paljon, nettovarallisuuteni otti lopulta vain pienen kolauksen. Onneksi elämme tässä todellisuudessa.

Täsmennyksiä:

  • Sijoitusvarallisuudeksi olen laskenut oman pääomani osuuden sijoituksista.
  • Eläkekassa vuosina on laskettu sijoitusvarallisuus / vuotuinen kulutus.

Lopuksi

En tiennyt, että yhteen vuoteen voi mahtua näin paljon. Selvisimme. Nyt toivotan sinulle rauhallisempaa uutta vuotta 2023!

--

Sarjan edellinen osa « 2021 ja seuraava 2023 ».

« Vahingossa uupunut
Ei voi tietää »

Sivusto ei tallenna sinusta mitään tietoja tai käytä evästeitä, kun luet artikkeleita. Toiveita, kommentteja ja kysymyksiä voi laittaa tulemaan myös meilillä.

Huom! Kommentointi käyttää evästeitä. Nimi, sähköposti ja verkkosivusi tallennetaan selaimeesi, jotta voit jatkossa kommentoida helpommin samoilla tiedoilla. Kentät vapaaehtoisia ja voit jättää ne halutessasi tyhjiksi.

Kommenttien alkuun ↑